Psykoterapeuttia etsimässä

Psykoterapeuttia etsimässä

Monet asiakkaat kokevat psykoterapeutin etsimisen stressaavana. Terapeutin etsintä vaatii aikaa, voimia ja rahaa. Hoitava lääkäri tai tuttava on voinut suositella tiettyä terapiasuuntausta tai terapeuttia. Ja kun lääkäri suosittelee, moni tottelee kuuliaisesti. Suosituksia kannattaa kysyä, mutta itsenäistä pohdiskelua ei voita mikään.

Terapeutin etsimistä voi verrata sohvan ostamiseen.  Jos olisit ostamassa sohvaa kotiisi, et menisi kauppaan ja ostaisi ensimmäistä, vai ostaisitko.  Saat omiin tarpeisiisi sopivimman sohvan, kun olet miettinyt etukäteen millaiseen paikkaan ja käyttöön sohva tulee.  Aivan samalla tavalla voit miettiä omia tarpeitasi suhteessa terapiaan. Mitä toivot terapialta? Millainen terapeutti sopisi sinulle? Kirjoita ajatuksia ylös ilman sensurointia, joskus pienet asiat voivat olla tosi tärkeitä. Ota lista mukaan kun tapaat terapeutin. Jännittävässä tilanteessa lista helpottaa kysymysten tekemistä.

Vaihtoehtojen merkitys

Ennen psykoterapian aloittamispäätöstä olisi hyvä tavata psykoterapeuttia ainakin pari kertaa. Mieti käynnin aikana, saako psykoterapeutti mielestäsi käsityksen ongelmastasi. Pystytkö puhumaan hänelle? Tuleeko sinulle kokemus, että hän voisi olla sinulle avuksi tilanteessasi? Jos ensimmäisen tapaamisen perusteella terapeuttisi tuntuu hyvältä, on hyvä ottaa ”aikalisä” ja käydä vielä toisen terapeutin juttusilla varmuuden varaksi. Suosittelisin ainakin parin eri henkilön luona käyntiä ennen lopullista päätöstä, jotta voit vertailla terapeutteja keskenään ja valita sinulle parhaiten soveltuvan terapeutin.

Keskustele siitä, mitä toivot työskentelyltä

Olet apua hakiessasi oppinut itsestäsi monia asioita, joita voit hyödyntää terapeuttia etsiessäsi. Aikaisemmat kokemukset avun hakemisesta muodostavat tietopankin.  Näitä asioita voi olla mm. millaiset työskentelytavat miellyttävät sinua, mitä keinoja sinulla on jo halussasi helpottaaksesi oloasi tai miten koet auttajan vaikeat kysymykset elämäntilanteestasi.


…itsenäistä pohdiskelua ei voita mikään.


Terapeutit työskentelevät osin samalla tavalla. Kysy rohkeasti psykoterapeutilta millaisia erilaisia työskentelymenetelmiä hän käyttää. Varsinkin, jos sinulla itselläsi on erityisiä toiveita työskentelytapojen suhteen. Yksilöterapissa voi tiedustella mahdollisuutta tavata terapeuttia esim. puolison tai muun tärkeän ihmisen kanssa. Tai keskustelupainotteisessa terapiassa voit tiedustella mahdollisuutta käyttää apuvälineinä valokuvia, musiikkia tai kehollisia harjoituksia, jos niistä sinulle on aikaisemmin ollut apua.

Psykoterapeutin persoonallisuus voi vaikuttaa siihen kuinka tututulta ja turvalliselta työskentely tuntuu. On hyvä tiedostaa etsiikö rauhallista terapeuttia, jolla painottuu kuunteleminen vai aktiivisempaa terapeuttia, joka välikommenteilla ja kysymyksillä auttaa eteenpäin. Monia työskentelyyn liittyviä asioita voi muuttaa, mutta omaa persoonallisuuttaan ei.  Aktiivinen terapeutti voi jostakin asiakkaasta tuntua häiritsevältä ” kun se heiluttaa käsiä puhuessaan ja kasvot elää koko ajan”.  Joku toinen asiakas taas voi kokea aktiivisuuden merkkinä kiinnostuksesta ja empaattisuudesta. Näistäkin syistä on hyvä käydä haastattelussa parilla terapeuteilla, jotta saat selville mikä sinulle sopii parhaiten.


