Ajattelin pitkään juuri tuon tekstin tavoin ja onhan se varmaan edelleen osittain totta. Lähtiessäni tälle matkalle ainoa odotus minulla oli se, että elämäni muuttuu. Hain tarkoituksella muutosta omaan olooni, silti tuo viesti tuli silloin oikeaan aikaan ja paikkaan, siltä minusta tuntui tähän päivään saakka. Mitä siis tapahtui tässä välissä?
Arpa osuu kohdalle
Minun ei tarvitse katsoa kauas, kun näen tämän verenperintönä. Jonkun tämä oli katkaistava ja se arpa osui minun kohdalleni.
Olin pitkään vahvasti sitä mieltä, että minä en todellakaan ole muuttunut, olen vain löytänyt aidon itseni. Voipi olla, mutta todellisuudessa en ole enää se sama ihminen, enkä mistään hinnasta haluakaan olla. Minä siis olen muuttunut, katsoo asiaa miltä kantilta hyvänsä. Tarvittiin totaalinen romahdus, jotta pystyin näkemään itseni sellaisena kun olin ollut, eikä se ole ollut mukavaa katsottavaa. Tiedän, että se mitä olen antanut ymmärtää olevani, ei ole tämän kanssa balanssissa, mutta en ollut minäkään. Tämä yllättää monet, mutta niin se vain on. Vai olisiko niin, ettei kukaan ole asiaa ääneen sanonut, vaikka on mielessään miettinyt? Tällä hetkellä katson itseäni ja nimenomaan sitä ”entistä” kuin ulkopuolelta, en ole tunnistaa sitä ihmistä jonka näen. Minun ei tarvitse katsoa kauas, kun näen tämän verenperintönä. Jonkun tämä oli katkaistava ja se arpa osui minun kohdalleni.
Muutos omasta halusta
On paljon (onneksi) ihmisiä jotka ovat tyytyväisiä itseensä, minä en ollut. Koska voin kirjoittaa vain omasta puolestani, niin voin sanoa olleeni kaikesta huolimatta onnekas että muutuin. Huolimatta siitä, että se on tuonut paljon tuskaa, menetystä, nöyrtymistä, katsomista totuutta silmiin ja sen myöntämistä, että olen toiminut väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Ilman tämän kaiken kohtaamista, en koskaan pääsisi eteenpäin, en voisi muuttua. Miten tästä eteenpäin? Sen aika näyttää, mutta entiseen minään ei ole paluuta! Minä siis olen muuttunut.
Uskon muutoksen saavuttavan sen kenellä siihen on tarve.
Uskon muutoksen saavuttavan sen kenellä siihen on tarve. Aina on pientä säädettävää ja syytä katsoa peiliin. Kuvastin ei oikeassakaan elämässä kerro sitä mitä sen haluaa kertovan, se kertoo totuuden. Muutos täytyy tulla omasta halusta ja tarpeesta, ei toisen vuoksi. Ehkä juuri tästä syystä harvemmin auttaa se, että joku asiasta sanoo, se pitää aina itse tuntea. Uskon, että jokainen tupakoitsija tietää vaarat, mutta eroon pääsee, vain kun sitä itse haluaa.
Aito ja rehellinen
Kelpaan juuri tällaisena kun olen, mutta silloin minun on oltava aito ja rehellinen oma itseni.
Kelpaan juuri tällaisena kun olen, mutta silloin minun on oltava aito ja rehellinen oma itseni. Tähän kuuluu silloin myös se, etten osaa kaikkea, en onnistu aina kaikessa, uskallan olla väärässä ja myöntää sen. Kyky kertoa miltä minusta tuntuu, pyytää tarvittaessa apua. Nähdä elämä realistisena, aina se ei ole ruusuilla tanssimista, välillä siinä on myös kaktuksia. Se on kuitenkin elämää ja siinä kuuluu joskus ryvettyä, jotta se voi taas näyttää parhaat puolensa. On kovin vaikeaa kohdata asioita jotka satuttavat, on helpompi peittää ja antaa ymmärtää jotain aivan muuta. Tätä ei edes välttämättä huomaa. Pystytkö sanomaan miltä sinusta tuntuu? Voisitko kokeilla?
Voiko siis ihminen muuttua ja ”vanha koira” oppia uusia temppuja? Kyllä voi, minä olen siitä hyvä esimerkki.
Olen 50-vuotias ja uuden elämän alussa. Harrastuksina liikkuminen eri muodoissaan mieluiten luonnossa, kutominen, kirjoittaminen ja valokuvaus. Kaikki mikä itsestä tuntuu hyvältä, ei voi olla pahaksi, joten sisintä kuulostellen. Tällä hetkellä työkuviot ovat ikään kuin vaiheessa, mutta koulutukseltani olen hammashoitaja ja koulunkäynninohjaaja.
Latest posts by Minna Hermunen
(see all)