Psykoterapian teho

Psykoterapia on tyypillisesti kahdenväliseen vuorovaikutukseen perustuva hoito- ja kuntoutusmuoto, jonka teho on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Tiedeyhteisössä vallitsee nykyään yhteisymmärrys siitä, että psykoterapia on tehokasta mm. masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Tulokset ovat kohtuullisen pysyviä, eikä psykoterapiassa tarvitse käydä loputtomiin. Lyhytkin psykoterapiajakso voi riittää, jos ongelmat eivät ole kovin pitkäkestoisia tai vakava-asteisia.

Psykoterapiakuntoutus toimii

Suomessa psykoterapiaa järjestetään tyypillisesti Kelan tukemana kuntoutuksena, jonka tarkoituksena on tukea tai palauttaa työ- tai opiskelukykyä. Kelan psykoterapiakuntoutus oli aiemmin harkinnanvaraista, mutta se muutettiin lakisääteiseksi vuoden 2011 alusta. Kelan omien tutkimusten mukaan psykoterapiakuntoutusta saaneista valtaosa on kuntoutuksen jälkeen ansiotyössä tai opiskelee ja jopa yli puolet työttömänä olleista siirtyy kuntoutuksen jälkeen töihin tai opiskelemaan. Myös psyykenlääkkeiden käyttö vähenee kuntoutuksen seurauksena.

Psykoterapian suurin ongelma

Psykoterapia on tehokasta, ja kuntoutuksena se edistää työkykyä tavalla, joka on sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti toivottavaa. Kela vieläpä tukee psykoterapiaa lakisääteisenä kuntoutuksena. Siis kaikki hyvinkö? Ehei!

Tai oikeastaan: jos psykoterapian tavoitteena on jättää suurin osa avuntarvitsijoista oman onnensa nojaan, se onnistuu tavoitteessaan erinomaisesti. Näin asian muotoili Yhdysvaltojen psykologiliiton tilaisuudessa Yalen yliopiston psykologian professori Alan Kazdin. Kazdinin mukaan psykoterapeutit tekevät loistavaa työtä päästessään työskentelemään apua tarvitsevan kanssa, mutta useimmat apua tarvitsevat eivät ikinä pääse psykoterapeutin juttusille. Siksi tarvitaan uudenlaisia lähestymistapoja ja palveluita.

Kuntoutuksen saatavuus ja hinta

Suomessa ajankohtainen ongelma on Kelan psykoterapiakuntoutusten korvaustason laahaaminen vuoden 1994 tasolla. Kuntoutuksen muuttaminen lakisääteiseksikään ei ole toistaiseksi edesauttanut korvaustasojen tarkistamista. Seurauksena on se, että maltillisen hintojen nousun seurauksena asiakkaiden omavastuuosuudet ovat kohonneet, mistä johtuen köyhillä ei ole varaa omavastuuosuuksiin.

Vertailun vuoksi on hyvä pistää tähän lukuja. Psykoterapeutin taksa on tyypillisesti 60–80 euroa, josta Kela korvaa aikuiselle 37 euroa. Jos psykoterapiassa käy esimerkiksi vuoden ajan kerran viikossa, itselle maksettavaa jää enimmillään noin 1700 euroa. Missä muussa kuntoutuksessa omavastuuosuus voi kasvaa tällaiseksi?

Edelleen vertailun vuoksi niille, jotka ovat sitä mieltä että psykoterapeutit ovat ahneita ja palvelut pitäisi tuottaa kuntien terveyskeskuksissa: keskimääräinen käyntihinta kunnalle kunnallisessa mielenterveysyksikössä on 120–150 euroa, eli noin kaksinkertainen psykoterapeuttien taksoihin nähden. Yksityisillä lääkäriasemilla 15 minuutin pikakäynnistä asiakas tai hänen työnantajansa voi joutua maksamaan satasen.

Kuntoutusjärjestelmä sinänsä toimii ja on edullinen, mutta ongelmana ovat saatavuus ja itselle jäävät kustannukset.