Asiakkaana sinulla on oikeus turvalliseen ja toimivaan terapiasuhteeseen.


Filosofi Epiktetos sanoi: ”Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä.” Tutustumistapaamiset voivat olla antoisia käyntejä. Tapaat uusia auttajia, jotka ovat kiinnostuneita sinusta ja tilanteestasi. Tapaamisten avulla sinulle voi selkeytä oma tilanteesi ja mitä terapialta haluat. Asiakkaana sinulla on oikeus turvalliseen ja toimivaan terapiasuhteeseen.

 

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisi- ja traumapsykoterapeutti sekä työnohjaaja. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta yksityisenä psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän toimii pääsääntöisesti kolmannen sektorin asiantuntijana.

Sirpa Hopiavuori

Sairaanhoitaja (YAMK), kriisi- ja traumapsykoterapeutti (ET) ja työnohjaaja (STOry), Minduu - profiili

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.
Kattavimmat taustatiedot terapeuteista, työskentelytavan kuvaukset sekä nettiajanvaraus.

Kolumni: Seksuaalista hyvinvointia etsimässä

Kolumni: Seksuaalista hyvinvointia etsimässä

Käyn kohtuullisen usein puhumassa nuorille ja nuorille aikuisille seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista. Olen usein aloittaessani kysynyt, mitä teemoja he ajattelevat meidän käsittelevän, kun otsikko on ja valkokankaalla näkyy vain sana ”seksuaalisuus”? Vastaukset pääsääntöisesti kertovat aika surullista tilaa meidän seksuaalisen hyvinvoinnin eetoksesta. ”Varmaan jotain taudeista?”, ”ehkä jotain ehkäisystä?”, ”oisko seksuaalisesta väkivallasta?”.

Jos aiheen otsikko olisi ollut ”onnellinen elämä”, olisivatko he silloin arvelleet teemojen liittyvän kansanmurhiin, syöpään ja ihmiskauppaan? Jollakin tapaa hyvinvointi on käsitetty seksuaalisuuden teemassa yhdeltä kantilta katsottuna pahoinvoinnin vähentämisenä sen sijaan että olisi keskitytty siihen, mikä on hyvinvointia ja kuinka sitä edistetään.

Seksuaalisuus on osa meidän kokonaispersoonallisuutta ja identiteettiämme. Se on koko elämän kestävä muutosprosessi, joka läpileikkaa meidän kaikkea olemassa oloamme kaiken aikaa. Seksuaalisuus näyttäytyy meillä fyysisenä, kehollisena kokemuksena, tuntemuksena ja kehon kautta erilaisia merkityksellisyyksiä saavana. Kehomme on yhteydessä mieleemme ja niinpä meillä on myös seksuaalisuudelle psyykkinen, uniikki mielen sisäinen tietoon, kokemukseen ja uskomuksiin nojaava maailma.


Jollakin tapaa hyvinvointi on käsitetty seksuaalisuuden teemassa yhdeltä kantilta katsottuna pahoinvoinnin vähentämisenä sen sijaan että olisi keskitytty siihen, mikä on hyvinvointia ja kuinka sitä edistetään.


Kukaan ei ole saari, joten seksuaalisuus on luonteeltaan sosiaalista. Siinä on paljon sovittuja käytänteitä ja ylläpidettyjä tarinoita, joita olemme oppineet toisiltamme ja joita myös pidämme helposti pysyvinä totuuksina. Seksuaalisuus yhteisöllisenä kokemuksena myös rakentuu kulttuurimme mukana ja siinä me kaikki olemme osallisia. Seksuaalisuus on lisäksi henkistä, ehkä joillekin hengellistäkin. Kytkemme siihen arvoja, moraaliamme sekä eri lailla normeja. Meillä on kyky liittää olemassa oloomme merkityksellisyyksiä ja toisaalta astua joskus tiedon ohi aistimaan olemassa oloamme, tuntemaan intiimiyttä ja läsnäoloa, liittymistä toisiin ihmisiin ja kenties jopa universumiin.

