Vanhemmaksi tulo ja tunteet – Uskalla tuntea mutta älä jää yksin

Vanhemmaksi tulo ja tunteet – Uskalla tuntea mutta älä jää yksin

Vanhemmaksi tulo on yksi elämän mullistavimmista tapahtumista. Sen lisäksi, että perheeseen tulee uusi jäsen, tapahtuu myös merkittäviä muutoksia vanhemmissa itsessään. Mies tulee isäksi ja nainen äidiksi. Vanhemmaksi tulon myötä aikuisen elämään tulee lukuisia uusia tehtäviä, sisältöjä ja tunteita ja ennen kaikkea kokonaisvaltainen vastuu pienen vastasyntyneen hyvinvoinnista ja kasvusta.

Ei ole siis ihme, että siirtymä vanhemmuuteen herättää paljon erilaisia tunteita. Monet vanhemmat kuvaavatkin odotus- ja vauva-aikaa tunteiden vuoristoradaksi. Vauvan odotukseen ja lapsen syntymään liittyy useimmiten paljon positiivisia tunteita: uudenlaista rakkautta, kiintymystä ja iloa. Näiden positiivisten tunteiden rinnalla kulkee kuitenkin myös huoli, pelko ja epävarmuus mm. raskauden etenemisestä, lapsen voinnista, omista vanhemmuuden taidoista ja siitä, miten vauva-arki lähtee rakentumaan. Myös pettymys, häpeä ja syyllisyys kuuluvat vauva-aikaan. Vauva-ajan vaativuus ja luopuminen menetetystä vapaudesta herättää usein pettymystä ja kiukkua. Liian korkealle asetetut vaatimukset vanhemmuudesta herättävät syyllisyyttä tai jopa häpeää. Osa vanhemmista kokee näitä tunteita voimakkaammin ja toiset taas lievemmin.


”Raskauden ja vauva-aikana tapahtuva emotionaalinen herkistyminen auttaa vanhempia ymmärtämään pienen vauvan tarpeita ja tunteita.”


Kaikki nämä erilaiset tunteet ja reaktiot ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, sillä ne auttavat vanhemmaksi kasvamisen prosessissa. Raskauden ja vauva-ajan myötä viriävät positiiviset ja negatiiviset tunnereaktiot auttavat jäsentämään vanhemmuuteen liittyviä keskeisiä tehtäviä esimerkiksi sitä, mikä vanhempana olemisessa on itselle helppoa ja luontevaa ja mikä hankalaa ja vierasta. Näillä erilaisilla tunteilla ja oloilla on myös tärkeä tehtävä lapsen kannalta. Raskauden ja vauva-aikana tapahtuva emotionaalinen herkistyminen auttaa vanhempia ymmärtämään pienen vauvan tarpeita ja tunteita. Vanhemman kyky lukea pienen vauvan aloitteita ja tarpeita kehittyy pikkuhiljaa tutustumisen myötä luoden pohjaa vanhemman ja lapsen suhteelle.

Vanhemmuuteen liittyvät voimakkaat tunteet saattavat yllättää ja hämmentää etenkin, jos odotukset vauva-ajasta ovat olleet kovin ruusunpunaiset tai, jos tuleva vanhempi ei aikaisemmin ole kokenut itseään erityisen tunteelliseksi ihmiseksi. Tärkeää onkin, että näiden olojen kanssa ei jää yksin. Erityisesti hankalista oloista; epävarmuudesta, pettymyksistä ja peloista on hyvä puhua ja näitä kokemuksia on hyvä jakaa muiden vanhempien kanssa. Useimmiten ystävien, läheisten tai vertaisvanhempien kanssa puhuminen on riittävää.  Keskustelemalla muiden vanhempien kanssa huomaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea vanhemmuutta ja kaikissa meissä vanhemmuus herättää myös hankalia oloja.


”Vanhemman psyykkiset oireet eivät ole este hyvälle vanhemmuudelle, mutta ne tulisi hoitaa ja myös niistä on tärkeä puhua. ”


Raskaus- ja vauva-aika voi altistaa vanhempia myös masennukselle ja ahdistukselle. Silloin kun negatiiviset tunteet ja paha olo kestävät useita viikkoja, lamaannuttavat arjessa toimimista ja heikentävät merkittävästi elämän laatua, on tärkeää hakea vertaistuen lisäksi myös ammattiapua. Vanhemman psyykkiset oireet eivät ole este hyvälle vanhemmuudelle, mutta ne tulisi hoitaa ja myös niistä on tärkeä puhua.

Odotus ja vauva-aikana herääviä vaikeitakaan tunnereaktioita ja oloja ei siis pidä pelätä. Itse asiassa niillä on tärkeä funktio: Ne auttavat kehittymään vanhempina. Niiden kanssa ei kannata jäädä yksin. Tukea ja apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä sekä läheisiltä ja ystäviltä että ammattiauttajilta.

Riikka Korja

Psykoterapeutti, Kehityspsykologian dosentti, Tutkija ja opettaja, Turun Yliopisto, Terapiatalo Sointu

Vanhemmuuden tunne-elämän muistilappu

  • Tunteiden vuoristorata on tavallinen osa vanhemmuutta
  • Myös pettymyksen, syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat osa vanhemmuutta
  • Puhu tunteistasi läheisillesi
  • Hae apua, jos paha olo kestää viikkoja ja läheisiltä saatu tuki ei tunnu riittävältä

Lue myös

10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein

Seksuaalisuus – Vastavirtaa ja uniikkia nautintoa

Seksuaalisuus – Vastavirtaa ja uniikkia nautintoa

Pari viikkoa sitten minua pyydettiin kirjoittamaan Minduulle blogia seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista. Vastasin myöntävästi kertoen, että minua houkuttaisi kirjoittaa jotakin sellaista, joka olisi ”vähän vastavirtaan kahlaavaa ja uniikille nautinnolle tilaa hakevaa”.

