Minduun osakas ja neuvonantaja Teemu Ollikainen (PsL) avaa psykoterapian tilannetta Suomessa. Kriittistä analyysia mm. psykoterapian järjestämisestä, korvaustasoista ja psykoterapian saatavuudesta (artikkeli julkaistu alunperin Minduuta edeltäneessä VapaatAjat.fi – sivustolla).
Psykoterapian teho
Psykoterapia on tyypillisesti kahdenväliseen vuorovaikutukseen perustuva hoito- ja kuntoutusmuoto, jonka teho on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Tiedeyhteisössä vallitsee nykyään yhteisymmärrys siitä, että psykoterapia on tehokasta mm. masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Tulokset ovat kohtuullisen pysyviä, eikä psykoterapiassa tarvitse käydä loputtomiin. Lyhytkin psykoterapiajakso voi riittää, jos ongelmat eivät ole kovin pitkäkestoisia tai vakava-asteisia.
Psykoterapiakuntoutus toimii
Suomessa psykoterapiaa järjestetään tyypillisesti Kelan tukemana kuntoutuksena, jonka tarkoituksena on tukea tai palauttaa työ- tai opiskelukykyä. Kelan psykoterapiakuntoutus oli aiemmin harkinnanvaraista, mutta se muutettiin lakisääteiseksi vuoden 2011 alusta. Kelan omien tutkimusten mukaan psykoterapiakuntoutusta saaneista valtaosa on kuntoutuksen jälkeen ansiotyössä tai opiskelee ja jopa yli puolet työttömänä olleista siirtyy kuntoutuksen jälkeen töihin tai opiskelemaan. Myös psyykenlääkkeiden käyttö vähenee kuntoutuksen seurauksena.
Psykoterapian suurin ongelma
Psykoterapia on tehokasta, ja kuntoutuksena se edistää työkykyä tavalla, joka on sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti toivottavaa. Kela vieläpä tukee psykoterapiaa lakisääteisenä kuntoutuksena. Siis kaikki hyvinkö? Ehei!
Tai oikeastaan: jos psykoterapian tavoitteena on jättää suurin osa avuntarvitsijoista oman onnensa nojaan, se onnistuu tavoitteessaan erinomaisesti. Näin asian muotoili Yhdysvaltojen psykologiliiton tilaisuudessa Yalen yliopiston psykologian professori Alan Kazdin. Kazdinin mukaan psykoterapeutit tekevät loistavaa työtä päästessään työskentelemään apua tarvitsevan kanssa, mutta useimmat apua tarvitsevat eivät ikinä pääse psykoterapeutin juttusille. Siksi tarvitaan uudenlaisia lähestymistapoja ja palveluita.
Kuntoutuksen saatavuus ja hinta
Suomessa ajankohtainen ongelma on Kelan psykoterapiakuntoutusten korvaustason laahaaminen vuoden 1994 tasolla. Kuntoutuksen muuttaminen lakisääteiseksikään ei ole toistaiseksi edesauttanut korvaustasojen tarkistamista. Seurauksena on se, että maltillisen hintojen nousun seurauksena asiakkaiden omavastuuosuudet ovat kohonneet, mistä johtuen köyhillä ei ole varaa omavastuuosuuksiin.
Vertailun vuoksi on hyvä pistää tähän lukuja. Psykoterapeutin taksa on tyypillisesti 60–80 euroa, josta Kela korvaa aikuiselle 37 euroa. Jos psykoterapiassa käy esimerkiksi vuoden ajan kerran viikossa, itselle maksettavaa jää enimmillään noin 1700 euroa. Missä muussa kuntoutuksessa omavastuuosuus voi kasvaa tällaiseksi?
Edelleen vertailun vuoksi niille, jotka ovat sitä mieltä että psykoterapeutit ovat ahneita ja palvelut pitäisi tuottaa kuntien terveyskeskuksissa: keskimääräinen käyntihinta kunnalle kunnallisessa mielenterveysyksikössä on 120–150 euroa, eli noin kaksinkertainen psykoterapeuttien taksoihin nähden. Yksityisillä lääkäriasemilla 15 minuutin pikakäynnistä asiakas tai hänen työnantajansa voi joutua maksamaan satasen.
Kuntoutusjärjestelmä sinänsä toimii ja on edullinen, mutta ongelmana ovat saatavuus ja itselle jäävät kustannukset.
Lisäksi on huomattava, että Kela periaatteessa tekee työnsä oikein hyvin. Kela on kuntoutuksen asiantuntija, kunnat eivät ole. Psykoterapian siirtäminen kuntiin siksi, että se on kuntien velvollisuus tarkoittaisi kai ainakin muutaman kuntoutuskäsittelijän palkkaamista jokaiseen kuntaan ja oman kuntahallintokokemukseni perusteella arviolta kahdenkymmenen vuoden vääntöä siitä, mitkä ovat kunnan velvollisuudet kuntoutuspalvelujen tuottajana. Kyse on yhteisistä rahoista, oli kuntoutuksen tuottajana Kela tai kunta. Kelan tukema psykoterapiakuntoutus on vain valtiollista kuntoutusta. Annettaisiinko Kelan tehdä työnsä, kun se nyt jo tekee sen hyvin. Kela ei kuitenkaan kuntouttavana tahona voi sanoa yhtään mitään korvaustasoista julkisuudessa.
