Olen miespuolinen psykologi ja psykoterapeutti, joka työskentelee varsin naisvaltaisella alalla. Psykologiliiton jäsenistä vain 15% on miehiä ja olen tottunut siihen, että olen usein ainoa mies paikalla, oli kyse sitten terveyskeskuksesta tai Psykologiliiton toimistosta. Jostain syystä usein myös oletetaan, että miehenä tiedän, miten kaikki tietokoneohjelmat toimivat ja autan riemumielin kaikenlaisissa teknisissä askareissa, mutta se on kokonaan toisen kirjoituksen aihe (artikkeli julkaistu alunperin Minduuta edeltäneellä VapaatAjat.fi – sivustolla).
Kriisikeskuksessa, mielenterveysyksikössä ja omalla terapiavastaanotollani olen tottunut siihen, että myös asiakkaista valtaosa on naisia. Näissä yksiköissä naiset hoitavat naisia, ja mies työntekijänä tai asiakkaana on poikkeus. Tutkimusnäyttö tukee havaintoani. Terhi Aalto-Setälän väitöstutkimuksen mukaan nuoret miehet hakevat apua vähemmän kuin naiset ja heistä suurempi osa ei edes harkitse avun hakemista. Kelan tilastojen mukaan vain noin neljännes psykoterapiassa käyvistä on miehiä, ja suhteellisesti hieman suurempi osa miehistä käyttää psyykenlääkkeitä. Miehet kyllä tietävät että apua on saatavilla, mutta he eivät jostain syystä hae sitä. Miksi?
Oirehtiiko mies eri tavalla kuin nainen?
Yksi mahdollinen selitys ilmiölle on, että miehet tarvitsevat vähemmän apua. Masennusdiagnoosit ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä ja masennusta pidetäänkin enemmän naisten sairautena.
Tähän selitykseen voi sisältyä metodologinen ongelma, sillä on havaittu että se, mitä masennuksella yleensä ymmärretään, sopii paremmin kuvaamaan naisten kuin miesten masennusta. Masennuksen tyypillisinä oireina pidetään surumielisyyttä ja toimintakyvyn laskua, mutta viimeaikaisten tutkimusten mukaan miesten masennuksen tyypillisimmät piirteet voivatkin olla aggressio, vetäytyminen ja työnarkomania. Viime vuosina on yritetty luoda mittareita, jotka tunnistaisivat paremmin miesten depression.
Selityksen toinen ongelma on, että edes nykyisillä mittareilla esimerkiksi masennuksen esiintyvyyden erot eivät selitä hoitoon hakeutumisen eroja. Miehet eivät kerta kaikkiaan hoida itseään. Ainakaan tavoilla, joista on jotain hyötyä. Suomalainen mies ajautuu vieläkin valitettavan usein hoitamaan itseään alkoholilla, tai jopa epätoivoissaan yrittämään itsemurhaa. Valitettavasti miesten tavat yrittää itsemurhaa ovat usein niin käytännöllisiä ja tehokkaita, että he myös onnistuvat yrityksessään huomattavasti todennäköisemmin kuin naiset.
Onko hoidossa vikaa?
Vika voi siis olla miehissä, mutta olisiko myös hoidossa jotain vikaa? Minusta hoitokäytännöt eivät ainakaan sovi miehille yhtä hyvin kuin naisille. Nyt tulee pieni karrikointi.
Kuvittele olevasi mies, joka on ohjattu masennusoireiden tai työuupumuksen takia vaikkapa terveyskeskuksen mielenterveysyksikköön saamaan keskusteluapua.
Saavut paikkaan, jossa työskentelee ja asioi pelkästään naisia. Miehenä tunnet olosi hivenen epämukavaksi odotustilassa, jossa on tarjolla luettavaksi ainoastaan sisustus- ja laihdutuslehtiä.
Sinut ottaa vastaan nainen, joka on ehkä joku psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitaja. Empaattisesti hän ohjaa sinut vastaanottohuoneeseen. Siellä sinua odottaa nojatuoli, johon hän ohjaa sinut istumaan. Katselet ympärillesi, ja näet seinillä kukka-aiheista grafiikkaa Ikean kehyksissä, sekä motivoivan julisteen, jossa lukee: ”Onnellisuus ei ole päämäärä, se on matka”.
Nainen on sisustanut työhuoneensa oikein kivaksi. Siellä on viherkasveja ja huolella valitut verhot. Nainen katsoo sinua silmiin ja aloittaa keskustelun. Seuraavien 45 minuutin ajan hän kyselee sinulta, miltä tuntuu. Et tiedä vastauksia, koska olet mies. Et ole suunniteltu tuntemaan, vaan tekemään. Tai oikeastaan, jos vastaisit rehellisesti, sanoisit että koko ajan vituttaa. Mutta et rohkene sanoa sitä ihan sillä tavalla tuntemattomalle, mukavalle naiselle. Käyt tapaamassa parhaansa yrittävää työntekijää vielä pariin otteeseen, mutta sitten keskeytät hoidon, tietämättä mitä seuraavaksi tekisit.
Hirvenpää ja flipperi vastaanotolle?
Olen miettinyt, miltä esimerkiksi psykoterapeuttinen hoito näyttäisi, jos se olisi suunniteltu alusta loppuun miesten ehdoilla. Olisiko vastaanotolla hirvenpää ja flipperi? Vai toteutuisiko tapaaminen läheisellä jalkapallokentällä palloa potkien ja siinä samalla jutellen? Kysehän ei ole siitä, etteivät miehet tuntisi, tai haluaisi puhua. On esitetty, että miehet tuntevat masennuksen suunnilleen samoin kuin naiset, mutta he ilmaisevat sitä täysin eri tavalla. Miehet saattavat olla myös huolissaan siitä, että jos he todella kertovat mieltä heistä tuntuu, kestääkö vastaanottaja kuulla sen? Asioiden pitäminen sisällä ei ole pelkästään huono asia, vaan myös jotain, missä me miehet olemme todella hyviä.
Nettiterapian on huomattu sopivan hyvin miehille. Jotkut miehet valitsevat mieluummin netti- kuin perinteisen terapian. Selitystä tähän ei tiedetä, mutta arveluja voi esittää. Nettiterapiassa operoidaan teknisen laitteen välityksellä, mikä sopii miehille. Tekniikka myös mahdollistaa emotionaalisen kuormittavuuden säätelyn. Tunteista on helpompi keskustella, kun on vähän enemmän liikkumatilaa.
Miehet eivät halua odottaa, koska he ovat tottuneet siihen, että jos on joku ongelma, sille pitää heti tehdä jotain. Kokeminen ei ole miesten juttu, tekeminen on.
Uusia palveluita helpottamaan avunsaantia
Me uskomme, että palvelumme, kuten Minduu, sopivat erityisen hyvin miehille. Psykoterapia-ajan voi varata parissa minuutissa, mies itse saa valita kuvausten perusteella itselleen sopivan työntekijän ja psykoterapia voi toteutua tarvittaessa verkon välityksellä. Palveluumme kehitetään myös algoritmia, joka auttaa palvelun käyttäjää löytämään itselleen parhaiten sopivan psykoterapeutin. Tämäkin kiinnostaa miehiä, koska tämä on uutta teknologiaa, ja siinä on sana ”algoritmi”.
Luettavaa:
Aalto-Setälä, T. (2002). Depressive disorders among young adults. Academic dissertation. NPHI.
Psychology Today: How to Crack the Code of Men’s Feelings