Mietin, että tekeekö iltalööperien uutisoinnit ja joskus viihdemaailman dosenttien kommentit seksuaalisuudesta liian simppeliä. Kavennetaanko sitä? Saadaanko se tuntumaan tuotteelta, joka on hyllystä ostettavissa tai että omaan seksuaalisuuden apsiin olisi ladattava uusi päivitys storesta ja sitten olisi hyvinvointia taas ilmassa?

 Onko seksuaalinen hyvinvointi monistettavissa, sarjatuotantoon taipuvaa? Mietin eettisyyttä ja sitä ihmiskuvaa, mikä sen takana seisoo.

Mietin, että kenellä on oikeus kertoa, milloin jonkun ihmisen seksuaalisuus olisi päivitettävä? Kenellä olisi oikeus ehdottaa sitä ja miltä se tuntuisi? Miltä tuntuisi vaikkapa häälahjana tarjottava seksuaaliterapeutin palvelu? Mietin millaisia ajatuksia herää siitä, että seksuaalisesta hyvinvoinnista tehdään markkinatuote. Tuotteiden myynnissä oleellista on tarpeiden synnyttämisen kulttuuri. Tuotteille on myös ominaista niiden monistettavuus, usein sarjatuotanto. Onko seksuaalinen hyvinvointi monistettavissa, sarjatuotantoon taipuvaa? Mietin eettisyyttä ja sitä ihmiskuvaa, mikä sen takana seisoo.

Kysyin aiemmin, kavennetaanko sitä? Tarkoitan tällä sitä, että kun puhumme seksuaalisuudesta, puhummeko niin, että ihmisen inhimilliset kokemukset, haasteet ja oma ainutlaatuisuus tulevat kuulluksi ja mahtuvat mukaan arvostettuina? Puhummeko niin, että seksuaalisuudessa ihmiset tulevat nähdyksi moniulotteisina, joskus hyvin monimutkaisinakin yksilöinä, joiden hyvinvointiin vaikuttavat niin monet erilaiset kokemukset, uskomukset, tavat, kehot ja kehonkuvat, temperamentit, turvallisuuden tunteet ja niiden omanlaiset vaateet. Puhummeko seksuaalisuudesta niin, että meille syntyy lupa olla ja elää, rakentua ja jäädä kuitenkin lopulta keskeneräisiksi.

Ehkä tärkeintä olisi, jos voisimme löytää vastauksia kysymyksiin, mitä on omanlaisuus, seksuaalisuus ja hyvinvointi kaiken eletyn jälkeen tänään ja juuri minulle?

Minkä mahdollistajana elämässä seksuaalisuus nähdään ja toisaalta millaisena näemme hyvinvoinnin? Helsingin yliopiston myötätuntoa tutkivassa Co-Passion hankkeessakin työskentelevä Frank Martela on liittänyt hyvän elämän käsitteeseen ainakin läheisyyden kokemisen, hyvän tekemisen mahdollisuuden, kyvykkyyden tunteen ja vapaaehtoisuuden. Ajattelen, että nämä ovat liitettävissä myös seksuaalisuuteen. Ja juuri tämä tekee seksuaalisuudesta ainutlaatuista, monikerroksista ja jotain ikuisesti ainakin osittain tavoittamattomissa pysyvää. Sellaista, josta puhuttaessa varmuuden sanojen sijaan käyttäisimme enemmän etsiviä sanoja. Joissa nöyryys ja kunnioitus toisia kohtaan olisi jatkuvasti läsnä.

Mietin, että ehkä meille tekisi hyvää pohtia seksuaalisuutta sellaisena, jossa oman itsensä mukana olo sellaisena kuin sen kokee juuri tänään olisi tärkeintä. Ei se, millaisena toivoisi sen voivan olla mukana, saati sitten millaisena joku muu sen toivoisi voivan olla mukana. Ehkä tärkeintä olisi, jos voisimme löytää vastauksia kysymyksiin, mitä on omanlaisuus, seksuaalisuus ja hyvinvointi kaiken eletyn jälkeen tänään ja juuri minulle? Ehkä sellainen vähän vastavirtaa kahlaava ja uniikille nautinnolle tilaa hakeva – ainutlaatuinen seksuaalisuus.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä.  Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)

Juha Kilpiä

Seksuaalipedagogi (NACS), työnohjaaja ja kouluttaja, Aktuaali koulutuspalvelu

Aktuaali

Lue myös

Juha Kilpiän kolumni:
Seksuaalista hyvinvointia etsimässä

Jotta elämämme olisi merkityksellistä

Jotta elämämme olisi merkityksellistä

”Olen muuttanut pois kotoa ja alkanut elää oikein tosissani! Se on hurjan jännittävää! Käsitäthän, silloin kun minulla ei vielä ollut nimeä, juoksentelin vain ympäri ja nuuhkailin noin vain ylimalkaan, ja tapahtumat lentää räpyttelivät ympärilläni. Ne olivat milloin vaarallisia, milloin vaarattomia, mutta ikinä ei mikään ollut oikeata, ymmärrätkö?” Nuuskamuikkunen yritti sanoa jotain, mutta mönkijä jatkoi heti: ”Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain. Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle, Ti-ti-uulle. Ja Ti-ti-uu näkee asiat noin tai näin – ymmärräthän mitä tarkoitan?”

