”Parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas”. Näin sanoi kovasti ihailemani ja kunnioittamani Maaret Kallio tv:ssä. Se iski minun tajuntaan, nyt olen sitä aikani tunnustellut ja se tuntuu koko ajan järkevämmältä.
Olen useammin kuin kerran terapiassakin pohtinut kuinka en vaan voi ymmärtää, että miksi se kaikki turvattomuus mitä olen lapsena tuntenut, on minulle tuttua ja turvallista! Näin ne vastaukset tulevat, yhtäkkiä yllättäen. Tunne on huikea, yhtä aikaa selittävä, itsestään selvä ja jopa vapauttava.
Järki ja tunteet
Olen siis pohtinut sitä miten turvaton voi luoda turvaa. Jollain tasolla ymmärrän sen, enhän muusta tiennyt, ei ollut mitään mihin verrata. Silti järki pistää vastaan kaikella tapaa, eihän turvaton ole turvaa. Johan sen sylivauvakin ymmärtää, vaan kun tällä(kään) ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, niin kuin ei monella muullakaan asialla, kun puhutaan tunteista. On sanottu etteivät järki ja kauneus sovi samaan päähän. Minun päähän ei tunnu sopivan järki ja tunteet. Ne on luotu täydentämään toisiaan, mutta samaan soppaan niitä en pysty sekoittamaan.
Hulvatonta nuoruusaikaa
Tämä kaikki kertoo vaan sitä karua totuutta siitä vääristyneestä kuvasta jossa olen elänyt. Nuoruusvuodet meni erilaisia turvattomuuksia ympärilleen haalien, sitä oli villi ja vapaa, mikään ei koskettanut, tai sen ei antanut koskettaa, koska silloin se ”turva” olisi kadonnut. Siltikin kaikki kosketti, enemmän kuin pystyin ymmärtämään. Samaan aikaan sisällä oli pieni tyttö, arka, pelokas ja ennen kaikkea turvaton. Hänen oli pakko peittää se kaikki näennäisen kovuuden alle, joka ei kuitenkaan ulottunut kovin pitkälle. Hyökkäys oli paras puolustus, se että oli askeleen edellä toisia, ettei vaan jäänyt toiseksi, silloin oli alakynnessä. Minulla se oli verbaalista ja sanansäilä lensi.
On sanottu etteivät järki ja kauneus sovi samaan päähän. Minun päähän ei tunnu sopivan järki ja tunteet.
Uskon sen aran pelkäävän tytön sisälläni olleen se joka piti kuitenkin homman hallussa. Pelko mahdollisista seurauksista ja ennen kaikkea pelko siitä, miten isä asiaan suhtautuu, olivat tarpeeksi suuri motivaatio olla kiltisti. Hyvä niin, olen kiitollinen sille pienelle aralle tytölle. Minun kokemukseksi riitti keskikaljan juonti puistossa ja muutama karkureissu. Eräällekin hyvälle nuoruuden ystävälle se ei riittänyt. Kyllä minun sydänalaa puristaa häntä tänä päivänä nähdä, hänelle ei käynyt niin hyvin.
Ikä tekee tehtävänsä
Näin minä uskon, niin minulle ainakin kävi. Toki turvan hakeminen ”vääristä asioista” jatkui pitkään. Siltikin luontainen tarve aikuistua teki tehtävänsä. Vastuu kasvoi ulottumaan itsensä ulkopuolelle ja sitä myötä elämänkatsomuskin muuttui. Taustalla oli kuitenkin koko ajan se lapsuudesta mukaan tarttunut mörkö, joka piti tiukasti kiinni, eikä kaikki ollut kunnossa. Sen kanssa oppi elämään, peittämään muilta.
Tuntemattoman taivaan portti aukesi raolleen kymmenen vuotta sitten,
minulla meni vain näin kauan kasvaa siihen, että se on parempi
vaihtoehto.
Tuttu ja turvallinen helvetin portti on koko ajan raollaan ja minun toinen jalka siellä, vaikka kaikki muu minussa on matkalla tuntemattomaan taivaaseen. Sitä jalkaa en saa sieltä koskaan pois, se on menneisyyttä, se on osa minua ja tulee aina olemaan. Sen vuoksi olen nyt tässä missä olen.
Kiitos heille kenelle se kuuluu
Tuntemattoman taivaan portti aukesi raolleen kymmenen vuotta sitten, minulla meni vain näin kauan kasvaa siihen, että se on parempi vaihtoehto. Yksin en olisi tähän ikinä pystynyt, niinpä sydämestäni kiitän ennen kaikkea pitkäaikaista puolisoani Tommia kaikesta tuesta, Eveliinaa joka on opettanut minut olemaan äiti, lainkaan vähättelemättä Tommin lapsia Jennaa ja Jereä, ilman teitä tämä ei olisi koskaan ollut mahdollista. Matkan johtajaksi olen saanut luotettavan, empaattisen ja sydämellisen psykoterapeuttini Minnan. Usko ja luottamus häneen ovat sellaista, jota en olisi koskaan osannut kuvitella. Sekaisin tuntein odotan sitä päivää, että hän on tehnyt itsestään tarpeettoman ja pärjään omillani. Onneksi sinne on vielä matkaa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, kiitän itseäni rohkeudesta ja uskosta itseeni, ilman minua ei tätä matkaa olisi, olen tämän ansainnut.
- Haikeat jäähyväiset - 29.3.2017
- Minä ja terapeutti - 17.1.2017
- Muutos – mahdollisuus vai mahdottomuus - 23.11.2016
Blogin tarjoaa: Minduu.fi – Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali