Eikö masentuneilla ole oikeutta kunnon hoitoon? – Näin asia korjataan

Eikö masentuneilla ole oikeutta kunnon hoitoon? – Näin asia korjataan

mennessä | joulu 9, 2016

Eikö masentuneilla ole oikeutta kunnon hoitoon?

Näin asia korjataan

9.12.2016 Helena Service

Joka viides suomalainen sairastaa masennuksen elämänsä aikana. Vuosittain aikuisväestöstämme 5% kärsii masennuksesta. Heistä suurin osa ei saa suositusten mukaista hoitoa, eikä saa sitä etenkään sairautensa alkuvaiheissa. Väestömäärältään tilanne on sama kuin, jos koko suomenruotsalaisella väestöllä ei olisi oikeutta asianmukaiseen terveydenhuoltoon.

Suurin osa masentuneista kärsii lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta. Tämä ryhmä hoidetaan julkisessa terveydenhuollossa useimmiten terveysasemilla. Masennuksen käypä hoito -suosituksen mukaan ensilinjan hoitoja on heille kaksi, psykoterapia tai lääkitys. Näitä suositellaan myös yhdistettäväksi.

Julkinen terveydenhuolto on kuitenkin katsonut riittäväksi tarjota heille suosituksista huolimatta pelkkää lääkitystä. Hyvän hoitokäytännön vastaisesti hoitovalintaan ei pääsääntöisesti vaikuta henkilön toiveet eikä se, paraniko vaiva lääkkeillä.

Psykoterapia tulisi aloittaa jo muutaman viikon kuluessa, jotta täyden parantumisen mahdollisuudet eivät heikkenisi. Millään pienellä asialla ei leikitellä.

Myöskään Kelan tukemaan psykoterapiaan ei terveysaseman potilaalle ole yleensä tarjottu mitään reittiä. Kelan terapian puitteet yli kolmen kuukauden aloitusviiveineen ovat myös epätarkoituksenmukaiset tälle ryhmälle. Psykoterapia tulisi nimittäin aloittaa jo muutaman viikon kuluessa, jotta täyden parantumisen mahdollisuudet eivät heikkenisi.

Millään pienellä asialla ei leikitellä. Jos sairaus yltyy vaikea-asteiseksi masennustilaksi, riski lopulta tappaa itsensä kasvaa suunnilleen yhtä todennäköiseksi kuin kuolinriski rintasyövässä.

“Mutta saavathan masentuneet hoitoa…”

Muutamia keskustelukäyntejä hoitajan tai joskus psykologinkin kanssa saatetaan julkisessakin terveydenhuollossa myöntää masentuneelle. Tämä on kuitenkin eri asia kuin vaikuttavaksi osoitetut psykoterapiat, joita hoitosuosuositusten mukaan tulisi tarjota.

Parannuksena voidaan pitää sitä, että hoitojärjestelmään on lisätty puoliautomaattisia nettiterapioita, joissa saa psykoterapiaan pohjautuvaa apua yhdistelmänä itsehoitoa ja ammattilaisen etätukea. Ohjelmat soveltuvat kuitenkin vain osalle potilaista. On eettisesti kestämätöntä evätä tilanteen niin vaatiessa mahdollisuus suositusten mukaiseen varhaiseen kasvokkain tapahtuvaan psykoterapiaan.

Onko kalliimpaa hoitaa vai jättää hoitamatta?

Psykoterapia on hoitomuotona kallis vain, jos ummistamme silmämme kokonaiskuvalta. Masennuksen yksinään on arvioitu aiheuttavan EU:lle jopa 617 miljardin euron vuotuiset menetykset. Asukasmäärän pohjalta karkeasti arvioiden Suomen osuus olisi 6-7 miljardin euron luokkaa.

Herkästi kysymme, onko meillä varaa tarjota psykoterapiaa näin monelle. Kaukokatseisempi kysymys kuuluu, onko meillä oikeasti varaa olla tarjoamatta sitä?

Kustannuksista suurin osa ei johdu hoitokuluista, sillä niitä on tuosta summasta vain 10%. Kustannukset johtuvat seurauksista, kun asiaa ei ole hoidettu kuntoon: heikentyneestä työtehosta, poissaoloista, sairaseläköitymisestä ja masennukseen liittyvästä työttömyydestä. Taloudellisista menetyksistä 83% on näitä epäsuoria menoeriä, jotka heikentävät kansantalouttamme ja rysähtävät pitkälti työnantajan maksettaviksi.

