Psykoterapeuttia etsimässä

Psykoterapeuttia etsimässä

Monet asiakkaat kokevat psykoterapeutin etsimisen stressaavana. Terapeutin etsintä vaatii aikaa, voimia ja rahaa. Hoitava lääkäri tai tuttava on voinut suositella tiettyä terapiasuuntausta tai terapeuttia. Ja kun lääkäri suosittelee, moni tottelee kuuliaisesti. Suosituksia kannattaa kysyä, mutta itsenäistä pohdiskelua ei voita mikään.

Terapeutin etsimistä voi verrata sohvan ostamiseen.  Jos olisit ostamassa sohvaa kotiisi, et menisi kauppaan ja ostaisi ensimmäistä, vai ostaisitko.  Saat omiin tarpeisiisi sopivimman sohvan, kun olet miettinyt etukäteen millaiseen paikkaan ja käyttöön sohva tulee.  Aivan samalla tavalla voit miettiä omia tarpeitasi suhteessa terapiaan. Mitä toivot terapialta? Millainen terapeutti sopisi sinulle? Kirjoita ajatuksia ylös ilman sensurointia, joskus pienet asiat voivat olla tosi tärkeitä. Ota lista mukaan kun tapaat terapeutin. Jännittävässä tilanteessa lista helpottaa kysymysten tekemistä.

Vaihtoehtojen merkitys

Ennen psykoterapian aloittamispäätöstä olisi hyvä tavata psykoterapeuttia ainakin pari kertaa. Mieti käynnin aikana, saako psykoterapeutti mielestäsi käsityksen ongelmastasi. Pystytkö puhumaan hänelle? Tuleeko sinulle kokemus, että hän voisi olla sinulle avuksi tilanteessasi? Jos ensimmäisen tapaamisen perusteella terapeuttisi tuntuu hyvältä, on hyvä ottaa ”aikalisä” ja käydä vielä toisen terapeutin juttusilla varmuuden varaksi. Suosittelisin ainakin parin eri henkilön luona käyntiä ennen lopullista päätöstä, jotta voit vertailla terapeutteja keskenään ja valita sinulle parhaiten soveltuvan terapeutin.

Keskustele siitä, mitä toivot työskentelyltä

Olet apua hakiessasi oppinut itsestäsi monia asioita, joita voit hyödyntää terapeuttia etsiessäsi. Aikaisemmat kokemukset avun hakemisesta muodostavat tietopankin.  Näitä asioita voi olla mm. millaiset työskentelytavat miellyttävät sinua, mitä keinoja sinulla on jo halussasi helpottaaksesi oloasi tai miten koet auttajan vaikeat kysymykset elämäntilanteestasi.


…itsenäistä pohdiskelua ei voita mikään.


Terapeutit työskentelevät osin samalla tavalla. Kysy rohkeasti psykoterapeutilta millaisia erilaisia työskentelymenetelmiä hän käyttää. Varsinkin, jos sinulla itselläsi on erityisiä toiveita työskentelytapojen suhteen. Yksilöterapissa voi tiedustella mahdollisuutta tavata terapeuttia esim. puolison tai muun tärkeän ihmisen kanssa. Tai keskustelupainotteisessa terapiassa voit tiedustella mahdollisuutta käyttää apuvälineinä valokuvia, musiikkia tai kehollisia harjoituksia, jos niistä sinulle on aikaisemmin ollut apua.

Psykoterapeutin persoonallisuus voi vaikuttaa siihen kuinka tututulta ja turvalliselta työskentely tuntuu. On hyvä tiedostaa etsiikö rauhallista terapeuttia, jolla painottuu kuunteleminen vai aktiivisempaa terapeuttia, joka välikommenteilla ja kysymyksillä auttaa eteenpäin. Monia työskentelyyn liittyviä asioita voi muuttaa, mutta omaa persoonallisuuttaan ei.  Aktiivinen terapeutti voi jostakin asiakkaasta tuntua häiritsevältä ” kun se heiluttaa käsiä puhuessaan ja kasvot elää koko ajan”.  Joku toinen asiakas taas voi kokea aktiivisuuden merkkinä kiinnostuksesta ja empaattisuudesta. Näistäkin syistä on hyvä käydä haastattelussa parilla terapeuteilla, jotta saat selville mikä sinulle sopii parhaiten.


Asiakkaana sinulla on oikeus turvalliseen ja toimivaan terapiasuhteeseen.