Olemme ainutlaatuisia

Ja jos jotain lähtökohdallisesti olemme, niin ainutlaatuisia, omanlaisiamme. Noiden kaikkien seksuaalisuuden ulottuvuuksien jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta. Ainutlaatuisuus sisältää sanana uskomuksen siitä, että maailmassa on tänä syksynä 2016 liki seitsemän ja puoli miljardia joskus hieno säkeisesti ja toisinaan kouriintuntuvasti erilaista seksuaalista identiteettiä ja kokemusmaailmaa. On mielenkiintoista, kuinka tämän jälkeenkin meille tarjoillaan kovin usein valmiita ratkaisuja seksuaaliseen hyvinvointiin ja toisaalta surullista, kuinka me sen otamme vastaan ja joskus jopa siitä maksamme. Ajattelen, että tämän sijaan tarvitsisimme enemmän mahdollisuuksia kysyä, kertoa ja löytää itse vastauksia seksuaalisuuteemme liittyviin kysymyksiin kuten kuka ja millainen olen, millainen tahtoisin olla enemmän, mistä kaikesta pidän ja mistä taasen en, millä lailla haluan minuun oltavan suhteissa ja toisaalta millä lailla minä itse kannan vastuuta omasta ja toisten seksuaalisesta hyvinvoinnista.


…kavennamme mahdollisuuksiamme olla ihmisiä ja omanlaisiamme kytkemällä sen tietäen tai tiedostamattamme jonkinlaiseen stereotypiaan sukupuolesta, joka loppu pelissä ei palvele meitä juuri millään tavalla


Mielenkiintoista on myös se, että samanaikaisesti, kun meillä on enemmän kuin koskaan tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta, miehistä, naisista ja kaikista muista tavoista kokea ja määritellä itseään, emme tunnu tätä tietoa ottavamme kuitenkaan tosissamme. Edelleen jollakin tapaa kavennamme mahdollisuuksiamme olla ihmisiä ja omanlaisiamme kytkemällä sen tietäen tai tiedostamattamme jonkinlaiseen stereotypiaan sukupuolesta, joka loppu pelissä ei palvele meitä juuri millään tavalla. Tätä ylläpitävät myös monet hyvinvoinnin ammattilaiset. Ainutlaatuisuus tuntuu käsitteenä hukkuvan tai ainakin kärsivän inflaatiota, kun yksilöiden sukupuoli tulee tiedettäväksi.

Suorituksesta olemisen taitoon

Ehkä aikaa kuvaavaa on, että rakennamme seksuaalisuudestakin suoritteen, jonkin sellaisen jonka kohdalla voimme aina vähän sparrata ja päästä sillä keinoin parempiin tuloksiin. Kun seksuaalisuuden mittayksiköiksi tulee määrät, kestot, jaksaminen puhumattakaan perinteisistä kiloista ja senteistä, olemme vahvasti siirtymässä maailmaan, jossa laadulla ja kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla ei ole merkitystä. Tutkijat ja niitä seuraavat ihmiset tilastoidensa kanssa ovat huolissaan suomalaisten laskevasta yhdyntämäärästä, sen sijaan että haettaisiin vastausta kysymykseen mitä ovat seksuaalisuuden hyvinvoinnin mittarit. Nousisiko tällöin tärkeimmiksi mitattavaksi asioiksi nautinto, omaehtoisuus, liittymisen tunne, turvallisuus, kauneuden kokemus ja aistillisuus vai kenties vielä joku muu?


Rakennamme seksuaalisuudestakin suoritteen, jonkin sellaisen jonka kohdalla voimme aina vähän sparrata ja päästä sillä keinoin parempiin tuloksiin


Seksuaalinen hyvinvointi on kytköksissä hyvin vahvasti mielen hyvinvointiin. Tähän vaikuttaa paljon se, kuinka hyvin olemme totta itsellemme ja toisaalta onko lähellämme ihmisiä, joille voimme olla totta – siis juuri sellainen kuin on, omanlainen. Ja toisaalta – kuinka hyvin meillä on ollut mahdollisuus saada tietoa itsestä ja siitä, millainen olemme. Tämä on teema, joka useammin tulisi nousta esiin terapioissamme. Kuitenkin, kaiken jälkeenkin, seksuaalisuudessa elää mahdollisuus hyvään, kauneuteen ja se on vahvasti kytköksissä elämämme voimavaroihin.


 

Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä.  Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)

Juha Kilpiä

Seksuaalipedagogi (NACS), työnohjaaja ja kouluttaja, Aktuaali koulutuspalvelu

Lue myös

Psykoterapian erikoispsykologi:
Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?

Suunnanmuutos – Tarina Minduun takaa

Suunnanmuutos – Tarina Minduun takaa

”Ennen halvaantumistaan Henri Valvanne oli vielä hieman epävarma nuori opiskelija, joka etsi itseään ja elämänsä suuntaa. Lähellä kuolemaa käyminen muutti kaiken ja antoi Henrille elämäntehtävän.”

KANSSAKULKIJA HENRI VALVANNE (Julkaistu Tunne & Mieli lehden numerossa 3/2016)

Teksti: Sari Sakala, Tunne & Mieli
Kuvat: Eeva Anundi

Suunnanmuutos

Oli kesä 2009. Henri oli festarireissulla Budapestissa, kun hänelle iski vatsatauti ja kova kuume. Samaan aikaan maailmalla seurattiin huolestuneena sikainfluenssan leviämistä.

Helsingissäkin varauduttiin pandemian tuloon: Laakson sairaalassa oli avattu influenssa-asema H1N1-potilaiden hoitamiseen. Jopa kolmanneksen kaupungin väestöstä pelättiin sairastuvan tautiin, jonka oireet olivat yhteneväiset Henrin oireiden kanssa.

Henri lensi Unkarista kotiin ja hakeutui Laaksoon. Sikainfluenssatartuntaa ei todettu, joten hänet lähetettiin kotiin toipumaan. Olo alkoi jo kohentua, kun kuume nousi äkillisesti uudestaan, tällä kertaa sydänoireiden kera. Henrin tyttöystävä soitti ambulanssin. Kun ensihoitajat saapuivat, olivat he pukeutuneet avaruusasuja muistuttaviin suojapukuihin – sikainfluenssaepäily otettiin edelleen vakavasti.

Henrillä todettiin kuitenkin kovan kuumeen aiheuttama lievä sydäntulehdus. Häntä pidettiin sairaalassa tarkkailussa, ja muutaman päivän aikana olo alkoi taas helpottua. Kunnes tuli romahdus.

Kaveripiiri katosi

Lapsena Henri oli ollut aika rauhallinen ja koulunkäynti oli hänelle helppoa. Kaverit koulussa ja jääkiekkojoukkueessa olivat tärkeitä. Lukioaikana harrastus kuitenkin loppui, ja ystäväporukka hajaantui kuka minnekin. Uudessa koulussa hän ei oikein päässyt ryhmään sisälle, eikä opiskelu jaksanut motivoida.

– Lukiossa oli ensimmäistä kertaa haasteellisemmat ajat. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja masennus nousivat pinnalle, hän kertoo.

Lukion jälkeen hän halusi lukemaan kauppatieteitä, koska siitä saisi itselleen hyvän koulutuksen. Helsingin kauppakorkeakouluun päästäkseen olisi pitänyt työskennellä huomattavasti enemmän, kuin Henrillä oli sillä hetkellä voimavaroja.