(Katkelma Kevätlaulu novellista, joka on Tove Janssonin teoksesta Näkymätön  lapsi ja muita kertomuksia)

 

Viime syksynä ohjasin vertaisoppimiseen perustuvaa koulutusta Kohtaaminen ja osallisuus – yhteisöhyvinvoinnin edistäminen sosiaalisen median avulla. Vaikka koulutuksessa käsiteltiin sosiaalista mediaa välineenä, oli kärki jatkuvasti yhteisöhyvinvoinnin edistämisessä. Aloitimme koulutuksen määrittelemällä meille työskentelyn pohjaksi yhdessä sanojen kohtaaminen, osallisuus ja yhteisöhyvinvointi merkitykset. Kävimme keskustelua siitä, mitä tarkoittaa näiden asioiden mahdollistuminen ja lopulta pohdimme sitä, mistä rakentuu elämän merkityksellisyys. Mikä tekee elämästä meille arvokkaan?

Koulutuksessa oli jatkuvasti läsnä sitä läpileikkaavana kysymys, millä tavoin hyvinvointimme on kytköksissä merkityksellisyyden tunteeseen, osallisuuteen ja yhteisöihin? Mielestäni tämä kysymys on oleellinen pohdittavaksi, kun olemme edistämässä joko omaa tai toisten hyvinvointia.

Tove Janssonin Kevätlaulu novellissa käsitellään yhtenä teemana näitä kysymyksiä. Mitä on omaksi itseksi kasvu, asioiden merkityksellisyys ja mitä se saa aikaiseksi, mitä on osallisuus omaan elämään ja hyvinvointi.

Olla totta, olla olemassa – kenelle

Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain.”.

Rakennumme ja rakennamme oman minuutemme yhdessä toisten ihmisten kanssa. Tässä merkityksellistä on, kuinka paljon saamme osaksemme välittäviä kohtaamisia ja missä määrin niistä rakentuu suojaa toisenlaisia kohtaamisia vastaan. Jotta nuo tarinan hahmon sanat voisivat olla meille totta, että minä olisin minä, että olisimme olemassa, tarvitsemme toisten ihmisten tarjoamaa turvaa. Tarvitsemme riittävästi mahdollisuuksia tulla nähdyksi ja kohdatuksi sillä tavoin, että juuri se mitä minä olen tai toivon voivani olla, on jollekin muulle merkityksellistä. Joku muu on meistä kiinnostunut ja olemassa olomme on toivottua. Me tarvitsemme toisia siihen, että minälle on mahdollista syntyä ja pysyä elossa.


Kasvamme omaksi itseksemme toisten avulla, nähdyksi tulemisen ja välittävien kohtaamisten kautta.


Kasvamme omaksi itseksemme toisten avulla, nähdyksi tulemisen ja välittävien kohtaamisten kautta. Kääntäen saman toisin päin myös toisten avun puuttuessa voi olla vaikea kasvaa omaksi itsekseen. Ajattelen myös, että erilaisten elämän tilanteiden myötä saatamme kadottaa itsemme. Tässä yhteydessä kadottamisella tarkoitan tilaa tai aikaa, jolloin emme enää tunnista itseämme, emme omia olojamme, emme tunteitamme emmekä tarpeitamme. Silloin asiat vain tapahtuvat, mutta ne eivät tapahdu oikeasti meille, eikä niillä ole merkitystä.

Kenelle asiat tapahtuvat

Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle”, sanoo tarinan hahmo ponnekkaasti. Tuo lause kuulostaa aika onnelliselta. Voin helposti kuvitella erään ystäväni pienen lapsen juoksemassa kesäaamulla mökillä heti herättyään ensin ulos ja sitten takaisin sisälle kertoakseen riemuissaan ”pihalla aurinko paistoi minun kasvoihini ja lämmitti ihanasti”.

Kun asiat tapahtuva minulle, niillä on merkitystä ja täten myös vaikutusta elämäämme. Me tulemme onnellisiksi tai surullisiksi. Me olemme elossa.

 

Jos millään ei ole mitään väliä

Muistan eräältä vuosia sitten toteutetulta koulukodissa asuvien nuorten leiriltä heidän kehittämän sanonnan ”mitä se meille kuuluu, mitä me tehdään!”. Voiko tilannetta enää paremmin kuvata. Ja voiko tilanne olla surullisempi. Kun millään ei ole mitään väliä, ihminen voi olla vaarallinen toisille ja ainakin ihminen voi olla vaarallinen itselle.


Meidän on helpompaa kokea ympärillä olevat ja tapahtuvat asiat merkityksellisinä, kun koemme itsemme merkityksellisenä.


Nuuhkailin noin vain ylimalkaan”, toteaa tarinan hahmo aikaisemmasta elämästään, kun hän ei kokenut olevansa vielä minä. Tämä voi olla tapa elää, mihin on lapsesta kasvettu tai sitten elämässä myöhemmin opittu. Mikään ei kosketa, eikä minkään anneta koskettaa. Tällöin mihinkään ei muodostu suhdetta ja kiinnittyminen sekä toisten ihmisten ja asioiden merkityksellisyyden kokeminen voi olla vaikeaa. Meidän on helpompaa kokea ympärillä olevat ja tapahtuvat asiat merkityksellisinä, kun koemme itsemme merkityksellisenä. Kun olemme olemassa itsellemme.