Lisäksi on huomattava, että Kela periaatteessa tekee työnsä oikein hyvin. Kela on kuntoutuksen asiantuntija, kunnat eivät ole. Psykoterapian siirtäminen kuntiin siksi, että se on kuntien velvollisuus tarkoittaisi kai ainakin muutaman kuntoutuskäsittelijän palkkaamista jokaiseen kuntaan ja oman kuntahallintokokemukseni perusteella arviolta kahdenkymmenen vuoden vääntöä siitä, mitkä ovat kunnan velvollisuudet kuntoutuspalvelujen tuottajana. Kyse on yhteisistä rahoista, oli kuntoutuksen tuottajana Kela tai kunta. Kelan tukema psykoterapiakuntoutus on vain valtiollista kuntoutusta. Annettaisiinko Kelan tehdä työnsä, kun se nyt jo tekee sen hyvin. Kela ei kuitenkaan kuntouttavana tahona voi sanoa yhtään mitään korvaustasoista julkisuudessa.

Miksei yhteiskunta tee jotain?

Mielenterveyden keskusliitto, Psykiatriyhdistys ja Psykologiliitto ovat lähestyneet useaan otteeseen Sosiaali- ja terveysministeriötä korvausasiassa. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri on ottanut asiaa ahkerasti esille medioissa.

Tahtoa ja myönteistä otetta löytyy, ja Kelakin on joidenkin virkamiestensä suulla neuvotteluissa ilmaissut olevansa korvaustasojen noston kannalla, mutta valmista ei ole syntynyt. Muutaman miljoonan lisäbudjettia ei meinata saada kehykseen millään, vaikka samalla syydetään satoja miljoonia rahaa toimimattomien tietojärjestelmien valmisteluun ynnä muuhun vähemmän tehokkaaseen.

Tämä on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, jossa tarvittaneen useiden organisaatioiden ja yksilöiden jatkuvaa aktivismia asian esillä pitämiseksi ja sen eri tavoilla osoittamiseksi, että verrattaen pienillä panostuksilla voidaan tuottaa myös huomattavia säästöjä.

Psykoterapiaan hakeutuminen asiakkaille helpommaksi

Asiakkaan näkökulmasta psykoterapiaan hakeutumisessa on monta mutkaa matkassa. Jos hakee Kelan kuntoutusta, pitää olla hoitosuhde toisaalle, psykiatrin arvio, puoltava b-lausunto ja psykoterapeutti, jonka asiakas on itse etsinyt soittelemalla ja meilailemalla pahimmillaan kymmenille psykoterapeuteille. Virallisesti lääkitystä ei edellytetä, mutta käytännössä moni on kokenut, että psyykenlääkkeitä tuputetaan, ja jos niistä kieltäytyy, saa helposti hoidosta kieltäytyvän leiman, mikä voi vaikeuttaa psykoterapiaan pääsyä.

Koska psykoterapiakuntoutuksessa on kyse yhteisten rahojen käyttämisestä, on tärkeää arvioida kunnolla ja että yksi ammattilainen tai virkamies ei kuntoutuspäätöstä yksin voi tehdä. Silti prosessia voitaneen kehittää palvelujen saatavuuden osalta.

Helppoa ei ole nimittäin niilläkään, jotka olisivat valmiita maksamaan esimerkiksi lyhyen psykoterapiajakson omasta pussistaan. Hekin tuskastuvat etsiessään tietoja psykoterapeuteista, vapaista ajoista, psykoterapiasuuntauksista ja niiden eroista. ”Mä oon soittanut neljällekymmenelle psykoterapeutille, älä vaan sano ettei sulla ole aikaa”, on lause jonka moni psykoterapeutti on kuullut puhelimessa. Samalla tiedetään, että ainoastaan pääkaupunkiseudun ytimessä psykoterapiapalveluiden käyttöaste on lähellä sataa prosenttia. Miten saadaan palvelut ja apua tarvitsevat kohtaamaan?

Parannusta tilanteeseen

Minduu (ent. VapaatAjat.fi) ei ratkaise kaikkia tässä esiteltyjä ongelmia, mutta se antaa huomattavan avun psykoterapeutin etsimiseen ja ajan varaamiseen.  Palvelun avulla psykoterapian käyttöastetta voidaan kohentaa. Nopea avunsaanti ehkäisee ongelmien pitkittymistä ja siten pahenemista ja kroonistumista. Tehokkaat ja toimivat palvelut viestivät myös päättäjille psykoterapian toimivuudesta ja tärkeydestä. Palvelu on asiakkaille ilmainen.