– Olin siihen aikaan aika hukassa itseni kanssa. En ollut panostanut kouluun tarpeeksi.

Tallinnan yliopistoon pääsi opiskelemaan melko vaivatta, mutta opiskelun alkaessa vanha kuvio toistui: sieltäkään ei löytynyt omalta tuntuvaa porukkaa. Tavallaan kaikki oli hyvin, mutta ympäriltä puuttui välittävä yhteisö ja elämältä suunta.

Valoa kaivon pohjalle

Sinä aamuna, kun Henrin oli määrä päästä sairaalasta kotiin, hän ei voinut liikkua. Tasapaino ja alaraajojen hallinta olivat poissa.

– Näin kaiken kahtena, enkä voinut liikkua tai puhua. Pystyin vaan makaamaan sängyssä ja miettimään, mitä minulle tapahtuu. Kuulin, mitä ympärilläni puhuttiin, mutta ainoa, mikä toimi, oli ajatukseni.

Myös lääkärit olivat hämillään Henrin tilanteesta. He olivat yksimielisiä vain siitä, että aivoissa oli tapahtunut ”jotain”. Neurologit puivat Henrin aivojen arvoitusta päivittäin aamukokouksessaan. Tutkimuksia jatkettiin.

Huonoimpina hetkinä näin unia, joissa olin kaivon pohjalla, mutta näin valoa. Tein päätöksen, että menen sitä valoa kohti.

Samaan aikaan Henrin tila meni huonommaksi. Näkökyky huononi ja hävisi lopulta kokonaan. Edelleen hän pystyi ajattelemaan ja osin kuulemaan, mitä muut ympärillä puhuivat. Häntä hoidettiin teho-osastolla, ja lopulta hän joutui hengityskoneeseen. Ajantaju katosi, mutta tietoisuus säilyi.

– Minulla oli kovat kivut ja välillä näin hallusinaatioita. Silti en itse tajunnut hengenlähdön olleen niin lähellä. En kokenut tilannetta epätoivoisena. Huonoimpina hetkinä näin unia, joissa olin kaivon pohjalla, mutta näin valoa. Tein päätöksen, että menen sitä valoa kohti.

Ei paluuta entiseen

Henrin läheisille tilanne tuntui pahimmalta. Heidän ei kuitenkaan annettu olla Henrin vierellä kuin lyhyitä aikoja.
– Reagoin tunteikkaaseen tapaamiseen niin voimakkaasti, että kaikki laitteet, joissa olin kiinni, alkoivat hälyttää.

Sairastumisen syyksi todettiin lopulta harvinainen aivojen autoimmuunireaktio, joka johtui bakteerista. Hoitokeinoa siihen ei varsinaisesti ole.
– Sain paljon lääkitystä, mutta ainoa, mikä auttoi, oli aika. Elimistö lähti korjaamaan itse itseään ja vähitellen pääsin sängystä istumaan.

Tilanteen vakavuus avautui Henrille pikku hiljaa, mutta itsesääliin vajoamisen sijaan hän tunsi vahvistuneensa henkisesti.

– Kun pääsin kelaamaan asioita, niin olikin äärimmäisen positiivinen fiilis. Se auttoi paranemistani. Olin käynyt tosi lähellä kuolemaa, ja sairastuminen pysäytti koko elämäni. Sen jälkeen oli vaikea enää palata entiseen ”hällä väliä” -asenteeseen.

Draivia opiskeluun

Alle vuoden kuluttua sairastumisesta Henri palasi kauppatieteen opintojensa pariin. Hän suoritti loput kandidaatin tutkinnosta etäopiskeluna eri yliopistoihin.

– Olen aika ylpeä, että pystyin siihen, vaikka aivoni eivät olleet vielä täydessä toimintakunnossa. Minulla oli kuitenkin uusi draivi päällä, ja sain jopa arvosanat nousuun.

Fyysinen kuntoutuminen kesti noin puolitoista vuotta. Silmät, joiden toimintakyky oli alkanut ensimmäisenä heikentyä, paranivat viimeisenä. Henri pääsi pankkiin töihin ja pyrki maisterinopintoihin Ruotsiin, Jönköpingin kauppakorkeakouluun.

Hän sai hakemansa opiskelupaikan, mutta nuoruudesta tuttu alakuloisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko nostivat päätään. Henri haki apua työpsykologilta, joka ohjasi hänet psykiatrin hoitoon.

Silloin törmäsin ensimmäistä kertaa listoihin ja mietin, että eihän tässä ole mitään järkeä.

– Silloin törmäsin ensimmäistä kertaa listoihin ja mietin, että eihän tässä ole mitään järkeä.

Listoilla Henri tarkoittaa psykoterapeuttien nimistä ja yhteystiedoista koostuvia kymmeniä eri listoja, joiden perusteella apua tarvitsevan asiakkaan olisi tarkoitus valita itselleen oikea auttaja ja löytää aika vastaanotolle.

Samalla syntyi myös ensimmäinen ajatus Henrin tulevasta elämäntehtävästä.

Uusi yhteisö ja uusia ideoita

Ruotsin vuosi osoittautui yhdeksi parhaimmista Henrin elämässä. Asioiden työstäminen ammattilaisten kanssa oli auttanut, vaikka lähtökiireessä terapia jäikin kesken.

Oleellista oli se, että pitkästä aikaa Henrillä oli ympärillään ryhmä, johon tunsi kuuluvansa. Ympäri maailmaa tulleet opiskelijat muodostivat tiiviin yhteisön, jossa yhdisti sama elämäntilanne.
– Äärimmäisen fiksuja ja toisensa huomioon ottavia tyyppejä, Henri kuvaa opiskelutovereitaan.

Yliopiston yrittäjäpainotteisuus sai monet tekemään omia liiketoimintasuunnitelmia. Henri kertoo, että Ruotsissa sosiaalisen liiketoiminnan ajattelu oli huimasti pidemmällä kuin Suomessa, ja koska perinteinen bisnes ei enää tuntunut sopivalta urasuuntautumiselta, hän kiinnostui yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.

Näin alkoi hahmottua idea nettipalvelusta, josta saisi apua mielenterveysongelmiin. Erityinen henkinen kannuste yrittäjyyteen tuli, kun Henri voitti ideallaan liikeideakilpailun. Joku muukin uskoi samaan kuin hän.

Vuonna 2012 Henri palasi Suomeen maisterin papereiden ja uuden ideansa kanssa. Samana kesänä hän perusti yhteiskunnallisen yrityksen, AtCare Oy:n.

Minulla oli ihan järkyttävä halua auttaa muita.

– Minulla oli ihan järkyttävä halua auttaa muita. En voinut ajatellakaan meneväni enää pankkiin töihin.

Yrityksen tarkoituksena oli kehittää nettipalvelu, joka yhdistää psykoterapiaa hakevat asiakkaat ja ammattilaiset sekä helpottaa psykoterapiaan pääsyä.

– Ei minulla ollut mitään hajua, mitä olin tekemässä, Henri hymähtää.

– Jos olisin silloin tiennyt sen, mitä tiedän nyt, ei kaikessa tässä olisi mennyt neljää vuotta. Olisin ehkä myös miettinyt, onko tässä mitään järkeä.

Toisaalta: hän ei nähnyt enää muutakaan vaihtoehtoa. Suomeen palattuaan Henri kävi muutamissa työhaastatteluissa, mutta oma arvomaailma oli liian erilainen oman alan työnantajiin nähden. Ainoa oikea suunta oli hyödyntää ammattitaitoaan hyvän asian edistämiseen. Hän päätti panostaa yritykseen, vaikkei siitä saisikaan rahaa vielä pitkään aikaan.

