Minulta on kysytty useasti, mitä siellä terapiassa oikein tapahtuu? Mistä siellä puhutaan ja miltä niissä terapiaistunnoissa tuntuu? Joku on kysynyt sellaistakin, että makaanko siellä sohvalla ja itkenkö joka kerta. Ja eikö se ole aika kiusallista sillä tavalla avautua vieraalle ihmiselle?
Päätin tässä kirjoituksessa koettaa avata yhden terapiakäynnin mahdollisimman tarkasti. Kuvaus on henkilökohtainen kokemukseni, jota ei voi yleistää. Jos kuitenkin pystyisin jollain tavalla vastaamaan noihin kysymyksiin. Ehkä voin myös rohkaista jotakuta muutakin hakeutumaan terapiaan.
Psykoterapiaan pitää sitoutua yleensä pitkäksi aikaa. Käyntitiheys on 1-3 kertaa viikossa ja käynnit pitää sovittaa muuhun elämään sopivaksi. Terapiassa käyntiä voisi verrata liikuntaharrastukseen: säännöllisyys ja kurinalainen sitoutuminen tuottavat parhainta tulosta. Terapiassa vaan treenataan kropan sijasta mieltä ja sielua.
Motivaatio käydä terapiassa vaihtelee. Joskus sitä suorastaan odottaa pääsevänsä taas viikoittaiselle terapiaistunnolle. Silloin mielessä on jokin erityinen asia, josta haluaa kiihkeästi puhua. Joskus ei huvittaisi ollenkaan lähteä ja ilmakin on niin huono.
Minän tiloja
Tällä kertaa saavun terapiaan hengästyneenä. Puolijuoksin sinne suoraan palaverista lähistöllä olevan toimeksiantajani luota. Istun nojatuoliin, joka on sivuttain terapeuttini nojatuoliin nähden. Otan välissä olevalta pöydältä paperiliinan (olen aika varma, että jok’ikisen terapiavastaanoton pöydällä on paperiliinoja!) ja pyyhin sillä hikistä niskaani. Huone on pieni ja siellä tuntuu joka kerta ilma loppuvan. Terapeuttini kysyykin taas, että avataanko ikkuna hetkeksi. Avataan vaan – samalla tuulettuvat pois edellisen asiakkaan ajatuspilvet.
Mielen rauhoittamiseksi ja ajatusten suuntaamiseksi teemme muutaman minuutin mindfulness-meditaation. Apuna toimii Leena Pennasen Mindfulness App -sovellus, joka sisältää useita erilaisia ja eripituisia meditaatioharjoituksia. Sovelluksen voi ladata älypuhelimeen ja se maksaa vajaa kaksi euroa (Google Play).
Aina aluksi terapeuttini kysyy, onko mielessäni jotain erityistä, jota haluaisin käsitellä. Ehkä jotain tuoreita tapahtumia tai ajatuksia? Ei mitään erityistä, joten siirrymme käsittelemään prosessissa kesken olevia asioita. Jatkamme minä-tilojen tunnistamista. Minä-tila (moodi) on skeematerapian keskeinen käsite. Minä-tilat ovat itsemme erilaisia puolia, jotka aktivoituvat eri tilanteissa. Tavoitteena on tunnistaa ongelmallisia minä-tiloja ja vähitellen vapautua niiden hallinnasta. Ne ovat usein jäänteitä menneisyydestä, selviytymiskeinoja, jotka ovat nykyään aika lailla toimimattomia tapoja olla minä, jos näin voi sanoa.
Tavallaan terapeutti edustaa ihannevanhempaa, joka on aina valmis kuuntelemaan ja kiinnostumaan lapsen ajatuksista ja teoista. Hyvä tyttö, kylläpä toimit hienosti!
Olen kirjoittanut ohjaavien kysymysten avulla kotona neljä erilaista minä-tilaa. Kysymykset ovat esimerkiksi ”miltä sinusta tuntuu sisäisesti tässä tilassa” ja ”mitä luulet muiden ajattelevan sinusta…” Olen nimennyt nämä tilat, joten saanko esitellä: Katkera vanha soturi, Elinkautisvanki, Älykäs lakeija ja Surullinen tyttö.
