Päivä päivältä näen yhä selvemmin sen muutoksen, joka minussa on tapahtunut. Näkeekö sitä muut? Vaikea sanoa, on niin helppo urautua näkemyksiinsä.
Minua kiehtoo suunnattomasti ajatus ”minä ennen ja nyt”. Se on vaan asia jota voi olla vaikea sanoittaa, teot ovat kuitenkin ne jotka puhuvat puolestaan. Tunnen itsessäni muutoksenpalon ja suunnattoman hyvän olon ja se on se, jota yritän sanoa.
Terapiaan menee kriittinen nainen
Psykoterapiaan meni aikanaan nainen, joka (näin jälkeenpäin nähtynä) oli koko ajan vastaan kaikkea. Outoa, koska olin kuitenkin miellyttämisen haluinen ja hain hyväksyntää. Se lienee juuri se ansa, johon olin langennut. Olin ihan varma, että olen tällainen, kunnes…
Minun piti hallita kaikki, neuvoin jopa terapeuttiani, hän ammattimaisesti kyllä minulle asiasta ilmaisi. Tämä tapahtui ensimmäisellä tapaamisella, mutta ei koskaan sen jälkeen, näin minä opin missä raja menee. Tällä hän antoi minulle luottamuksen pohjan, tiesin olevani hyvissä käsissä, minulla oli turvallinen olo.
Kriittisyys kärjistää
Olin siis hyvin kriittinen, herkkä arvostelemaan toisia, heidän toimiaan, aina valmis neuvomaan. Kriittisenä näin vain oman näkemykseni. Menin sen taakse turvaan. Saatoin loukata monia. Yritin pakottaa näkemään asiat minun tavalla.
Muistan eräänkin tapauksen vuosien takaa, jossa pelastaakseni itseni, yritin nolata ystäväni. Viime kesänä pyysin tätä häneltä anteeksi, näin kauan asia oli minun mieltäni jollain tapaa painanut. Hän ei muistanut koko tapahtumaa!
Kriittisyys teki minusta kärkkään, ihmisen joka näkee kaikessa negatiivista. Usko hyvyyteen oli ihan vierasta. Pidin itseäni kaiken uhrina. En voinut kuvitellakaan, että joku ihan vilpittömästi haluaa minulle jotain hyvää. En kokenut ansaitsevani sitä, olin epäileväinen kaikessa, aina ja kaikkialla, enkä edes tuolloin sitä ymmärtänyt. Voin taata, että loppupelissä, se alkaa käydä voimien päälle.
Kriittisyys alkaa väistyä
Pikkuhiljaa aloin huomata, että ajatukseni muuttuivat. En mennyt enää sinne syövereihin mielen pohjalle, jossa kaikki on minua vastaan ja kaikki on aina muiden syytä. Tunne oli hämmentävä, mitä oli tapahtunut? En enää saanut niitä ”helpottavia pahoja ajatuksia” mieleen, joilla voisin pelastaa itseni, syyttämällä muita, laistamalla oman vastuuni, en vaikka yritin. Aloin näkemään asiat laajemmin, aloin erottaa itseni toisista, aloin olla oma erillinen ihminen. Aloin nähdä ihmiset omina persoonina, tällöin ei enää pätenyt ”minun lait”. Minun oli alettava ottaa vastuu omasta elämästäni.
En mennyt enää sinne syövereihin mielen pohjalle, jossa kaikki on minua vastaan ja kaikki on aina muiden syytä.
Siinä missä kriittinen minä olisi ajatellut ”Ei tarvi kytätä”, kun toinen kertoo seuraavansa minua Facebookissa, sai minut nyt liikuttumaan kyyneliin. Tällaiset kyyneleet tulevat siitä, kun koen minusta välitettävän ja olevani arvokas. Terapeuttini sanoisi tässä kohtaa, että se muutos on tapahtunut minussa. Minä välitän itsestäni ja pidän arvokkaana, tällöin minua myös kohdellaan niin.
Kyse oli minun tunteesta, se tästä niin mielenkiintoisen tekeekin, kuinka syvällä minussa se muutos on tapahtunut. Liikutuin aidosti. Minulla ei tullut mitään negatiivista mieleen, ei edes mielen viereen. Kyse oli siitä, että minun asenne on muuttunut.
Asennetta ei muuteta käskystä, ei pyynnöstä, Asenne on jossain kohtaa meihin sisään rakennettu ja niin kauan, kun minä itse alan tekemään asian eteen jotain, niin kauan se pysyy samana. Lienee sanomattakin selvää, että puhun nyt siitä vähemmän päivänvaloa kestävästä asenteesta. En tiedä missä kohtaa muutos on tapahtunut, mutta sen tiedän, että se on tapahtunut.
Mitä on sitten nyt?
Ainakin vielä paljon opittavaa. Suurin muutos on ehdottomasti se, että on syntynyt luotto siihen, että kaikki on hyvin. Mistä tämä luotto syntyy? Sen täytyy syntyä niistä kaikista terapiakäynneistä, siitä mitä minä olen siellä oppinut itseni arvostamisesta, vastuunkannosta ja hyväksynnästä. Kulissi kerrallaan kaatuu lastulevystä tehtyä epäaitoa ja tilalle tulee aitoa vankasta puusta rakennettua. Kaikki on niin kuin on tähän hetkeen tarkoitettu, silloinkin kun tuntuu vaikealta. Kaikki järjestyy. Tuulimyllyjä vastaan taistelut on nyt taisteltu. En silti ole antanut periksi, en luovuttanut, vaan katson kaikkea ”uudesta vinkkelistä”.
Suurin muutos on ehdottomasti se, että on syntynyt luotto siihen, että kaikki on hyvin
Huomaan ympärilläni myös muutosta. Ei se ole suurta ja ihmeellistä, mutta eihän ne tärkeimmät asiat olekaan, ne tuntee sydämessään. Ei ole tarve sanoa pahasti, sanon hyvästi. Hyvästi sille entiselle, hyväksyn sen elettynä elämänäni. Tervetuloa nykyinen, syvältä syövereistä löytynyt, aito, empaattinen ja omanlainen minä. Tästä on hyvä jatkaa. Kaikki on hyvin <3
- Haikeat jäähyväiset - 29.3.2017
- Minä ja terapeutti - 17.1.2017
- Muutos – mahdollisuus vai mahdottomuus - 23.11.2016
Blogin tarjoaa Minduu.fi
Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.