KANSSAKULKIJA HENRI VALVANNE (Julkaistu Tunne & Mieli lehden numerossa 3/2016)
Teksti: Sari Sakala, Tunne & Mieli
Kuvat: Eeva Anundi
Suunnanmuutos
Oli kesä 2009. Henri oli festarireissulla Budapestissa, kun hänelle iski vatsatauti ja kova kuume. Samaan aikaan maailmalla seurattiin huolestuneena sikainfluenssan leviämistä.
Helsingissäkin varauduttiin pandemian tuloon: Laakson sairaalassa oli avattu influenssa-asema H1N1-potilaiden hoitamiseen. Jopa kolmanneksen kaupungin väestöstä pelättiin sairastuvan tautiin, jonka oireet olivat yhteneväiset Henrin oireiden kanssa.
Henri lensi Unkarista kotiin ja hakeutui Laaksoon. Sikainfluenssatartuntaa ei todettu, joten hänet lähetettiin kotiin toipumaan. Olo alkoi jo kohentua, kun kuume nousi äkillisesti uudestaan, tällä kertaa sydänoireiden kera. Henrin tyttöystävä soitti ambulanssin. Kun ensihoitajat saapuivat, olivat he pukeutuneet avaruusasuja muistuttaviin suojapukuihin – sikainfluenssaepäily otettiin edelleen vakavasti.
Henrillä todettiin kuitenkin kovan kuumeen aiheuttama lievä sydäntulehdus. Häntä pidettiin sairaalassa tarkkailussa, ja muutaman päivän aikana olo alkoi taas helpottua. Kunnes tuli romahdus.
Kaveripiiri katosi
Lapsena Henri oli ollut aika rauhallinen ja koulunkäynti oli hänelle helppoa. Kaverit koulussa ja jääkiekkojoukkueessa olivat tärkeitä. Lukioaikana harrastus kuitenkin loppui, ja ystäväporukka hajaantui kuka minnekin. Uudessa koulussa hän ei oikein päässyt ryhmään sisälle, eikä opiskelu jaksanut motivoida.
– Lukiossa oli ensimmäistä kertaa haasteellisemmat ajat. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja masennus nousivat pinnalle, hän kertoo.
Lukion jälkeen hän halusi lukemaan kauppatieteitä, koska siitä saisi itselleen hyvän koulutuksen. Helsingin kauppakorkeakouluun päästäkseen olisi pitänyt työskennellä huomattavasti enemmän, kuin Henrillä oli sillä hetkellä voimavaroja.
– Olin siihen aikaan aika hukassa itseni kanssa. En ollut panostanut kouluun tarpeeksi.
Tallinnan yliopistoon pääsi opiskelemaan melko vaivatta, mutta opiskelun alkaessa vanha kuvio toistui: sieltäkään ei löytynyt omalta tuntuvaa porukkaa. Tavallaan kaikki oli hyvin, mutta ympäriltä puuttui välittävä yhteisö ja elämältä suunta.
Valoa kaivon pohjalle
Sinä aamuna, kun Henrin oli määrä päästä sairaalasta kotiin, hän ei voinut liikkua. Tasapaino ja alaraajojen hallinta olivat poissa.
– Näin kaiken kahtena, enkä voinut liikkua tai puhua. Pystyin vaan makaamaan sängyssä ja miettimään, mitä minulle tapahtuu. Kuulin, mitä ympärilläni puhuttiin, mutta ainoa, mikä toimi, oli ajatukseni.
Myös lääkärit olivat hämillään Henrin tilanteesta. He olivat yksimielisiä vain siitä, että aivoissa oli tapahtunut ”jotain”. Neurologit puivat Henrin aivojen arvoitusta päivittäin aamukokouksessaan. Tutkimuksia jatkettiin.
Huonoimpina hetkinä näin unia, joissa olin kaivon pohjalla, mutta näin valoa. Tein päätöksen, että menen sitä valoa kohti.
Samaan aikaan Henrin tila meni huonommaksi. Näkökyky huononi ja hävisi lopulta kokonaan. Edelleen hän pystyi ajattelemaan ja osin kuulemaan, mitä muut ympärillä puhuivat. Häntä hoidettiin teho-osastolla, ja lopulta hän joutui hengityskoneeseen. Ajantaju katosi, mutta tietoisuus säilyi.
– Minulla oli kovat kivut ja välillä näin hallusinaatioita. Silti en itse tajunnut hengenlähdön olleen niin lähellä. En kokenut tilannetta epätoivoisena. Huonoimpina hetkinä näin unia, joissa olin kaivon pohjalla, mutta näin valoa. Tein päätöksen, että menen sitä valoa kohti.
Ei paluuta entiseen
Henrin läheisille tilanne tuntui pahimmalta. Heidän ei kuitenkaan annettu olla Henrin vierellä kuin lyhyitä aikoja.
– Reagoin tunteikkaaseen tapaamiseen niin voimakkaasti, että kaikki laitteet, joissa olin kiinni, alkoivat hälyttää.
Sairastumisen syyksi todettiin lopulta harvinainen aivojen autoimmuunireaktio, joka johtui bakteerista. Hoitokeinoa siihen ei varsinaisesti ole.
– Sain paljon lääkitystä, mutta ainoa, mikä auttoi, oli aika. Elimistö lähti korjaamaan itse itseään ja vähitellen pääsin sängystä istumaan.
Tilanteen vakavuus avautui Henrille pikku hiljaa, mutta itsesääliin vajoamisen sijaan hän tunsi vahvistuneensa henkisesti.
– Kun pääsin kelaamaan asioita, niin olikin äärimmäisen positiivinen fiilis. Se auttoi paranemistani. Olin käynyt tosi lähellä kuolemaa, ja sairastuminen pysäytti koko elämäni. Sen jälkeen oli vaikea enää palata entiseen ”hällä väliä” -asenteeseen.
Draivia opiskeluun
Alle vuoden kuluttua sairastumisesta Henri palasi kauppatieteen opintojensa pariin. Hän suoritti loput kandidaatin tutkinnosta etäopiskeluna eri yliopistoihin.
– Olen aika ylpeä, että pystyin siihen, vaikka aivoni eivät olleet vielä täydessä toimintakunnossa. Minulla oli kuitenkin uusi draivi päällä, ja sain jopa arvosanat nousuun.
Fyysinen kuntoutuminen kesti noin puolitoista vuotta. Silmät, joiden toimintakyky oli alkanut ensimmäisenä heikentyä, paranivat viimeisenä. Henri pääsi pankkiin töihin ja pyrki maisterinopintoihin Ruotsiin, Jönköpingin kauppakorkeakouluun.
Hän sai hakemansa opiskelupaikan, mutta nuoruudesta tuttu alakuloisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko nostivat päätään. Henri haki apua työpsykologilta, joka ohjasi hänet psykiatrin hoitoon.
Silloin törmäsin ensimmäistä kertaa listoihin ja mietin, että eihän tässä ole mitään järkeä.
– Silloin törmäsin ensimmäistä kertaa listoihin ja mietin, että eihän tässä ole mitään järkeä.
Listoilla Henri tarkoittaa psykoterapeuttien nimistä ja yhteystiedoista koostuvia kymmeniä eri listoja, joiden perusteella apua tarvitsevan asiakkaan olisi tarkoitus valita itselleen oikea auttaja ja löytää aika vastaanotolle.
Samalla syntyi myös ensimmäinen ajatus Henrin tulevasta elämäntehtävästä.
Uusi yhteisö ja uusia ideoita
Ruotsin vuosi osoittautui yhdeksi parhaimmista Henrin elämässä. Asioiden työstäminen ammattilaisten kanssa oli auttanut, vaikka lähtökiireessä terapia jäikin kesken.
Oleellista oli se, että pitkästä aikaa Henrillä oli ympärillään ryhmä, johon tunsi kuuluvansa. Ympäri maailmaa tulleet opiskelijat muodostivat tiiviin yhteisön, jossa yhdisti sama elämäntilanne.
– Äärimmäisen fiksuja ja toisensa huomioon ottavia tyyppejä, Henri kuvaa opiskelutovereitaan.
Yliopiston yrittäjäpainotteisuus sai monet tekemään omia liiketoimintasuunnitelmia. Henri kertoo, että Ruotsissa sosiaalisen liiketoiminnan ajattelu oli huimasti pidemmällä kuin Suomessa, ja koska perinteinen bisnes ei enää tuntunut sopivalta urasuuntautumiselta, hän kiinnostui yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.
Näin alkoi hahmottua idea nettipalvelusta, josta saisi apua mielenterveysongelmiin. Erityinen henkinen kannuste yrittäjyyteen tuli, kun Henri voitti ideallaan liikeideakilpailun. Joku muukin uskoi samaan kuin hän.
Vuonna 2012 Henri palasi Suomeen maisterin papereiden ja uuden ideansa kanssa. Samana kesänä hän perusti yhteiskunnallisen yrityksen, AtCare Oy:n.
Minulla oli ihan järkyttävä halua auttaa muita.
– Minulla oli ihan järkyttävä halua auttaa muita. En voinut ajatellakaan meneväni enää pankkiin töihin.
Yrityksen tarkoituksena oli kehittää nettipalvelu, joka yhdistää psykoterapiaa hakevat asiakkaat ja ammattilaiset sekä helpottaa psykoterapiaan pääsyä.
– Ei minulla ollut mitään hajua, mitä olin tekemässä, Henri hymähtää.
– Jos olisin silloin tiennyt sen, mitä tiedän nyt, ei kaikessa tässä olisi mennyt neljää vuotta. Olisin ehkä myös miettinyt, onko tässä mitään järkeä.