Filosofi Epiktetos sanoi: ”Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä, vaan meidän käsityksemme niistä.” Tutustumistapaamiset voivat olla antoisia käyntejä. Tapaat uusia auttajia, jotka ovat kiinnostuneita sinusta ja tilanteestasi. Tapaamisten avulla sinulle voi selkeytä oma tilanteesi ja mitä terapialta haluat. Asiakkaana sinulla on oikeus turvalliseen ja toimivaan terapiasuhteeseen.

 

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisi- ja traumapsykoterapeutti sekä työnohjaaja. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta yksityisenä psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän toimii pääsääntöisesti kolmannen sektorin asiantuntijana.

Sirpa Hopiavuori

Sairaanhoitaja (YAMK), kriisi- ja traumapsykoterapeutti (ET) ja työnohjaaja (STOry), Minduu - profiili

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.
Kattavimmat taustatiedot terapeuteista, työskentelytavan kuvaukset sekä nettiajanvaraus.

Kolumni: Psykoterapian aika

Kolumni: Psykoterapian aika

Jokin aika sitten kohtasin terapiakontekstin ulkopuolisessa tilanteessa nuoren miehen, joka kertoi minulle ammattini kuultuaan, että hänkin oli kerran hakeutumassa psykoterapiaan. Mies kuvasi elämänkriisin myötä sairastuneensa masennukseen ja mainitsi jo pyrkineensä terapiaan, mutta sitä ei tuntunut olevan niin vain tarjolla. Hän kuitenkin totesi: ”Selvisin sitten kuitenkin ilmankin terapiaa”.

Jäin miettimään, mitä tämä merkitsi hänelle. Hän vaikutti ylpeältä omasta selviytymisestään. Epäilemättä hän oli oppinut itsestään monenlaista tämän kokemuksen kautta. Masennuksesta selviytyminen saattoi olla merkittävä pystyvyyden tunnetta lisäävä kokemus tämän nuoren miehen elämässä. Toisaalta monet asiakkaat eivät hakeudu hoitoon ensimmäisen kerran masentuessaan. Monella on psykoterapiaan tullessaan taustalla useampia kertoja, kun he tunnistavat olleensa avun tarpeessa. Hoitoon hakeutuminen on kuitenkin ollut vaikeaa ja psykoterapiaan pääsy on koettu lähes mahdottomaksi, jos ei ole niin sanotusti pää kainalossa.

Parantunutkin masennus voi jättää jälkensä

Olen asiakkaissani huomannut, että monille masennuksen läpikäyneille on jäänyt masennuksen pelko. Esimerkiksi surun kokeminen voi olla pelottavaa, koska se tuo mieleen masennuksen tuntemukset. Surun tunne voi saada pelkäämään, että masennus toistuu, ja me kaikki tiedämme miten paljon hankaluutta tunteiden välttelystä seuraa – ehkä jopa kaikki vaikeudet ovat jollain tavalla tunteiden välttelyn seurausta.


Kuitenkin huomaan aina pohtivani, miten saisimme oikeat ihmiset
hakeutumaan psykoterapiaan oikeaan aikaan.


Psykoterapiaan hakeutumista ja pääsyä halutaan helpottaa. Tämä on todella hieno asia, koska jo pelkkä hakeutumiseen liittyvä byrokratia kaikkine täytettävine kriteereineen hankaloittaa monien terapiaan pääsyä. Lisäksi siihen liittyy usein monenlaisia henkisiä kynnyksiä, jotka asiakkaan täytyy ylittää, jotta ylipäätään hakeutuu hoidon piiriin vaikeuksiensa kanssa. Kuitenkin huomaan aina pohtivani, miten saisimme oikeat ihmiset hakeutumaan psykoterapiaan oikeaan aikaan. Mikä sitten olisi se oikea aika?

Otollisin aika terapialle

Psykoterapiavalmiudesta on esitetty monikohtaisia vaihemalleja. Yksinkertaistaen kyse on kuitenkin siitä, että apua pitäisi olla tarjolla silloin, kun ihminen on valmis sitä vastaanottamaan. Valmius yleensä kasvaa silloin, kun kriisi ja ongelmat ovat ajankohtaisia. Ideaalitilanteessa oikea kohta psykoterapiaan hakeutumiselle varmaankin löytyisi juuri pahimman kriisin jälkeen, ja ennen kuin tilanne helpottuu liikaa, niin että motivaatio työstää ongelmia on vielä olemassa. Myöhemmin motivaatio voi kyllä löytyä uudelleen, kun ongelmat toistuvat, mutta tilanteilla on tapana monimutkaistua ajan myötä.