Idea sai alkuun vähän tukijoita. Onneksi Henri ei antanut sulkeutuvien ovien lannistaa. Myös erikoispsykologi, psykoterapeutti Teemu Ollikainen oli työssään tunnistanut avun löytämiseen liittyvät hankaluudet. Hän liittyi Henrin yhtiökumppaniksi.

Viime vuonna toteutettu joukkorahoituskampanja osoitti, että useat muutkin ihmiset uskovat ideaan. Kampanjaa edistääkseen Henri päätti tuoda omat kokemuksensa julki ja kertoi sairastumisestaan sekä terapiaan pääsemisen hankaluudesta nettivideolla.

Yrityksen nettipalvelu uusitaan tänä vuonna. Älykäs hakukone tulee etsimään asiakkaalle sopivimman terapeutin. Ihmisten tarinoilla on iso rooli myös jatkossa.

– Moni pitää psykoterapiaa jotenkin mystisenä juttuna, eikä tiedä miten sinne pitää hakeutua. Me kerromme tarinoiden kautta, että tosi moni käy terapiassa, tällainen prosessi on ja tätä siellä tapahtuu.

Aina pitää olla joku

Henri myöntää, että kun on into tehdä paljon mutta huono sanomaan ei, voi joutua itse koville. Yrittämisen paineet ja aikaisemmat mielenterveyden haasteet koettelivat häntä useaan otteeseen. Vasta vähän aikaa sitten hän havahtui etsimään itselleen apua – itse rakentamansa palvelun kautta.

– Olisi varmaan kannattanut hakea apua jo alussa, mutta sitä keskittyi vain saamaan yritystä lentoon, hän pohtii.

Tänä päivänä Henrillä on taas ympärillään tiivis ja yhteen hiileen puhaltava porukka. Hänen kanssaan työskentelee psykoterapian erikoispsykologi Helena Service ja yksi harjoittelija, lisäksi yrityksellä on viisi neuvonantajaa. Läheisten ihmisten, varsinkin vanhempien ja puolison, muodostama tukiverkko on ollut Henrille korvaamaton etenkin vaikeina aikoina.

– Yksin puurtaminen on rankkaa. Aina pitää olla joku, hän näkee nyt.

– Yrittäjyyden haastavimpia puolia on se, että työn ja vapaa-ajan rajaaminen vaatii itseltä tietoista työstämistä, Henri toteaa ja hymyilee lisätessään:
– Onneksi kotona on kaksivuotias tytär, johon on suorastaan mahdotonta olla keskittymättä vapaalla ollessaan.

Sanon heille, että päinvastoin, se oli elämäni paras kokemus! Kun siitä selvittiin, niin koko elämä meni uusiksi. Olin vihdoin löytänyt elämälleni suunnan.

Start up -yrittäjyyteen kuuluu kontaktien luominen ja sijoittajille puhuminen. Sen myötä turha jännittäminen on jäänyt.
– Olen huomannut, että paljon on kiinni siitä, miten niihin tilanteisiin asennoituu ja miten reagoi – itse tunteethan eivät ole pahasta, Henri toteaa.

Sairastumisesta puhuttaessa moni kauhistelee, että olipa kauhea kokemus.

– Sanon heille, että päinvastoin, se oli elämäni paras kokemus! Kun siitä selvittiin, niin koko elämä meni uusiksi. Olin vihdoin löytänyt elämälleni suunnan.

 


Henri Valvanne

  • Ikä 31, syntynyt Espoossa, kotipaikka Helsinki.
  • Yhteiskunnallisen yrityksen AtCare Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys tuottaa psykoterapiaan pääsyä helpottavia nettipalveluita kuten Minduu.
  • Koulutus kauppatieteiden maisteri, opiskellut Virossa ja Ruotsissa.
  • Perheeseen kuuluvat puoliso ja 2-vuotias tytär.
  • Harrastuksina liikunta ja lukeminen.
  • Missiona auttaa muita ihmisiä hyödyntämällä omaa ammattitaitoaan.