Toimijuus on valintojen tekoa

Ja Ti-ti-uu näkee asiat noin tai näin”, tuumaili tarinan hahmo nykyistä tilaansa, kun hän oli olemassa itselleen. Asioihin on suhteita ja niillä on merkitystä. Toiset asiat ovat meille tärkeämpiä kuin toiset. Syntyy halua omiin valintoihin. Syntyy toimijuutta. Mielipiteet, tahtotilat ja odotukset vaativat pohjalle syntyäkseen minän olemassa oloa. Toimijuus mahdollistaa meille myös kyvykkyyden kokemusta. Meissä elää tällöin potentiaali oman hyvinvoinnin edistäjä.


Minä täytän kalenterin täyteen, kalenteri ei vain täyty.


Muistan omassa terapiassani, kuinka minulle oli merkityksellistä löytää itsessä toimijuus. Minä täytän kalenterin täyteen, kalenteri ei vain täyty. Oman toimijuuden tunnistaminen mahdollistaa meille myös vastuun kannon ja valintojen teon.

Osallisuus omaan elämään

Jos arkeamme on, että ”tapahtumat lentää räpyttelivät ympärilläni”, meillä ei ole osaa eikä arpaa siitä mitä nyt tapahtuu tai tulee tapahtumaan. Emme ikään kuin ole osallisia omasta elämästämme. Osallisuus omasta elämästä on kaksi suuntaista, se pitää toimijuudella ottaa, mutta toisaalta se täytyy vuorovaikutuksessa toisilta saada. Meidän toimijuudelle on vuorovaikutuksessa toisten kanssa luotava mahdollisuudet. Näin meille syntyy osallisuutta omasta elämästä. Meille syntyy mahdollisuuksia vaikuttaa oman hyvinvoinnin syntyyn ja edistämiseen vaikkapa terapiasuhteessa.

Olemassa olomme kokemus on pohja hyvinvoinnin edistämiselle

Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta ajattelen, että tarvitsemme kokemuksen omasta olemassa olosta ja sen positiivisesta merkityksestä muille, jotta voimme ylipäätään kokea asioita. Jotta voimme saada kiinni tunteistamme ja tarpeistamme ja jotta asiat alkavat olla meille merkityksellisiä ja jotta erilaisilla asioilla olla meille väliä. Ja lopulta, jotta itsellämme on meille väliä. Ja asioiden merkityksellisyyksistä syntyy tahtoa ja valintoja, toimijuutta ja omien tarpeiden täyttämistä. Tämä mahdollistaa oman kyvykkyyden kokemuksen syntyä ja oman minän vahvistumista. Tähän tarvitsemme toisia ihmisiä, emme puolestamme tekemään vaan yhteistyöhön kanssamme. Puolesta tehtynä toimijuutemme heikkenee, omien tarpeiden tunnistaminen heikkenee ja lopulta olemassa olomme ohenee. Tarvitsemme hyviä vuorovaikutussuhteita, joissa oma toimijuutemme ja omien tarpeidemme läsnäolo on toivottua. Rakenteita, joissa olemme osallisia omana itsenämme.


Tarvitsemme hyviä vuorovaikutussuhteita, joissa oma toimijuutemme ja omien tarpeidemme läsnäolo on toivottua.


Hyvinvointimme kytkeytyy vahvasti siihen, miten voimme olla olemassa itselle ja toisille. Hyvinvointia tuettaessa, meidän tulisi huomioida meidän suhteemme ja toimijuutemme sekä osallisuuden tunteen mahdollistuminen. Osallisuutta omasta hyvinvoinnin edistämisestä sekä toisaalta mahdollisuutta edistää toisten hyvinvointia. Osallisuus on kaksi suuntaista, meidän pitää voida kokea olevamme saamassa, mutta myös antamassa. Meille on tärkeää voida kokea elämässä merkityksellisyyksiä ja samoin kuulua johonkin ja jollekin, osallisuus mahdollistaa kuulumisen tunteen.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä.  Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)

Juha Kilpiä

Seksuaalipedagogi (NACS), työnohjaaja ja kouluttaja, Aktuaali koulutuspalvelu

Aktuaali

Lue myös

Seksuaalisuus – Vastavirtaa ja uniikkia nautintoa

Seksuaalisuus – Vastavirtaa ja uniikkia nautintoa

Pari viikkoa sitten minua pyydettiin kirjoittamaan Minduulle blogia seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista. Vastasin myöntävästi kertoen, että minua houkuttaisi kirjoittaa jotakin sellaista, joka olisi ”vähän vastavirtaan kahlaavaa ja uniikille nautinnolle tilaa...

Jotta elämämme olisi merkityksellistä

Jotta elämämme olisi merkityksellistä

”Olen muuttanut pois kotoa ja alkanut elää oikein tosissani! Se on hurjan jännittävää! Käsitäthän, silloin kun minulla ei vielä ollut nimeä, juoksentelin vain ympäri ja nuuhkailin noin vain ylimalkaan, ja tapahtumat lentää räpyttelivät ympärilläni. Ne olivat milloin...

Onnellisuutta etsimässä

Onnellisuutta etsimässä

Vuonna 2015 RAY:n teettämässä tutkimuksessa tuli esille, että joka viides suomalainen kokee joskus yksinäisyyttä ja joka kahdeskymmenes on jatkuvasti yksin. Eniten yksinäisyyttä kokevat nuoret ja vanhat. Ja saaman aikaa niin nuoret kuin vanhat suomalaiset ihannoivat yksin pärjäämistä. Onneksi kaikki eivät ajattele näin esim. nuoret varusmiehet.

