Miten erottaa pakkoliikunta vahvasta sitoutumisesta liikuntaan?

Pakonomainen liikunta näyttäytyy usein siten, että ihminen käyttää jopa useita tunteja päivässä viikon lähes jokaisena päivänä vaativaan liikuntasuoritukseen. Liiallisen liikunnan haittavaikutukset ovat mm. sydänoireet, liikuntaelinten vauriot, väsymysoireet, keskittymisvaikeudet, ahdistus ja masennus. Liiallinen liikunta vaikuttaa myös usein syömiskäyttäytymiseen, kun liikuntamäärä ja ravinnon saanti saattavat olla epäsuhteessa.

Vaikka pakkoliikunta näkyy usein muille liiallisena liikuntamääränä, liikuntakäyttäytyminen ja liikunnan määrä ei kerro kaikkea. Kuntosalilla tai juoksulenkillä on paljon ihmisiä, joille liikunta on tärkeää ja sillä on iso paikka heidän elämässään. He saattavat treenata useita kertoja viikossa, mutta suhtautuminen liikuntaan on joustava. Jos he eivät pääse treenaamaan muiden menojen vuoksi tai sairastuvat, heitä saattaa harmittaa, mutta heissä ei herää sietämättömiä tunteita, jotka jäävät päälle pitkäksi aikaa ja lamaannuttavat heitä. He tietävät, että treenikerran jättäminen pois ei johda katastrofiin, vaan he todennäköisesti ajattelevat, että lepo tekee itse asiassa hyvää ja he nauttivat siitä.

Samalla salilla tai juoksulenkillä saattaa kuitenkin olla ihminen, jonka liikuntakäyttäytyminen ulkoisesti näyttää samalta, mutta sisäinen kokemus on ihan erilainen. Tämä ihminen suhtautuu liikuntaan jäykästi, mustavalkoisesti ja pelokkaasti. Liikunta-aikataulut menevät hänen elämässään kaiken muun edelle. Kerrotaan hänestä vähän lisää, kutsutaan häntä vaikka Ellaksi.

Pakkoliikkujan mielen maisema – ” Ella”

Jos Ella ei pääse treenaamaan, hän ahdistuu ja kokee voimakkaita syyllisyyden tunteita. Hänellä on myös syömishäiriöoireita, ja vasta treenin suorittamisen ansiosta hän sallii itselleen syödä jotain. Ella kokee, että vasta kun hän on rääkännyt kehoaan niin, että sattuu joka paikkaan, hän on tehnyt riittävästi sinä päivänä ja silloinkin hän saattaa epäillä, että ei ole tehnyt tarpeeksi. Välillä häntä itkettää kun ”on pakko” treenata, koska on niin väsynyt, toivoisi jopa että sairastuisi, jotta ei tarvitsisi mennä. Itse asiassa hän välillä haluaisi vain nukkua tai tavata kavereita, mutta nämä ovat häiritseviä ja ahdistavia ajatuksia, jotka vievät fokuksen pois ”olennaisesta”.  

Ellan suhtautuminen liikuntaan on mustavalkoinen. Jos hän jostain syistä joutuu jättämään yhden treenikerran väliin, hän pelkää että ”tila” jää päälle ja että hän muuttuu ”laiskaksi”, ei urheilulliseksi, ja että lihakset löystyvät. Treeniaikataulujen  mukaan on suoritettava, vaikka mitä tahansa ”tekosyitä” löytyisi. Liikunta on ainut asia, joka auttaa Ellaa ahdistuksen hallinnassa. Kun on treenannut, on hiukan vähemmän ahdistunut olo. Ellalla ei ole oikein aikaa perheelle tai kavereille, koska elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä. Jos luopuu treenistä kavereita varten, joutuu kärsimään sietämättömistä syyllisyyden tunteista ja hinta tuntuu liian suurelta. Nämä Ellan sisäiset kokemukset eivät näy muille ihmisille salilla tai juoksulenkillä. Edes Ellan läheiset eivät tiedä, mitä hänen mielessä liikkuu.

Missä raja menee? Milloin terve treenaaminen muuttuu pakonomaiseksi ja epäterveelliseksi?

Noin parikymmentä vuotta sitten ajateltiin, että liikunnan määrä määrittelee sitä, onko liikunta pakonomaista vai ei. Kliiniset havainnot ja tieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että se ei ole ihan näin. Liikunnan määrä kertoo tietenkin jotakin ja voi toki olla yksi konkreettinen merkki pakonomaisesta liikuntakäyttäytymisestä. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että se, mikä määrittelee liikuntakäyttäytymisen pakonomaiseksi, on mielen sisäinen suhtautuminen ja asenne liikuntaan.