Ehkä psykoterapiaan voi hakeutua liian aikaisinkin, mutta enemmän haasteita on edessä, jos hakeutuminen tapahtuu liian myöhään.


Mikäli ongelmat kroonistuvat, voi psykoterapiavalmius paradoksaalisesti heikentyä. Silloin saatetaan tarvita ensin jonkinlaista hoitoa, ennen kuin valmius psykoterapiaan on kohdallaan. Tällöin on yleensä edessä pitkä, vuosien psykoterapiajakso, eikä lyhytterapiaa kannata edes harkita. Asiakkaat itse surevat ”menetettyjä aikoja”, jolloin eivät ole olleet kovin toimintakykyisiä, mutta ovat jotenkin ”pärjäilleet” tai ”sinnitelleet”.  Ehkä psykoterapiaan voi hakeutua liian aikaisinkin, mutta enemmän haasteita on edessä, jos hakeutuminen tapahtuu liian myöhään.

Jäin miettimään sitä tapaamaani nuorta miestä, joka päätti selvitä ongelmistaan ilman ammattiapua. Olisiko juuri hänet pitänyt ohjata psykoterapiaan? Olisiko juuri hän hyötynyt psykoterapiasta merkittävästi ja löytänyt loppuelämäkseen taidot kohdata tunteita, joiden avulla tulevat elämänkriisit sujuisivat ilman syvempiä kuoppia. Emme tosin tiedä, löytyivätkö ne keinot itsenäisesti, sitä tarina ei kerro. Jostain syystä hän kuitenkin halusi tietää, missä pidän vastaanottoani. Ehkä vain varmuuden vuoksi.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tällä hetkellä opintovapaalla työstään psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja opiskelee mm. psykoterapiakouluttajaksi, henkiseksi valmentajaksi ja lisäksi työstää väitöskirjaa. Kouluttaminen, valmennus ja yksityisvastaanotto terapia- ja valmennusasiakkaille kuuluvat tämänhetkisiin työkuvioihin.

Kirjoittaja on tällä hetkellä innostunut positiivisesta psykologiasta, valmennuksellisten elementtien tuomisesta eri konteksteihin, kehon ja mielen teemojen yhdistämisestä sekä kirjoittamisesta. Harrastuksiin kuuluvat jooga ja muu liikunta, sekä erilaiset kulttuuriharrastukset.

Katso myös Mielessä -blogi: http://www.satupihlaja.com/blogi/

Satu Pihlaja

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, satupihlaja.com

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.

Kolumni: Seksuaalista hyvinvointia etsimässä

Kolumni: Seksuaalista hyvinvointia etsimässä

Käyn kohtuullisen usein puhumassa nuorille ja nuorille aikuisille seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista. Olen usein aloittaessani kysynyt, mitä teemoja he ajattelevat meidän käsittelevän, kun otsikko on ja valkokankaalla näkyy vain sana ”seksuaalisuus”? Vastaukset pääsääntöisesti kertovat aika surullista tilaa meidän seksuaalisen hyvinvoinnin eetoksesta. ”Varmaan jotain taudeista?”, ”ehkä jotain ehkäisystä?”, ”oisko seksuaalisesta väkivallasta?”.

Jos aiheen otsikko olisi ollut ”onnellinen elämä”, olisivatko he silloin arvelleet teemojen liittyvän kansanmurhiin, syöpään ja ihmiskauppaan? Jollakin tapaa hyvinvointi on käsitetty seksuaalisuuden teemassa yhdeltä kantilta katsottuna pahoinvoinnin vähentämisenä sen sijaan että olisi keskitytty siihen, mikä on hyvinvointia ja kuinka sitä edistetään.

Seksuaalisuus on osa meidän kokonaispersoonallisuutta ja identiteettiämme. Se on koko elämän kestävä muutosprosessi, joka läpileikkaa meidän kaikkea olemassa oloamme kaiken aikaa. Seksuaalisuus näyttäytyy meillä fyysisenä, kehollisena kokemuksena, tuntemuksena ja kehon kautta erilaisia merkityksellisyyksiä saavana. Kehomme on yhteydessä mieleemme ja niinpä meillä on myös seksuaalisuudelle psyykkinen, uniikki mielen sisäinen tietoon, kokemukseen ja uskomuksiin nojaava maailma.