On varmasti monia syitä siihen, miksi kulttuurissamme ihaillaan yksin selviämisen taitoa. Mielestäni tämä ihailu liittyy heikkoon empatiakyvyn eli myötäelämisen taitoon. Meidän on vaikea olla lempeitä niin itseä kuin toisia kohtaan, jos emme tunnista omia tai toisen tunteita. Silloin jää ainoaksi vaihtoehdoksi selvitä yksin.

Psykoterapiassa voi saada kokemuksen siitä, millaista on antaa toisen ihmisen auttaa. Samalla voi kehittää omaa kykyään olla kosketuksissa niin omien kuin toisten tunteiden ja tarpeiden kanssa. Voidaksemme hyvin tarvitsemme päivittäin sekä empatia- että sympatiakykyä.

Mitä empatia on?

Empatia on ihmissuhdetaito ja se on osa henkistä pääomaa.  Empatia merkitsee toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä: empaattinen ihminen käsittää, mitä toinen ajattelee, tuntee, kokee ja miksi hän toimii sillä tavalla kuin toimii.

Rauhallinen ja positiivinen psykoterapeutti viestittää psykoterapiassa olijalle: olet turvassa.

Aivoja ja empatiaa on tutkittu jo useita vuosikymmeniä. Tutkija Daniel Golemanin mielestä empatia voidaan jaotella kolmeen empatian lajiin, jotka ovat:

  • kognitiivinen empatia – kykyä käsittää, miten toiset ihmiset näkevät maailman ja kykyä katsoa elämää toisten ihmisten perspektiivistä. Tämä kyky auttaa meitä viestimään toisille ymmärrettävästi.
  • Emotionaalinen empatia – kykyä ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.

Nämä empatian tasot auttavat meitä tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Kolmas empatian taso liittyy huolenpitoon ja oppimiseen.

  • Empaattinen huolenpito johdattaa empaattisiin tekoihin suhteessa toiseen ihmiseen. Empaattinen huolenpito ruokkii näitä edellä mainittuja ”empatia lajeja”. Tätä empatian lajia voi oppia vain oman kokemuksen kautta eli olemalla hoivattavana.

Miksi myötätunto on tärkeää psykoterapiassa?

Psykoterapia on asioiden tutkailua ja uusien asioiden oppimista. Rauhallinen ja positiivinen psykoterapeutti viestittää psykoterapiassa olijalle: olet turvassa. Psykoterapeutti pyrkii parhaansa mukaan ymmärtämään sinua ja kokemuksiasi –olemaan siis empaattinen sinua kohtaan. Asioiden kyseenalaistaminen ja oppiminen tapahtuukin parhaiten turvallisessa ilmapiirissä. Tunteilla, erityisesti myönteisillä tunteilla on suuri vaikutus oppimiseen ja muistamiseen.

Myötätunnon ”opettaminen” kasvattaa ihmisten resilienssiä eli kykyä toipua stressistä ja vastoinkäymisistä.

Myötätunto ja empatia synnyttävät myönteisiä tunteita, kuten iloa, kiitollisuutta ja innostusta. Golemanin mukaan turvallisuuden, läheisyyden ja yhteyden tunne toisiin ovat keskeisiä tekijöitä, joita tulisi vaalia jokaisessa päivässä, koska niiden ansiosta ihmisten aivot pystyvät saavuttamaan parhaan kognitiivisen tason. Myötätunnon ”opettaminen” kasvattaa ihmisten resilienssiä eli kykyä toipua stressistä ja vastoinkäymisistä.

Psykoterapiassa oppii

Iloinen uutinen on se, että empatiakykyä voidaan oppia ja opettaa. Ihmisen empatiakyky pohjautuu itsetuntemukselle: mitä paremmin ihminen tunnistaa ja ymmärtää omia tunteitaan, sitä osaavampi hän on tunnistamaan myös muilla olevia tunteita. Psykoterapiassa voi kasvattaa näitä kykyjä. Kun myös lempeys itseä ja toisen kokemuksia kohtaan lisääntyy, ei ehkä kaikesta tarvitse yrittää selvitä yksin.

”Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”, Dalai Lama

Psykoterapiassa tapahtuvat muutokset näkyvät myös aivoissamme. Tehty aivotutkimus on lisännyt ymmärrystä aivojen kehityksestä ja toiminnasta. Vaikka tarvitsemme lisää tietoa psyykkisten ilmiöiden ilmenemisestä aivotasolla,  meillä on näyttöä siitä, että psykoterapialla voi vaikuttavaa positiivisesti aivoihin. Tiedämme myös, että hyvä empatiakyky auttaa meitä selviämään paremmin niin läheisissä ihmissuhteissa kuin työ/opiskelijaelämässä. Onkin lopuksi ehkä hyvä muistaa Dalai Laman antama elämänohje: ”Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisi- ja traumapsykoterapeutti sekä työnohjaaja. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta yksityisenä psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän toimii pääsääntöisesti kolmannen sektorin asiantuntijana.

Sirpa Hopiavuori

Psykoterapeutti, Minduu-profiili

Lue myös

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Eikö masentuneilla ole oikeutta kunnon hoitoon? – Näin asia korjataan

Eikö masentuneilla ole oikeutta kunnon hoitoon? – Näin asia korjataan

Eikö masentuneilla ole oikeutta kunnon hoitoon?

Näin asia korjataan

9.12.2016 Helena Service

Joka viides suomalainen sairastaa masennuksen elämänsä aikana. Vuosittain aikuisväestöstämme 5% kärsii masennuksesta. Heistä suurin osa ei saa suositusten mukaista hoitoa, eikä saa sitä etenkään sairautensa alkuvaiheissa. Väestömäärältään tilanne on sama kuin, jos koko suomenruotsalaisella väestöllä ei olisi oikeutta asianmukaiseen terveydenhuoltoon.