Minduu –palvelun tuottavalle AtCare Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallisen yritys – merkki. Merkin saadakseen yrityksen on sitouduttava siihen, että se suuntaa vähintään 51% voitostaan yhteiskunnallisiin hankkeisiin, esimerkiksi nuorten mielenterveystyön kehittämiseen.

Lisätietoa:
Knekt, P., Lindfors, O., ym. (2011). Quasi-experimental study on the effectiveness of psychoanalysis, long-term and short-term psychotherapy on psychiatric symptoms, work ability and functional capacity during a 5-year follow-up. Journal of affective disorders, 132(1–2), 37–47.

Lind, J., Aaltonen, T. (2009). Nuorilla opiskelu- ja työkyky paranevat ja masennuslääkitys vähenee psykoterapiakuntoutuksen jälkeen. Nettiartikkeleita 3. Kelan tutkimusosasto.

Lind, J., Tuulio-Henriksson, A-M., Autti-Rämö, I. (2011). Kuntoutus parantaa työikäisten masennuspotilaiden työkykyä. Suomen lääkärilehti, 43(66), 3213–3218.

Valtonen, J. (2011). Psykoterapian suurin ongelma. Psykologia, 2–3 (2011). http://www.psykologia.fi/arkisto/vanhat-numerot/lehtien-otteita/55-otteita-lehdestae-02-032011/toimittajan-kommentti/94-psykoterapian-suurin-ongelma

Wahlström, J. (2012). Psykoterapian tulos ja siihen vaikuttavat tekijät. Kirjassa S. Eronen & P. Lahti-Nuuttila: Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita, 35–70. Edita.

Takaisin Etusivulle

Kriisikeskuksessa, mielenterveysyksikössä ja omalla terapiavastaanotollani olen tottunut siihen, että myös asiakkaista valtaosa on naisia. Näissä yksiköissä naiset hoitavat naisia, ja mies työntekijänä tai asiakkaana on poikkeus. Tutkimusnäyttö tukee havaintoani. Terhi Aalto-Setälän väitöstutkimuksen mukaan nuoret miehet hakevat apua vähemmän kuin naiset ja heistä suurempi osa ei edes harkitse avun hakemista. Kelan tilastojen mukaan vain noin neljännes psykoterapiassa käyvistä on miehiä, ja suhteellisesti hieman suurempi osa miehistä käyttää psyykenlääkkeitä. Miehet kyllä tietävät että apua on saatavilla, mutta he eivät jostain syystä hae sitä. Miksi?

Oirehtiiko mies eri tavalla kuin nainen?

Yksi mahdollinen selitys ilmiölle on, että miehet tarvitsevat vähemmän apua. Masennusdiagnoosit ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä ja masennusta pidetäänkin enemmän naisten sairautena.

Tähän selitykseen voi sisältyä metodologinen ongelma, sillä on havaittu että se, mitä masennuksella yleensä ymmärretään, sopii paremmin kuvaamaan naisten kuin miesten masennusta. Masennuksen tyypillisinä oireina pidetään surumielisyyttä ja toimintakyvyn laskua, mutta viimeaikaisten tutkimusten mukaan miesten masennuksen tyypillisimmät piirteet voivatkin olla aggressio, vetäytyminen ja työnarkomania. Viime vuosina on yritetty luoda mittareita, jotka tunnistaisivat paremmin miesten depression.

Selityksen toinen ongelma on, että edes nykyisillä mittareilla esimerkiksi masennuksen esiintyvyyden erot eivät selitä hoitoon hakeutumisen eroja. Miehet eivät kerta kaikkiaan hoida itseään. Ainakaan tavoilla, joista on jotain hyötyä. Suomalainen mies ajautuu vieläkin valitettavan usein hoitamaan itseään alkoholilla, tai jopa epätoivoissaan yrittämään itsemurhaa. Valitettavasti miesten tavat yrittää itsemurhaa ovat usein niin käytännöllisiä ja tehokkaita, että he myös onnistuvat yrityksessään huomattavasti todennäköisemmin kuin naiset.

Onko hoidossa vikaa?

Vika voi siis olla miehissä, mutta olisiko myös hoidossa jotain vikaa? Minusta hoitokäytännöt eivät ainakaan sovi miehille yhtä hyvin kuin naisille. Nyt tulee pieni karrikointi.