Julkaistu alunperin Tunne & Mieli – lehdessä, joka kertoo monipuolisesti ja luotettavasti mielenterveydestä, kehon ja mielen hyvinvoinnin yhteyksistä, ihmissuhteista ja henkisestä kasvusta. Joka numerossa jaetaan selviytymistarinoita ja hyvän mielen vinkkejä.

Bloggaajamme Sari

Bloggaajamme Sari

”Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.”

Sari Kumpula

Minduu bloggaaja

Motto: “Minä taon ja taon, kunnes kuulen, että soi hyvältä” (Runeberg)

Terapiasta haen apua: Masennukseen/ahdistukseen; Menneisyyteni käsittelyyn; Henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen

Millaisessa psykoterapiassa käyn: Pitkäkestoinen; Psykodynaaminen; Integroiva

Miten terapia on auttanut minua: Tavoitteenani on pitkäaikaisen ja toistuvan masennus- ja ahdistuskierteen katkaiseminen. Aion löytää uudenlaisia selviytymiskeinoja lapsuudessa opittujen, mutta aikuisuudessa toimimattomien tilalle. Terapian avulla rakennan myös hyväksyvämmän suhteen itseeni.

Unelmat: hyvä mielenterveys, mahdollisuus vaikuttaa auttamalla muita samassa tilanteessa olevia, kaikenlainen kirjoittaminen, mielekkäiden töiden tekeminen saman henkisten ihmisten kanssa, asuminen osan vuodesta ulkomailla, läsnäolon ja syvän yhteyden kokeminen toisen ihmisen kanssa

Tärkeää elämässä: mielenrauha, oman rytmin mukaan eläminen, tasapainoinen parisuhde

 

LUE MYÖS: Sarin blogikirjoitukset

Bloggaajamme Minna

Bloggaajamme Minna

Olen 50-vuotias, uusperheen äiti, johon kuuluu kolmen lapsen ja avomiehen lisäksi kaksi koiraa. Harrastuksina liikkuminen eri muodoissaan mieluiten luonnossa, kutominen, kirjoittaminen ja valokuvaus. Kaikki mikä itsestä tuntuu hyvältä, ei voi olla pahaksi, joten sisintä kuullostellen. Tällä hetkellä uudet työkuviot hakevat vielä paikkaansa , mutta koulutukseltani olen hammashoitaja ja koulunkäynninohjaaja.

Minna Hermunen

Minduu bloggaaja

Motto: Koskaan ei ole liian myöhäistä

Terapiasta haen apua: Psykoterapiaan päädyin keväällä 2015, kun minulla diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja olin vihdoin kyennyt hakemaan itselleni apua. Daignoosi itsessään on kattava ja sen vaikutukset määrittävät koko elämääni.

Millaisessa psykoterapiassa käyn: Terapeuttini on moniosaaja: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, ihminen tavattavissa mentor, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja ja hypnoterapian täydennyskoulutuksen aloittanut 2015. Näitä käyttäen, lukuunottamatta hypnoterapiaa, olemme nyt vuoden yhdessä taivaltaneet, joten voi sanoa olevani hyvissä käsissä.

Miten terapia on auttanut minua: Terapia on parantanut elämänlaatuni , olen oppinut ymmärtämään itseäni, tapaani toimia, olen saanut selityksiä satoihin minua ahdistaneisiin kysymyksiin. Olen saanut rohkeutta olla minä, juuri sellaisena kuin olen, tukea omille tuntemuksille ja oppinut erottamaan tunteita.

Unelmat: Minun unelma liittyy siihen mitä haluan loppuikäni tehdä. Uskon, että siihen jollain tapaa tulee liittymään tämä valtava kokemus mitä olen tällä matkalla saanut. Toinen unelma on koti maaseudulla pellon laidassa metsän siimeksessä, siellä olisi maatilamajoitus jonka erikoisuutena on riistaruoka.

Tärkeää elämässä: Tärkeää elämässä on kaikki se mitä on tässä ja nyt.

 

LUE MYÖS: Ensimmäinen blogikirjoitus: Avunhuuto