Jollakin tapaa hyvinvointi on käsitetty seksuaalisuuden teemassa yhdeltä kantilta katsottuna pahoinvoinnin vähentämisenä sen sijaan että olisi keskitytty siihen, mikä on hyvinvointia ja kuinka sitä edistetään.


Kukaan ei ole saari, joten seksuaalisuus on luonteeltaan sosiaalista. Siinä on paljon sovittuja käytänteitä ja ylläpidettyjä tarinoita, joita olemme oppineet toisiltamme ja joita myös pidämme helposti pysyvinä totuuksina. Seksuaalisuus yhteisöllisenä kokemuksena myös rakentuu kulttuurimme mukana ja siinä me kaikki olemme osallisia. Seksuaalisuus on lisäksi henkistä, ehkä joillekin hengellistäkin. Kytkemme siihen arvoja, moraaliamme sekä eri lailla normeja. Meillä on kyky liittää olemassa oloomme merkityksellisyyksiä ja toisaalta astua joskus tiedon ohi aistimaan olemassa oloamme, tuntemaan intiimiyttä ja läsnäoloa, liittymistä toisiin ihmisiin ja kenties jopa universumiin.

Olemme ainutlaatuisia

Ja jos jotain lähtökohdallisesti olemme, niin ainutlaatuisia, omanlaisiamme. Noiden kaikkien seksuaalisuuden ulottuvuuksien jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta. Ainutlaatuisuus sisältää sanana uskomuksen siitä, että maailmassa on tänä syksynä 2016 liki seitsemän ja puoli miljardia joskus hieno säkeisesti ja toisinaan kouriintuntuvasti erilaista seksuaalista identiteettiä ja kokemusmaailmaa. On mielenkiintoista, kuinka tämän jälkeenkin meille tarjoillaan kovin usein valmiita ratkaisuja seksuaaliseen hyvinvointiin ja toisaalta surullista, kuinka me sen otamme vastaan ja joskus jopa siitä maksamme. Ajattelen, että tämän sijaan tarvitsisimme enemmän mahdollisuuksia kysyä, kertoa ja löytää itse vastauksia seksuaalisuuteemme liittyviin kysymyksiin kuten kuka ja millainen olen, millainen tahtoisin olla enemmän, mistä kaikesta pidän ja mistä taasen en, millä lailla haluan minuun oltavan suhteissa ja toisaalta millä lailla minä itse kannan vastuuta omasta ja toisten seksuaalisesta hyvinvoinnista.


…kavennamme mahdollisuuksiamme olla ihmisiä ja omanlaisiamme kytkemällä sen tietäen tai tiedostamattamme jonkinlaiseen stereotypiaan sukupuolesta, joka loppu pelissä ei palvele meitä juuri millään tavalla


Mielenkiintoista on myös se, että samanaikaisesti, kun meillä on enemmän kuin koskaan tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta, miehistä, naisista ja kaikista muista tavoista kokea ja määritellä itseään, emme tunnu tätä tietoa ottavamme kuitenkaan tosissamme. Edelleen jollakin tapaa kavennamme mahdollisuuksiamme olla ihmisiä ja omanlaisiamme kytkemällä sen tietäen tai tiedostamattamme jonkinlaiseen stereotypiaan sukupuolesta, joka loppu pelissä ei palvele meitä juuri millään tavalla. Tätä ylläpitävät myös monet hyvinvoinnin ammattilaiset. Ainutlaatuisuus tuntuu käsitteenä hukkuvan tai ainakin kärsivän inflaatiota, kun yksilöiden sukupuoli tulee tiedettäväksi.

Suorituksesta olemisen taitoon

Ehkä aikaa kuvaavaa on, että rakennamme seksuaalisuudestakin suoritteen, jonkin sellaisen jonka kohdalla voimme aina vähän sparrata ja päästä sillä keinoin parempiin tuloksiin. Kun seksuaalisuuden mittayksiköiksi tulee määrät, kestot, jaksaminen puhumattakaan perinteisistä kiloista ja senteistä, olemme vahvasti siirtymässä maailmaan, jossa laadulla ja kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla ei ole merkitystä. Tutkijat ja niitä seuraavat ihmiset tilastoidensa kanssa ovat huolissaan suomalaisten laskevasta yhdyntämäärästä, sen sijaan että haettaisiin vastausta kysymykseen mitä ovat seksuaalisuuden hyvinvoinnin mittarit. Nousisiko tällöin tärkeimmiksi mitattavaksi asioiksi nautinto, omaehtoisuus, liittymisen tunne, turvallisuus, kauneuden kokemus ja aistillisuus vai kenties vielä joku muu?