Huomaatko seuraavia asioita omassa liikuntakäyttäytymisessäsi ja/tai asenteissasi?

• Elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä
• Liikunta-aikataulut rajoittavat sosiaalista elämääsi
• Jos jätät treenin väliin, kärsit voimakkaasta syyllisyydestä/itseinhosta
• Mielessäsi on tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka paljon pitäisi liikkua (päivässä tai viikossa), joista ei voi poiketa – suhteessa liikuntaan aikataulut ovat joustamattomia
• Käyt juoksulenkillä, vaikka sää olisi erittäin huono, koska vältät itseinhon ja syyllisyyden kokemista
• Liikut, vaikka olisi kipuja, vammoja tai sairaana
• Valehtelet ystäville ja läheisille, ja pyrit salailemaan liikunnan määrää
• Oma arvosi on sidottuna harjoittelukertoihin ja/tai pituuteen
• Vaikea istua paikalla tai rentoutua
• (jos syömishäiriöoireilua) Liikut enemmän, kun olet syönyt enemmän. Jos et liiku, syöt vähemmän tai et ollenkaan

Liikunta ei ole enää terveellistä silloin, kun ihminen suhtautuu siihen pakonomaisesti. Pakkoliikkuja ei kuuntele oman kehonsa signaaleja, ei kuule milloin riittää ja milloin menee yli. Silloin liikunnasta on tullut elementti, joka pikemmin tuhoaa terveyttä kuin edistää sitä.  

Mikä auttaa?

Tunnistatko pakkoliikunnan oireita omassa elämässäsi? Voit kysyä itseltäsi, että mikä motivoi sinua liikkumaan. Onko se enemmän pelko ja pyrkimys ahdistuksen vähentämiseen, kuin liikunnan ilo ja myönteiset vaikutukset? Jos liikuntakäyttäytymistä motivoi enemmän pelko ja ahdistus, voit listata paperille niiden sisältöjä. Esimerkiksi, mitä pelkäät tapahtuvan kehollesi tai mielellesi, jos liikut vähemmän ja joustavammin?  

Itsehoitona voi sopia itsensä kanssa lepopäivien lisäämisestä. Voit esimerkiksi aloittaa niin, että lisäät yhden lepopäivän viikkoon ja että pyrit sinä päivänä lepäämään tai tekemään muita kivoja asioita, mihin ei liity liikuntaa. Lihakset ja kunto kehittyvät levossa, liikunnan välisillä tauoilla, joten kehittymisenkin kannalta, lepo on äärimmäisen tärkeä. Hyvin olennainen asia lepopäivän pitämisessä on se, että et vähennä ravinnon määrää sinä päivänä, vaan syöt kuten ennenkin. Jos lepopäivän pitäminen onnistuu hyvin, voit seuraavaksi kokeilla jättää väliin yksittäisiä treenejä ja tehdä jotain ihan muuta. Myös treenikertojen lyhentämisen kokeilut (jos esim. käyt yleensä kahdella ryhmäliikuntatunnilla päivän aikana, kokeilet käydä vain yhdellä) auttavat kehittämään joustavampaa suhtautumista liikuntaan.

Jos tämän tyyppiset yritykset muuttaa liikuntakäyttäytymistäsi ja/tai suhtautumistasi eivät auta vaan lisäävät ahdistusta ja pelkoa, on mahdollista että sinulla on pakonomainen suhtautuminen liikuntaan, mikä haittaa elämänlaatuasi ja vaarantaa terveyttäsi. On tärkeätä että kerrot jollekin vaikeuksistasi, asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa voi helpottaa oloa. Puhumalla toisen kanssa voi avartaa uusia näkökulmia mielessä. Myös liikunnan ammattilaiset pystyvät auttamaan sinua laatimaan sopivaa ja terveyttä edistävää liikuntaohjelmaa. Jos pelot ja ahdistus/syyllisyys ovat hyvin voimakkaita, kannattaa hakea apua psykologin ja/tai psykoterapeutin vastaanotolla. Keskusteleminen mielen asiantuntijan kanssa voi auttaa sinua ymmärtämään pakonomaisen liikuntatarpeen takana olevaa mieltä ja avata ahdistuksen ja pelkojen sisältöä, mikä taas antaa välineitä joustavampaan ajatteluun ja toimintaan.

Liikunta antaa parhaimmillaan erinomaisia välineitä voida hyvin, sekä psykologisesti että kehollisesti. Hae apua, jotta voit oppia uudestaan liikkumaan terveyttä edistävällä tavalla ja kokemaan liikunnan riemua.