Käsittelemme yhtä näistä minä-tiloista. Pitäydymme nykyhetkessä ja terapeuttini kysyy minulta esimerkiksi ”koska viimeksi olet ollut tässä tilassa?”, ”mikä sen mielestäsi laukaisi?” ja ”miten selvisit siitä?” Minä jäsennän ajatuksiani ääneen ja vastailen parhaani mukaan. Löydän kytköksiä lapsuuteeni, aikaisempiin kokemuksiini. Menneisyyden muistot nostattavat palan kurkkuun ja kokoan hetken itseäni. Itkeminen on sallittua, mutta nyt haluan jatkaa. Reflektoin, analysoin ja kehitän vaihtoehtoisia toimintamalleja. Löydän menneeltä viikolta esimerkin tilanteesta, jossa olen kokeillut onnistuneesti toimia toisin, hankalaa minä-tilaani vastaan. Terapeuttini pyytää minua huomioimaan, miksi tämä toimi paremmin kuin totuttu tapani. Vahvistaa kehumalla oivallustani hyväksi ja kannustaa minua kokeilemaan sitä vastakin.
Tavallaan terapeutti edustaa ihannevanhempaa, joka on aina valmis kuuntelemaan ja kiinnostumaan lapsen ajatuksista ja teoista. Hyvä tyttö, kylläpä toimit hienosti!
Ilo pitkästä itkusta
Meillä on vielä aikaa, joten tartumme jo kuluneeseen monistepinkkaan ja käymme läpi muuttumisen esteitä eli jumeja. Aihe liittyy isompaan kokonaisuuteen ongelmia tuottavien ja ylläpitävien toimintatapojen tunnistaminen. Monisteissa on eri väittämiä ja minä mietin, sopiiko yksittäinen väittämä minuun vai ei.
Tässä terapiaistunnossa oli jollain tapaa myönteinen pohjavire. Käynnin päättyessä oloni on ihan hyvä ja rauhallinen. Hankalien asioiden käsittelyssä syntyi oivalluksia, joita ajattelen kävellessäni kotiinpäin.
”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” -väittämän kohdalla puuskahdan äänekkäästi. Se tuo niin vahvasti mieleen äitini, joka viljeli tällaisia latistavia sananlaskuja, kerron terapeutilleni. Tunnistan hyvin selvästi sananlaskun kätkemän viestin: älä luule itsestäsi liikoja. Et sinä ole riittävä, eivät myöskään tekosi. ”Itku pitkästä ilosta” ja ”Vahinko ei tule kello kaulassa” -tyyppiset lausahdukset väärällä hetkellä saavat minut vielä nykyäänkin voimaan lievästi pahoin. Jostain pulpahtaa mieleeni Paula Vesalan laulun sanat Älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa… Terapeuttini nauraa hyväntahtoisesti näille mielleyhtymilleni.
Käyntiaikani loppuu pian ja vaihdamme vielä pari sanaa terapiani jatkosta. Olen hakenut Kelalta tuetun terapian jatkoa ja saanut myönteisen päätöksen.
Tässä terapiaistunnossa oli jollain tapaa myönteinen pohjavire. Käynnin päättyessä oloni on ihan hyvä ja rauhallinen. Hankalien asioiden käsittelyssä syntyi oivalluksia, joita ajattelen kävellessäni kotiinpäin. Se, millaisella mielellä terapiaistunnoista lähtee, riippuu varmasti jokaisen omasta elämäntilanteesta ja terapiassa käsiteltävistä asioista. On tavallista tuntea väsymystä, jopa uupumusta, varsinkin jos ei ole tottunut jäsentämään ajatuksiaan ja kokemuksiaan puhumalla. Olo voi olla myös haikea, surullinen, vihainen ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.
Jokainen terapiakerta on erilainen. Jokainen kerta sisältää mahdollisuuden kasvaa ja eheytyä tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Toivon, että jokainen saa tämän mahdollisuuden niin halutessaan.
- Terapeuttisia kertomuksia – kirjoja mielenterveydestä - 22.12.2017
- Psykoterapiaa etänä? - 18.9.2017
- 12 asiaa, jotka psykoterapeuttisi haluaa sinun tietävän - 21.6.2017
Lisää Sarin kirjoituksia
Bloggaajamme Sari
"Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen...