Olen 50-vuotias, uusperheen äiti, johon kuuluu kolmen lapsen ja avomiehen lisäksi kaksi koiraa. Harrastuksina liikkuminen eri muodoissaan mieluiten luonnossa, kutominen, kirjoittaminen ja valokuvaus. Kaikki mikä itsestä tuntuu hyvältä, ei voi olla pahaksi, joten sisintä kuullostellen. Tällä hetkellä uudet työkuviot hakevat vielä paikkaansa , mutta koulutukseltani olen hammashoitaja ja koulunkäynninohjaaja.

Minna Hermunen

Minduu bloggaaja

Motto: Koskaan ei ole liian myöhäistä

Terapiasta haen apua: Psykoterapiaan päädyin keväällä 2015, kun minulla diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja olin vihdoin kyennyt hakemaan itselleni apua. Daignoosi itsessään on kattava ja sen vaikutukset määrittävät koko elämääni.

Millaisessa psykoterapiassa käyn: Terapeuttini on moniosaaja: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, ihminen tavattavissa mentor, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja ja hypnoterapian täydennyskoulutuksen aloittanut 2015. Näitä käyttäen, lukuunottamatta hypnoterapiaa, olemme nyt vuoden yhdessä taivaltaneet, joten voi sanoa olevani hyvissä käsissä.

Miten terapia on auttanut minua: Terapia on parantanut elämänlaatuni , olen oppinut ymmärtämään itseäni, tapaani toimia, olen saanut selityksiä satoihin minua ahdistaneisiin kysymyksiin. Olen saanut rohkeutta olla minä, juuri sellaisena kuin olen, tukea omille tuntemuksille ja oppinut erottamaan tunteita.

Unelmat: Minun unelma liittyy siihen mitä haluan loppuikäni tehdä. Uskon, että siihen jollain tapaa tulee liittymään tämä valtava kokemus mitä olen tällä matkalla saanut. Toinen unelma on koti maaseudulla pellon laidassa metsän siimeksessä, siellä olisi maatilamajoitus jonka erikoisuutena on riistaruoka.

Tärkeää elämässä: Tärkeää elämässä on kaikki se mitä on tässä ja nyt.

 

LUE MYÖS: Ensimmäinen blogikirjoitus: Avunhuuto

Share This