Suurin osa masentuneista kärsii lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta. Tämä ryhmä hoidetaan julkisessa terveydenhuollossa useimmiten terveysasemilla. Masennuksen käypä hoito -suosituksen mukaan ensilinjan hoitoja on heille kaksi, psykoterapia tai lääkitys. Näitä suositellaan myös yhdistettäväksi.

Julkinen terveydenhuolto on kuitenkin katsonut riittäväksi tarjota heille suosituksista huolimatta pelkkää lääkitystä. Hyvän hoitokäytännön vastaisesti hoitovalintaan ei pääsääntöisesti vaikuta henkilön toiveet eikä se, paraniko vaiva lääkkeillä.

Psykoterapia tulisi aloittaa jo muutaman viikon kuluessa, jotta täyden parantumisen mahdollisuudet eivät heikkenisi. Millään pienellä asialla ei leikitellä.

Myöskään Kelan tukemaan psykoterapiaan ei terveysaseman potilaalle ole yleensä tarjottu mitään reittiä. Kelan terapian puitteet yli kolmen kuukauden aloitusviiveineen ovat myös epätarkoituksenmukaiset tälle ryhmälle. Psykoterapia tulisi nimittäin aloittaa jo muutaman viikon kuluessa, jotta täyden parantumisen mahdollisuudet eivät heikkenisi.

Millään pienellä asialla ei leikitellä. Jos sairaus yltyy vaikea-asteiseksi masennustilaksi, riski lopulta tappaa itsensä kasvaa suunnilleen yhtä todennäköiseksi kuin kuolinriski rintasyövässä.

“Mutta saavathan masentuneet hoitoa…”

Muutamia keskustelukäyntejä hoitajan tai joskus psykologinkin kanssa saatetaan julkisessakin terveydenhuollossa myöntää masentuneelle. Tämä on kuitenkin eri asia kuin vaikuttavaksi osoitetut psykoterapiat, joita hoitosuosuositusten mukaan tulisi tarjota.

Parannuksena voidaan pitää sitä, että hoitojärjestelmään on lisätty puoliautomaattisia nettiterapioita, joissa saa psykoterapiaan pohjautuvaa apua yhdistelmänä itsehoitoa ja ammattilaisen etätukea. Ohjelmat soveltuvat kuitenkin vain osalle potilaista. On eettisesti kestämätöntä evätä tilanteen niin vaatiessa mahdollisuus suositusten mukaiseen varhaiseen kasvokkain tapahtuvaan psykoterapiaan.

Onko kalliimpaa hoitaa vai jättää hoitamatta?

Psykoterapia on hoitomuotona kallis vain, jos ummistamme silmämme kokonaiskuvalta. Masennuksen yksinään on arvioitu aiheuttavan EU:lle jopa 617 miljardin euron vuotuiset menetykset. Asukasmäärän pohjalta karkeasti arvioiden Suomen osuus olisi 6-7 miljardin euron luokkaa.

Herkästi kysymme, onko meillä varaa tarjota psykoterapiaa näin monelle. Kaukokatseisempi kysymys kuuluu, onko meillä oikeasti varaa olla tarjoamatta sitä?

Kustannuksista suurin osa ei johdu hoitokuluista, sillä niitä on tuosta summasta vain 10%. Kustannukset johtuvat seurauksista, kun asiaa ei ole hoidettu kuntoon: heikentyneestä työtehosta, poissaoloista, sairaseläköitymisestä ja masennukseen liittyvästä työttömyydestä. Taloudellisista menetyksistä 83% on näitä epäsuoria menoeriä, jotka heikentävät kansantalouttamme ja rysähtävät pitkälti työnantajan maksettaviksi.

Edes hoitojärjestelmän kokonaisuudessa varhain tarjottu psykoterapia ei ole todellisuudessa kallista. Se nimittäin vähentää muita terveydenhuoltokuluja. Hyvin suunniteltu psykoterapian tarjoamismalli maksaa tutkitusti itsensä takaisin jo hoito-ohjelman aikana. Yhteiskunnalle jää siten saatavaksi laskun sijasta hyvän hoidon positiiviset kerrannaisvaikutukset.

On vaikea nähdä oikeutusta evätä suurelta määrältä kansalaisia kustannustehokasta hoitoa, joka parantaa hallituksemme kipeästi kaipaamaa kilpailukykyä. Asian järjestämisessä on lopulta kyse tahdosta eikä rahasta. Herkästi kysymme, onko meillä varaa tarjota psykoterapiaa näin monelle. Kaukokatseisempi kysymys kuuluu, onko meillä oikeasti varaa olla tarjoamatta sitä?

Suunnittelulla apu saadaan sitä tarvitseville

Asiantuntevalla suunnittelulla psykoterapiaa pystytään tarjoamaan sitä tarvitseville ja pitkät terapiat kohdennettua järkevästi. Järjestelmän on kyettävä joustamaan apua tarvitsevan tilanteen mukaan. Vaikutteita kustannustehokkaasta toteutuksesta voi ottaa esimerkiksi Englannin kansallisesta psykoterapiaohjelmasta.

Kaikkiaan on keskeistä, että satsaus psykoterapiaan on riittävä ja se kohdistuu hoidon tarjoamiseen eikä byrokratian pyörittämiseen.

Käytännössä, kun puututaan matalalla kynnyksellä, riittää usein lyhytkin psykoterapia. Näin saataisiin esim. Kelan pitkät terapiat riittämään paremmin niitä tarvitseville ja voitaisiin panostaa oikeudenmukaisempaan Kela-terapiaan ohjaamiseen.