Toisaalta: hän ei nähnyt enää muutakaan vaihtoehtoa. Suomeen palattuaan Henri kävi muutamissa työhaastatteluissa, mutta oma arvomaailma oli liian erilainen oman alan työnantajiin nähden. Ainoa oikea suunta oli hyödyntää ammattitaitoaan hyvän asian edistämiseen. Hän päätti panostaa yritykseen, vaikkei siitä saisikaan rahaa vielä pitkään aikaan.
Idea sai alkuun vähän tukijoita. Onneksi Henri ei antanut sulkeutuvien ovien lannistaa. Myös erikoispsykologi, psykoterapeutti Teemu Ollikainen oli työssään tunnistanut avun löytämiseen liittyvät hankaluudet. Hän liittyi Henrin yhtiökumppaniksi.
Viime vuonna toteutettu joukkorahoituskampanja osoitti, että useat muutkin ihmiset uskovat ideaan. Kampanjaa edistääkseen Henri päätti tuoda omat kokemuksensa julki ja kertoi sairastumisestaan sekä terapiaan pääsemisen hankaluudesta nettivideolla.
Yrityksen nettipalvelu uusitaan tänä vuonna. Älykäs hakukone tulee etsimään asiakkaalle sopivimman terapeutin. Ihmisten tarinoilla on iso rooli myös jatkossa.
– Moni pitää psykoterapiaa jotenkin mystisenä juttuna, eikä tiedä miten sinne pitää hakeutua. Me kerromme tarinoiden kautta, että tosi moni käy terapiassa, tällainen prosessi on ja tätä siellä tapahtuu.
Aina pitää olla joku
Henri myöntää, että kun on into tehdä paljon mutta huono sanomaan ei, voi joutua itse koville. Yrittämisen paineet ja aikaisemmat mielenterveyden haasteet koettelivat häntä useaan otteeseen. Vasta vähän aikaa sitten hän havahtui etsimään itselleen apua – itse rakentamansa palvelun kautta.
– Olisi varmaan kannattanut hakea apua jo alussa, mutta sitä keskittyi vain saamaan yritystä lentoon, hän pohtii.
Tänä päivänä Henrillä on taas ympärillään tiivis ja yhteen hiileen puhaltava porukka. Hänen kanssaan työskentelee psykoterapian erikoispsykologi Helena Service ja yksi harjoittelija, lisäksi yrityksellä on viisi neuvonantajaa. Läheisten ihmisten, varsinkin vanhempien ja puolison, muodostama tukiverkko on ollut Henrille korvaamaton etenkin vaikeina aikoina.
– Yksin puurtaminen on rankkaa. Aina pitää olla joku, hän näkee nyt.
– Yrittäjyyden haastavimpia puolia on se, että työn ja vapaa-ajan rajaaminen vaatii itseltä tietoista työstämistä, Henri toteaa ja hymyilee lisätessään:
– Onneksi kotona on kaksivuotias tytär, johon on suorastaan mahdotonta olla keskittymättä vapaalla ollessaan.
Sanon heille, että päinvastoin, se oli elämäni paras kokemus! Kun siitä selvittiin, niin koko elämä meni uusiksi. Olin vihdoin löytänyt elämälleni suunnan.
Start up -yrittäjyyteen kuuluu kontaktien luominen ja sijoittajille puhuminen. Sen myötä turha jännittäminen on jäänyt.
– Olen huomannut, että paljon on kiinni siitä, miten niihin tilanteisiin asennoituu ja miten reagoi – itse tunteethan eivät ole pahasta, Henri toteaa.
Sairastumisesta puhuttaessa moni kauhistelee, että olipa kauhea kokemus.
– Sanon heille, että päinvastoin, se oli elämäni paras kokemus! Kun siitä selvittiin, niin koko elämä meni uusiksi. Olin vihdoin löytänyt elämälleni suunnan.
Henri Valvanne
- Ikä 31, syntynyt Espoossa, kotipaikka Helsinki.
- Yhteiskunnallisen yrityksen AtCare Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys tuottaa psykoterapiaan pääsyä helpottavia nettipalveluita kuten Minduu.
- Koulutus kauppatieteiden maisteri, opiskellut Virossa ja Ruotsissa.
- Perheeseen kuuluvat puoliso ja 2-vuotias tytär.
- Harrastuksina liikunta ja lukeminen.
- Missiona auttaa muita ihmisiä hyödyntämällä omaa ammattitaitoaan.
Julkaistu alunperin Tunne & Mieli – lehdessä, joka kertoo monipuolisesti ja luotettavasti mielenterveydestä, kehon ja mielen hyvinvoinnin yhteyksistä, ihmissuhteista ja henkisestä kasvusta. Joka numerossa jaetaan selviytymistarinoita ja hyvän mielen vinkkejä.