Kuvittele olevasi mies, joka on ohjattu masennusoireiden tai työuupumuksen takia vaikkapa terveyskeskuksen mielenterveysyksikköön saamaan keskusteluapua.

Saavut paikkaan, jossa työskentelee ja asioi pelkästään naisia. Miehenä tunnet olosi hivenen epämukavaksi odotustilassa, jossa on tarjolla luettavaksi ainoastaan sisustus- ja laihdutuslehtiä.

Sinut ottaa vastaan nainen, joka on ehkä joku psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitaja. Empaattisesti hän ohjaa sinut vastaanottohuoneeseen. Siellä sinua odottaa nojatuoli, johon hän ohjaa sinut istumaan. Katselet ympärillesi, ja näet seinillä kukka-aiheista grafiikkaa Ikean kehyksissä, sekä motivoivan julisteen, jossa lukee: ”Onnellisuus ei ole päämäärä, se on matka”.

Nainen on sisustanut työhuoneensa oikein kivaksi. Siellä on viherkasveja ja huolella valitut verhot. Nainen katsoo sinua silmiin ja aloittaa keskustelun. Seuraavien 45 minuutin ajan hän kyselee sinulta, miltä tuntuu. Et tiedä vastauksia, koska olet mies. Et ole suunniteltu tuntemaan, vaan tekemään. Tai oikeastaan, jos vastaisit rehellisesti, sanoisit että koko ajan vituttaa. Mutta et rohkene sanoa sitä ihan sillä tavalla tuntemattomalle, mukavalle naiselle. Käyt tapaamassa parhaansa yrittävää työntekijää vielä pariin otteeseen, mutta sitten keskeytät hoidon, tietämättä mitä seuraavaksi tekisit.

Hirvenpää ja flipperi vastaanotolle?

Olen miettinyt, miltä esimerkiksi psykoterapeuttinen hoito näyttäisi, jos se olisi suunniteltu alusta loppuun miesten ehdoilla. Olisiko vastaanotolla hirvenpää ja flipperi? Vai toteutuisiko tapaaminen läheisellä jalkapallokentällä palloa potkien ja siinä samalla jutellen? Kysehän ei ole siitä, etteivät miehet tuntisi, tai haluaisi puhua. On esitetty, että miehet tuntevat masennuksen suunnilleen samoin kuin naiset, mutta he ilmaisevat sitä täysin eri tavalla. Miehet saattavat olla myös huolissaan siitä, että jos he todella kertovat mieltä heistä tuntuu, kestääkö vastaanottaja kuulla sen? Asioiden pitäminen sisällä ei ole pelkästään huono asia, vaan myös jotain, missä me miehet olemme todella hyviä.

Nettiterapian on huomattu sopivan hyvin miehille. Jotkut miehet valitsevat mieluummin netti- kuin perinteisen terapian. Selitystä tähän ei tiedetä, mutta arveluja voi esittää. Nettiterapiassa operoidaan teknisen laitteen välityksellä, mikä sopii miehille. Tekniikka myös mahdollistaa emotionaalisen kuormittavuuden säätelyn. Tunteista on helpompi keskustella, kun on vähän enemmän liikkumatilaa.

Miehet eivät halua odottaa, koska he ovat tottuneet siihen, että jos on joku ongelma, sille pitää heti tehdä jotain. Kokeminen ei ole miesten juttu, tekeminen on.

Uusia palveluita helpottamaan avunsaantia

Me uskomme, että palvelumme, kuten Minduu, sopivat erityisen hyvin miehille. Psykoterapia-ajan voi varata parissa minuutissa, mies itse saa valita kuvausten perusteella itselleen sopivan työntekijän ja psykoterapia voi toteutua tarvittaessa verkon välityksellä. Palveluumme kehitetään myös algoritmia, joka auttaa palvelun käyttäjää löytämään itselleen parhaiten sopivan psykoterapeutin. Tämäkin kiinnostaa miehiä, koska tämä on uutta teknologiaa, ja siinä on sana ”algoritmi”.

Luettavaa:

Aalto-Setälä, T. (2002). Depressive disorders among young adults. Academic dissertation. NPHI.

Psychology Today: How to Crack the Code of Men’s Feelings

ATrain: A Better Instrument for Assessing Male Depression