Kaikkiaan on keskeistä, että satsaus psykoterapiaan on riittävä ja se kohdistuu hoidon tarjoamiseen eikä byrokratian pyörittämiseen. Sote-uudistuksessa psykoterapiajärjestelmän suunnitteluun on asetettava riittävästi psykoterapian erityisasiantuntijoita. On lisäksi huolehdittava, että järjestelmä kohtelee oikeudenmukaisesti heikko-osaisia.

Askel kohti kilpailukykyistä hyvinvointia

Olemme talouden nimissä joutuneet hyväksymään kipeitä kiristyksiä ja pohtimaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä. Mielenterveysongelmien arvioidaan kuitenkin OECD-maissa voivan kustantaa jopa yli 4% bruttokansantuotteesta. Samat taloudelliset ja psykoterapian saatavuuden ongelmat koskevat masennuksen lisäksi monia muitakin mielenterveyden häiriöitä.

Toteuttamalla asia hyvin luodaan mahdollisuus ihmisläheiselle suomalaiselle menestystarinalle.

Nyt Suomella olisi osana sote-uudistusta mahdollisuus samalla kertaa edesauttaa kestävyysvajeen pienenemistä, tarjota työnantajille tehokkaita työntekijöitä ja auttaa ihmisiä vaikeuksien keskellä. Kyse ei ole mielenterveyden ja muiden hyvinvointipalvelujen väliltä valitsemisessa vaan ratkaisusta, jonka taloudelliset seuraukset tukevat hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä myös muilla saroilla.

Toteuttamalla asia hyvin luodaan mahdollisuus ihmisläheiselle suomalaiselle menestystarinalle. Asia vaatii kuitenkin riittävää tahtotilaa niin alan ammattilaisilta, kansalaisilta, medialta kuin päättäjiltä. Harva hyvä asia tapahtuu ilman määrätietoisuutta.

Miten on, tartummeko tilaisuuteen vai päästämmekö sen käsistämme?

Helena Service

 


Lue myös

Välttelyn syvin olemus

Välttelyn syvin olemus

Mikä neuvoksi, kun välttely ei lopulta olekaan tehokas keino ahdistuksen tai muun ikävän tunteen poistamiseksi?

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care can seem very difficult and hard to understand. The following is my guide to finding mental health care in Finland for adults.

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Psyykkiset ongelmat ovat pitkään olleet tabu, aihe josta ei puhuta. Osa ei halua kertoa edes lähimmille perheenjäsenilleen siitä, että käy psykoterapiassa. Oma avun tarve voi hävettää ja siksi on helpompi pitää koko asia itsellään. On myös ymmärrettävää, ettei läheisiä halua kuormittaa omilla ongelmilla. Läheiset ovat usein kuitenkin ongelmista tietoisia, ja huolissaan niiden kanssa kipuilevasta läheisestään. Saattaisi olla huojentava tieto, että psykoterapia on käynnistynyt, ja apua on saatavilla.

Puoliso, lapsuudenperhe ja ystävät

Puoliso on monelle se läheisin ihminen, elämänkumppani, jonka kanssa jaetaan arki, koti, rahat ja mahdollisesti lapsetkin. Missä käyn tiistai-iltaisin? Miksi säästän rahaa muista ostoksista? Miksen halua lähteä maailmanympärimatkalle? Psykoterapian salaaminen voi olla raskasta, ja siitä kertominen voi helpottaa sekä henkisesti, että ihan konkreettisesti. Saatat kokea syyllisyyttä siitä, että käytät perheen rahoja omaan psykoterapiaan. Panostus terapiaan voi kuitenkin palautua takaisin moninkertaisena, lisääntyneen hyvinvoinnin muodossa.


 Psykoterapian salaaminen voi olla raskasta


Moni kokee ongelmiensa liittyvän lapsuuteen ja suhde lapsuudenperheeseen voi olla ristiriitainen. Vaikeista asioista keskustelu perheenjäsenten kanssa voi olla haastavaa tai mahdotontakin, ja vaivaavien asioiden käsittely psykoterapiassa taas helpottaa oloa merkittävästi. Psykoterapiasta kertominen omille vanhemmille voi olla vaikeaa, koska ymmärrystä ei aina ole tarjolla. Vanhemmat saattavat myös syyllistää itseään lapsensa ongelmista muutenkin, etkä halua lisätä tätä taakkaa kertomalla psykoterapiasta.

Ystävien ja muiden kohdalla voi mietityttää ymmärryksen puute. Pitääkö ystävä, työkaveri tai esimies hulluna, jos kertoo käyvänsä terapiassa? Muiden mielipiteet vaikuttavat meihin, eikä kukaan haluaisi altistaa itseään huonoille kokemuksille tai loukkaaville kommenteille. Tukea voit kuitenkin saada vain niiltä, joille asioista kerrot.

Sosiaalinen tuki

Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys. Moni psyykkisestä ongelmasta kärsivä on omaksunut yksinäisen pärjääjän roolin, eikä muille puhumisesta ehkä ole kovin positiivisia kokemuksia. Merkittävää psykoterapiassakin on kuitenkin lopulta se muutos, joka tapahtuu omassa arjessasi ja ihmissuhteissasi. Psykoterapiasta kertominen auttaa läheisiä ymmärtämään, millaista prosessia käyt terapian aikana läpi ja mahdollistaa tuen saamisen muilta. Aina terapiassa käyminen ei ole helppoa, ja läheiset voivat olla tukena silloin, kun vaikeita vaiheita tulee.


Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys.


Läheisten tuki on tärkeää myös psykoterapian päättyessä. Heille ei ole tarkoituskaan puhua samalla tavalla kuin psykoterapeutille, mutta yhden säännöllisen keskustelukontaktin päättyminen voi vaikuttaa niin, että tarve puhua muille kasvaa. On tärkeää opetella puhumaan itselle tärkeistä asioista muidenkin kuin terapeutin kanssa jo terapian aikana, koska vain sillä tavalla psykoterapia voi tulla tarpeettomaksi.

Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Yksilöpsykoterapiassa käsittelet yksityisiä asioitasi, ja saat halutessasi pitää kaikki käsittelemäsi teemat omana tietonasi. Käsittelemäsi aiheet kuitenkin todennäköisesti liittyvät elämääsi ja ihmissuhteisiisi, ja niistä saattaa olla hyväkin puhua läheisten kanssa.

Terapia voi esimerkiksi kumppanissa herättää mustasukkaisuutta ja pelkoakin, että siellä puhutaan hänestä negatiivisia asioita. Mikäli tällaisia pelkoja ilmenisi, on hyvä kertoa toiselle, ettei terapia ole mitään parisuhdeneuvontaa. Käsittelet siellä asioitasi omasta näkökulmastasi, keskittyen nimenomaan omaan osuuteesi ja omiin vaikutusmahdollisuuksiisi. Joskus asioista puhuminen terapiassa voi rohkaista ottamaan samoja teemoja puheeksi läheisen kanssa, mikä voi olla hyvä asia, mutta ei välttämättä kannata esittää asioita samalla tavalla kuin psykoterapeutille. Ihmissuhteissa on hyvä huomioida toisen tunteita ja miettiä jo etukäteen, miltä toisesta tuntuu puhua aiheesta.


…on hyvä kertoa toiselle, ettei terapia ole mitään parisuhdeneuvontaa


Ongelmista puhuminen lapsille askarruttaa monia, koska vanhemmat yleensä kokevat syyllisyyttä siitä, että lapsille aiheutuu harmia niistä. Yleinen ohje on, että lapsille kannattaa kuitenkin kertoa jotakin, ikätaso huomioiden. Erityisen tärkeää on kertoa siitä, että käy hoidossa, koska lapset saattavat kantaa huolta vanhempansa ongelmista. Heille on huojentavaa tietää, että vanhempi saa apua, eikä huoleen ole tarvetta. Aiheesta on kirjoitettu myös opas, jota voi käyttää apuna.

Joskus lapsuuden asioiden käsittely voi nostaa pintaan tarvetta keskustella lapsuudenperheen jäsenten kanssa. Tässä kannattaa käyttää harkintaa ja muistaa, että muut perheenjäsenet eivät välttämättä ollenkaan koe tarvetta tai halua käydä läpi vanhoja asioita, jolloin keskustelu ei välttämättä ole kovin hyödyllistä. Joskus psykoterapiassa voidaan tällaisissa tilanteissa esimerkiksi käyttää kirjeen kirjoittamista apuna. Silloin kirjoitat läheiselle kirjeen, jota ei kuitenkaan lähetetä. Se voi selkiyttää omia ajatuksia ilmankin, että niitä edes käsittelee henkilön itsensä kanssa.


Terapiaprosessille on hyvä jättää myös tilaa ja rauhaa, eikä asioita tarvitse käydä läpi kahteen kertaan


Terapiaprosessille on hyvä jättää myös tilaa ja rauhaa, eikä asioita tarvitse käydä läpi kahteen kertaan, tai puida jälkikäteen terapiassa käsiteltyä ystävien kanssa. Ystävät voivat kuitenkin olla elämässäsi iso tuki, ja on hyvä harjoitella puhumaan heille ja pyytämään tukea tarvittaessa. Ystävien kanssa on hyvä pyrkiä vastavuoroisuuteen, jossa molemmilla on tilaa ja mahdollisuuksia jakaa asioita. Aina ei tarvitse myöskään puhua syvällisiä, ja joidenkin ystävien kanssa suhde voi olla ettei terapia-aiheen käsittely tunnu luontevalta.

Kuuntele itseäsi

Parempaa ohjetta ei voi tässäkään asiassa antaa. Jos terapiasta puhuminen epäilyttää, kysy itseltäsi, miksi näin on. Häpeätkö jotakin sellaista, mistä voisit olla ylpeäkin? Ajatteletko jonkun aiemman pettymyksen perusteella, etteivät muut ymmärrä tai hyväksy? Voisitko antaa muille mahdollisuuden olla tukenasi tässä tärkeässä vaiheessa elämässäsi?

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tällä hetkellä opintovapaalla työstään psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja opiskelee mm. psykoterapiakouluttajaksi, henkiseksi valmentajaksi ja lisäksi työstää väitöskirjaa. Kouluttaminen, valmennus ja yksityisvastaanotto terapia- ja valmennusasiakkaille kuuluvat tämänhetkisiin työkuvioihin.

Kirjoittaja on tällä hetkellä innostunut positiivisesta psykologiasta, valmennuksellisten elementtien tuomisesta eri konteksteihin, kehon ja mielen teemojen yhdistämisestä sekä kirjoittamisesta. Harrastuksiin kuuluvat jooga ja muu liikunta, sekä erilaiset kulttuuriharrastukset.

Katso myös Mielessä -blogi: http://www.satupihlaja.com/blogi/

Satu Pihlaja

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, satupihlaja.com

Lue myös Minduun asiantuntijakirjoitus

”Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?”