Miksei yhteiskunta tee jotain?
Mielenterveyden keskusliitto, Psykiatriyhdistys ja Psykologiliitto ovat lähestyneet useaan otteeseen Sosiaali- ja terveysministeriötä korvausasiassa. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri on ottanut asiaa ahkerasti esille medioissa.
Tahtoa ja myönteistä otetta löytyy, ja Kelakin on joidenkin virkamiestensä suulla neuvotteluissa ilmaissut olevansa korvaustasojen noston kannalla, mutta valmista ei ole syntynyt. Muutaman miljoonan lisäbudjettia ei meinata saada kehykseen millään, vaikka samalla syydetään satoja miljoonia rahaa toimimattomien tietojärjestelmien valmisteluun ynnä muuhun vähemmän tehokkaaseen.
Tämä on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, jossa tarvittaneen useiden organisaatioiden ja yksilöiden jatkuvaa aktivismia asian esillä pitämiseksi ja sen eri tavoilla osoittamiseksi, että verrattaen pienillä panostuksilla voidaan tuottaa myös huomattavia säästöjä.
Psykoterapiaan hakeutuminen asiakkaille helpommaksi
Asiakkaan näkökulmasta psykoterapiaan hakeutumisessa on monta mutkaa matkassa. Jos hakee Kelan kuntoutusta, pitää olla hoitosuhde toisaalle, psykiatrin arvio, puoltava b-lausunto ja psykoterapeutti, jonka asiakas on itse etsinyt soittelemalla ja meilailemalla pahimmillaan kymmenille psykoterapeuteille. Virallisesti lääkitystä ei edellytetä, mutta käytännössä moni on kokenut, että psyykenlääkkeitä tuputetaan, ja jos niistä kieltäytyy, saa helposti hoidosta kieltäytyvän leiman, mikä voi vaikeuttaa psykoterapiaan pääsyä.
Koska psykoterapiakuntoutuksessa on kyse yhteisten rahojen käyttämisestä, on tärkeää arvioida kunnolla ja että yksi ammattilainen tai virkamies ei kuntoutuspäätöstä yksin voi tehdä. Silti prosessia voitaneen kehittää palvelujen saatavuuden osalta.
Helppoa ei ole nimittäin niilläkään, jotka olisivat valmiita maksamaan esimerkiksi lyhyen psykoterapiajakson omasta pussistaan. Hekin tuskastuvat etsiessään tietoja psykoterapeuteista, vapaista ajoista, psykoterapiasuuntauksista ja niiden eroista. ”Mä oon soittanut neljällekymmenelle psykoterapeutille, älä vaan sano ettei sulla ole aikaa”, on lause jonka moni psykoterapeutti on kuullut puhelimessa. Samalla tiedetään, että ainoastaan pääkaupunkiseudun ytimessä psykoterapiapalveluiden käyttöaste on lähellä sataa prosenttia. Miten saadaan palvelut ja apua tarvitsevat kohtaamaan?
Parannusta tilanteeseen
Minduu (ent. VapaatAjat.fi) ei ratkaise kaikkia tässä esiteltyjä ongelmia, mutta se antaa huomattavan avun psykoterapeutin etsimiseen ja ajan varaamiseen. Palvelun avulla psykoterapian käyttöastetta voidaan kohentaa. Nopea avunsaanti ehkäisee ongelmien pitkittymistä ja siten pahenemista ja kroonistumista. Tehokkaat ja toimivat palvelut viestivät myös päättäjille psykoterapian toimivuudesta ja tärkeydestä. Palvelu on asiakkaille ilmainen.
Minduu –palvelun tuottavalle AtCare Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallisen yritys – merkki. Merkin saadakseen yrityksen on sitouduttava siihen, että se suuntaa vähintään 51% voitostaan yhteiskunnallisiin hankkeisiin, esimerkiksi nuorten mielenterveystyön kehittämiseen.
Lisätietoa:
Knekt, P., Lindfors, O., ym. (2011). Quasi-experimental study on the effectiveness of psychoanalysis, long-term and short-term psychotherapy on psychiatric symptoms, work ability and functional capacity during a 5-year follow-up. Journal of affective disorders, 132(1–2), 37–47.
Lind, J., Aaltonen, T. (2009). Nuorilla opiskelu- ja työkyky paranevat ja masennuslääkitys vähenee psykoterapiakuntoutuksen jälkeen. Nettiartikkeleita 3. Kelan tutkimusosasto.
Lind, J., Tuulio-Henriksson, A-M., Autti-Rämö, I. (2011). Kuntoutus parantaa työikäisten masennuspotilaiden työkykyä. Suomen lääkärilehti, 43(66), 3213–3218.
Valtonen, J. (2011). Psykoterapian suurin ongelma. Psykologia, 2–3 (2011). http://www.psykologia.fi/arkisto/vanhat-numerot/lehtien-otteita/55-otteita-lehdestae-02-032011/toimittajan-kommentti/94-psykoterapian-suurin-ongelma
Wahlström, J. (2012). Psykoterapian tulos ja siihen vaikuttavat tekijät. Kirjassa S. Eronen & P. Lahti-Nuuttila: Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita, 35–70. Edita.