Pari viikkoa sitten minua pyydettiin kirjoittamaan Minduulle blogia seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista. Vastasin myöntävästi kertoen, että minua houkuttaisi kirjoittaa jotakin sellaista, joka olisi ”vähän vastavirtaan kahlaavaa ja uniikille nautinnolle tilaa hakevaa”.
Mietin, että tekeekö iltalööperien uutisoinnit ja joskus viihdemaailman dosenttien kommentit seksuaalisuudesta liian simppeliä. Kavennetaanko sitä? Saadaanko se tuntumaan tuotteelta, joka on hyllystä ostettavissa tai että omaan seksuaalisuuden apsiin olisi ladattava uusi päivitys storesta ja sitten olisi hyvinvointia taas ilmassa?
Onko seksuaalinen hyvinvointi monistettavissa, sarjatuotantoon taipuvaa? Mietin eettisyyttä ja sitä ihmiskuvaa, mikä sen takana seisoo.
Mietin, että kenellä on oikeus kertoa, milloin jonkun ihmisen seksuaalisuus olisi päivitettävä? Kenellä olisi oikeus ehdottaa sitä ja miltä se tuntuisi? Miltä tuntuisi vaikkapa häälahjana tarjottava seksuaaliterapeutin palvelu? Mietin millaisia ajatuksia herää siitä, että seksuaalisesta hyvinvoinnista tehdään markkinatuote. Tuotteiden myynnissä oleellista on tarpeiden synnyttämisen kulttuuri. Tuotteille on myös ominaista niiden monistettavuus, usein sarjatuotanto. Onko seksuaalinen hyvinvointi monistettavissa, sarjatuotantoon taipuvaa? Mietin eettisyyttä ja sitä ihmiskuvaa, mikä sen takana seisoo.
Kysyin aiemmin, kavennetaanko sitä? Tarkoitan tällä sitä, että kun puhumme seksuaalisuudesta, puhummeko niin, että ihmisen inhimilliset kokemukset, haasteet ja oma ainutlaatuisuus tulevat kuulluksi ja mahtuvat mukaan arvostettuina? Puhummeko niin, että seksuaalisuudessa ihmiset tulevat nähdyksi moniulotteisina, joskus hyvin monimutkaisinakin yksilöinä, joiden hyvinvointiin vaikuttavat niin monet erilaiset kokemukset, uskomukset, tavat, kehot ja kehonkuvat, temperamentit, turvallisuuden tunteet ja niiden omanlaiset vaateet. Puhummeko seksuaalisuudesta niin, että meille syntyy lupa olla ja elää, rakentua ja jäädä kuitenkin lopulta keskeneräisiksi.
Ehkä tärkeintä olisi, jos voisimme löytää vastauksia kysymyksiin, mitä on omanlaisuus, seksuaalisuus ja hyvinvointi kaiken eletyn jälkeen tänään ja juuri minulle?
Minkä mahdollistajana elämässä seksuaalisuus nähdään ja toisaalta millaisena näemme hyvinvoinnin? Helsingin yliopiston myötätuntoa tutkivassa Co-Passion hankkeessakin työskentelevä Frank Martela on liittänyt hyvän elämän käsitteeseen ainakin läheisyyden kokemisen, hyvän tekemisen mahdollisuuden, kyvykkyyden tunteen ja vapaaehtoisuuden. Ajattelen, että nämä ovat liitettävissä myös seksuaalisuuteen. Ja juuri tämä tekee seksuaalisuudesta ainutlaatuista, monikerroksista ja jotain ikuisesti ainakin osittain tavoittamattomissa pysyvää. Sellaista, josta puhuttaessa varmuuden sanojen sijaan käyttäisimme enemmän etsiviä sanoja. Joissa nöyryys ja kunnioitus toisia kohtaan olisi jatkuvasti läsnä.
Mietin, että ehkä meille tekisi hyvää pohtia seksuaalisuutta sellaisena, jossa oman itsensä mukana olo sellaisena kuin sen kokee juuri tänään olisi tärkeintä. Ei se, millaisena toivoisi sen voivan olla mukana, saati sitten millaisena joku muu sen toivoisi voivan olla mukana. Ehkä tärkeintä olisi, jos voisimme löytää vastauksia kysymyksiin, mitä on omanlaisuus, seksuaalisuus ja hyvinvointi kaiken eletyn jälkeen tänään ja juuri minulle? Ehkä sellainen vähän vastavirtaa kahlaava ja uniikille nautinnolle tilaa hakeva – ainutlaatuinen seksuaalisuus.
Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä. Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)