Rakennamme seksuaalisuudestakin suoritteen, jonkin sellaisen jonka kohdalla voimme aina vähän sparrata ja päästä sillä keinoin parempiin tuloksiin


Seksuaalinen hyvinvointi on kytköksissä hyvin vahvasti mielen hyvinvointiin. Tähän vaikuttaa paljon se, kuinka hyvin olemme totta itsellemme ja toisaalta onko lähellämme ihmisiä, joille voimme olla totta – siis juuri sellainen kuin on, omanlainen. Ja toisaalta – kuinka hyvin meillä on ollut mahdollisuus saada tietoa itsestä ja siitä, millainen olemme. Tämä on teema, joka useammin tulisi nousta esiin terapioissamme. Kuitenkin, kaiken jälkeenkin, seksuaalisuudessa elää mahdollisuus hyvään, kauneuteen ja se on vahvasti kytköksissä elämämme voimavaroihin.


 

Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä.  Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)

Juha Kilpiä

Seksuaalipedagogi (NACS), työnohjaaja ja kouluttaja, Aktuaali koulutuspalvelu

Lue myös

Psykoterapian erikoispsykologi:
Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?

10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein

10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein

Kasper Strömman kertoi blogissaan asioista, jotka teemme tavallisesti täysin oikein. Kuten esimerkiksi banaanin kuoriminen: ihan sama, mistä päästä sen aloittaa, pääasia että saa kuoren poistettua.

Koska moni vanhempi epäilee kykyjään ja resurssejaan huolenpitäjänä ja kasvattajana, ajattelin esitellä tässä samassa hengessä kymmenen asiaa, jotka useimmat vanhemmat tekevät pääasiassa oikein.

1.    Suutut, kun suututtaa.

Olet ihminen. Sinulla on tunteita ja lapsesi näkee sinut niin iloisena ja tyytyväisenä kuin vihaisena ja surullisenakin. Kaikki ihmiset kokevat kaikkia tunteita, siksi lapsen on tärkeää nähdä ja kokea niitä turvallisimmassa mahdollisessa ihmissuhteessa: sinun kanssasi.

2.    Pikapuuro.

Kukaan ei moiti sinua, vaikka et hauduttaisi spelttiä.

3.    Teet mitä lupaat.

No et ehkä ihan heti, mutta palaat siihen myöhemmin. Ja se on hyvin tärkeää. Se kertoo lapsellesi, että kannattelet häntä mielessäsi ja että hänen toiveensa ovat merkityksellisiä.

4.    Pillimehut.

Hui kamala, sokeroitua mehua! Jos takapenkki hiljenee, kaikki on ok.

5.    Vietät kahdenkeskistä aikaa lapsesi kanssa.

Sitä voisi aina olla enemmänkin, mutta lyhyetkin hetket lasketaan. Uno-korttipeli iskän kanssa voi jäädä mieleen ikuisiksi ajoiksi, siinä missä päivä huvipuistossa tallentuu pitkäkestoiseen muistiin vain äänten ja valojen sekamelskana.

6.    Rauhoitat viikonloppuaamut.

Pikku Kakkonen ja pyjamassa hengailu perheen kesken on parasta.

7.    Olet hevonen.

1-2 lasta selkään ja hoppotihoi ympäri olohuonetta selkä- ja polvikivusta välittämättä. Sillä lailla.

8.    Pidät aikuisten asiat aikuisten asioina.

Kerrot lapsille, että vanhemmat eivät ole heille vihaisia. Nyt ollaan eri mieltä asioista ja aikuiset selvittävät tämän keskenään, eikä tarvitse huolia.

9.    Masun päristely.

Kaikenlainen päristely toimii aina ja teet sen ihan oikein.

10.    Halaat ja pussaat.

Tässäkään et voi mokata. Jos hyvin menee, lapsesi antaa sinun halata ja pussata vielä aikuisenakin.

Teemu Ollikainen


Julkaistu alunperin: Tunne & Mieli 4/2016
Tutustu muihin juttuihin
Tilaa lehti


 

Lue myös

Psykoterapeutti Helena Service:
Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?