Gudrun Kristmannsdottir

Psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti

Ryhmäliikuntaohjaaja

In case of emergency (e.g. suicidality or psychosis)

If you or a loved one is in a state of emergency regarding your mental health, you may want to call an ambulance (112) or attend a hospital emergency department. This might be the case if someone is acutely suicidal (e.g. cannot be left alone because the risk of suicide is so high) or having some kind of psychotic episode (having hallucinations, paranoia, etc…) that endangers their health or wellbeing or that of other people.

There is a crisis hotline in English for people in a crisis moment, but it is only open at certain times of the day during the week: Mon-Thu 9- 12 and 13-15, on Fri 9-12. It is operated by Mieli, the Finnish Association for Mental Health. The number is (09) 4135 0510. They can offer you appointments for counselling in English at a later time, but the service is very busy and the waiting times may be long.

In case of severe or moderate mental health difficulties that are affecting daily life

If you or a loved one is experiences severe mental health difficulties you should contact your local health station for a referral to a doctor, and then to a psychiatrist. For example if you are feeling very depressed and unable to go to work; experiencing anxiety that prevents you from doing your normal daily activities or have some other highly distressing mental health issue. You can also contact a private health company, if you have private health insurance or are willing to pay for doctor visits yourself, or your workplace health station to arrange an appointment with a doctor. The doctor may or may not refer you to a psychiatrist.

The 24 hr number for Helsinki residents for health advice (in English) is 09 310 10023.

If you call the public health station and they assess that the situation is not severe, they will usually refer you to a psychiatric nurse. The nurse might see you for 6 sessions. You will not necessarily get a referral to a psychiatrist. In fact the health system appears generally reluctant to make referrals to psychiatrists for everyone who requests them, but obviously for more severe cases you will get a referral to a psychiatrist.

Once you get a referral to a psychiatrist, then you are on the path to getting a referral to psychotherapy. This referral letter is known as “B-lausunto”. In Finland you are required to receive treatment from a psychiatrist for three months prior to getting the “B-lausunto” (usually three appointments and an option for a prescription of medication if you want it). Some private health care companies in Finland provide rebates for the psychotherapy sessions that take place prior to the issuing of the “B-lausunto”.

The “B-lausunto” entitles the person to 20 – 80 sessions of KELA subsidised psychotherapy for a year, extendable to 2 or 3 years. The KELA subsidy for individuals is called a “rehabilitation allowance” and is currently 57,60 Euro for individual therapy, and is available only to working age people. Usually 45 – 50 minute sessions with a psychotherapist cost between 80 and 120 Euro. To get the KELA subsidy you must of course be eligible for KELA-benefits within the Finnish system. If you are not, you can ask if there is another provider of psychotherapy services you could be referred to, for example through the local psychiatric services. For example, in the Helsinki region HUS psychiatric services refers some of their patients to psychotherapy and will pay for that service.

Psychotherapists in Finland come from a range of different therapeutic models, and also a range of different education backgrounds (e.g. nurse, priest, physiotherapist, doctor, etc…). Only some psychotherapists have also had training in psychology or psychiatry.

The other alternative to obtaining psychotherapy is to pay to see a psychologist/ psychotherapist privately. This method does not require a referral, waiting period or meetings with nurses or doctors. However there is no subsidy for the sessions. Depending on the issue you bring to therapy and the therapeutic style, you may require between 6 and 40 sessions. Generally speaking, psychoanalytic psychotherapists often have more of an emphasis on long treatments and Cognitive Behavioural or Solution-Focused psychotherapists promote shorter-term psychotherapy. When you are seeking a psychotherapist or psychologist, you should check whether the person is registered in Finland or their own country or both. Many foreign psychotherapists are unable to qualify in Finland as a psychotherapist but have registration in their own countries to conduct therapy like Cognitive Behavioural Therapy or Family Therapy. Using a service like Minduu helps to find the right person. Remember to select language when you search for the therapist.

In case of mild mental health difficulties

If you are experiencing work stress, or difficulties adjusting to life in Finland or a new life situation such as getting married or having a baby, you may want to seek some support and guidance. Again, you can contact psychologists or psychotherapists privately to make an appointment.

Often workplaces in Finland will have so-called “occupational psychology” services, which are sessions with psychologists to talk about these kinds of issues. Many workplaces will offer employees 5 or 10 sessions with an occupational psychologist in the workplace health station or by the workplace health company.

I hope that this summary provides some guidance for your situation.

Annabel Battersby | Minduu.fi