Edes hoitojärjestelmän kokonaisuudessa varhain tarjottu psykoterapia ei ole todellisuudessa kallista. Se nimittäin vähentää muita terveydenhuoltokuluja. Hyvin suunniteltu psykoterapian tarjoamismalli maksaa tutkitusti itsensä takaisin jo hoito-ohjelman aikana. Yhteiskunnalle jää siten saatavaksi laskun sijasta hyvän hoidon positiiviset kerrannaisvaikutukset.

On vaikea nähdä oikeutusta evätä suurelta määrältä kansalaisia kustannustehokasta hoitoa, joka parantaa hallituksemme kipeästi kaipaamaa kilpailukykyä. Asian järjestämisessä on lopulta kyse tahdosta eikä rahasta. Herkästi kysymme, onko meillä varaa tarjota psykoterapiaa näin monelle. Kaukokatseisempi kysymys kuuluu, onko meillä oikeasti varaa olla tarjoamatta sitä?

Suunnittelulla apu saadaan sitä tarvitseville

Asiantuntevalla suunnittelulla psykoterapiaa pystytään tarjoamaan sitä tarvitseville ja pitkät terapiat kohdennettua järkevästi. Järjestelmän on kyettävä joustamaan apua tarvitsevan tilanteen mukaan. Vaikutteita kustannustehokkaasta toteutuksesta voi ottaa esimerkiksi Englannin kansallisesta psykoterapiaohjelmasta.

Kaikkiaan on keskeistä, että satsaus psykoterapiaan on riittävä ja se kohdistuu hoidon tarjoamiseen eikä byrokratian pyörittämiseen.

Käytännössä, kun puututaan matalalla kynnyksellä, riittää usein lyhytkin psykoterapia. Näin saataisiin esim. Kelan pitkät terapiat riittämään paremmin niitä tarvitseville ja voitaisiin panostaa oikeudenmukaisempaan Kela-terapiaan ohjaamiseen.

Kaikkiaan on keskeistä, että satsaus psykoterapiaan on riittävä ja se kohdistuu hoidon tarjoamiseen eikä byrokratian pyörittämiseen. Sote-uudistuksessa psykoterapiajärjestelmän suunnitteluun on asetettava riittävästi psykoterapian erityisasiantuntijoita. On lisäksi huolehdittava, että järjestelmä kohtelee oikeudenmukaisesti heikko-osaisia.

Askel kohti kilpailukykyistä hyvinvointia

Olemme talouden nimissä joutuneet hyväksymään kipeitä kiristyksiä ja pohtimaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden näkymiä. Mielenterveysongelmien arvioidaan kuitenkin OECD-maissa voivan kustantaa jopa yli 4% bruttokansantuotteesta. Samat taloudelliset ja psykoterapian saatavuuden ongelmat koskevat masennuksen lisäksi monia muitakin mielenterveyden häiriöitä.

Toteuttamalla asia hyvin luodaan mahdollisuus ihmisläheiselle suomalaiselle menestystarinalle.

Nyt Suomella olisi osana sote-uudistusta mahdollisuus samalla kertaa edesauttaa kestävyysvajeen pienenemistä, tarjota työnantajille tehokkaita työntekijöitä ja auttaa ihmisiä vaikeuksien keskellä. Kyse ei ole mielenterveyden ja muiden hyvinvointipalvelujen väliltä valitsemisessa vaan ratkaisusta, jonka taloudelliset seuraukset tukevat hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä myös muilla saroilla.

Toteuttamalla asia hyvin luodaan mahdollisuus ihmisläheiselle suomalaiselle menestystarinalle. Asia vaatii kuitenkin riittävää tahtotilaa niin alan ammattilaisilta, kansalaisilta, medialta kuin päättäjiltä. Harva hyvä asia tapahtuu ilman määrätietoisuutta.

Miten on, tartummeko tilaisuuteen vai päästämmekö sen käsistämme?

Helena Service
Latest posts by Helena Service (see all)

 

Lue myös

Välttelyn syvin olemus

Välttelyn syvin olemus

Mikä neuvoksi, kun välttely ei lopulta olekaan tehokas keino ahdistuksen tai muun ikävän tunteen poistamiseksi?

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care can seem very difficult and hard to understand. The following is my guide to finding mental health care in Finland for adults.

Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?

Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?

mennessä | kesä 29, 2016

“Meneekö minulla oikeasti niin huonosti, että tarvitsen terapiaa?” Kysymys kolahtaa herkästi vatsan pohjaan. On kova paikka myöntää, että ei voi hyvin. Ajatus ammattilaisen puoleen kääntymisestä voi olla ristiriitainen ja luotaantyöntävä. “Kyllä tässä ehkä pärjätään.” “Ei tilanne ole vielä niin huono.” Lauseet kuvastavat suhdettamme apuun. Avun hakemisessa ei korostu toiveikas mahdollisuus paremmasta vaan häpeällinen tunnustus omasta pärjäämättömyydestä.”

Miltä kuulostaisikaan, jos suhtautuisimme muuhun ammattiapuun samalla varauksella kuin terapiaan? “Kuulitko, että naapurin poika oli joutunut aloittamaan jalkapallovalmennuksessa? Meidän perheen pallottelussa on onneksi pärjätty vielä omin voimin.” “En minä kampaajalle, vaan kyllä leikkaan tukan itse. Onhan kuitenkin muita, joilla on todellisia hiusongelmia.”

Sankarillista sinnittelyä vai urheaa puuttumista?

Julkisuuden tarinoissa terapiaan hakeudutaan usein silloin, kun tulee seinä vastaan. Draamankaaressa ensin sinnitellään kunnes tulee romahdus, ja sitten opitaan että apua voi pyytää ja sitä voi saada. Nämä henkilökohtaiset tarinat antavat arvokkaan sanoman vaikeukisen kanssa kamppaileville: et ole yksin ja apua voi saada. Samalla voimme kuitenkin tahattomasti tukea käsitystä avun hakemiseen liittyvästä häpeästä ja siitä, että ammattilaiselle mennään vasta, kun ei enää muuten selvitä.

Pohdin, olisiko yhteiskuntamme valmis myös uudenlaisille tarinoille: kertomuksille, joissa avun hakeminen on rohkeaa ja merkki määrätietoisuudesta haasteiden edessä. Voisiko omaan hyvinvointiin panostaminen olla ihailtavaa viisautta ja oman arvon tuntemista? Entä jos apu ei olisikaan jotain, mitä “tarvitaan” vaan jotain, mitä valitaan. Jotain, jota kohti voi ylpeänäkin päättää kääntyvänsä.

Psykoterapia on usein tehokkainta lievissä ongelmissa

Ajatus siitä, että psykoterapia kuuluisi niille, jotka ovat “todella kipeitä” on tutkimuksen valossa nurinkurinen.

Ajatus siitä, että psykoterapia kuuluisi niille, jotka ovat “todella kipeitä” on tutkimuksen valossa nurinkurinen. Suunta on pikemmin päinvastainen: psykoterapia puree tehokkaammin ja selvitään lyhyemmälläkin psykoterapialla, kun ihmisellä on voimavaroja ja ongelmat eivät ole liian vaikea-asteisia. Monissa mielenterveyden vaikeuksissa myös parempi toimintakyky ja vähempi syrjäytyneisyys yhdistyvät parempiin psykoterapian hoitotuloksiin.

Toimintakyky tarkoittaa käytännössä parempaa kykyä selviytyä työstä, opinnoista, arjesta ja ihmissuhteissa -juuri niitä asioita, joita ihmiset usein käyttävät todisteina siitä, että eivät tarvitse terapiaa. Ajattelumme ohjaa meitä pois avun ääreltä juuri silloin, kun olisimme parhaassa asemassa hyötymään siitä. Tämä ei tarkoita, etteikö psykoterapiasta voisi olla hyötyä myös vakavissa ongelmissa. Kuitenkin ajatus, että psykoterapia kuuluisi vain vakavien mielenterveyden häiriöiden hoitoon on tutkimustiedon vastainen.

Psykoterapiaan ohjaaminen lievissä vaikeuksissa on sijoitus tulevaan

Lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta kärsivät asiakkaat jäävät terveysasemilla usein vaille reittiä tuettuun psykoterapiaan.

Myös yhteiskuntamme osaltaan tukee ajatusta, että psykoterapia on todella huonosti voiville. Psykoterapia on kallista, minkä vuoksi järjestelmä ja byrokraattiset prosessit kitsastelevat herkästi sen tarjoamisessa. “Pelkkä” työuupumus ei ole riittävä peruste juuri työkyvyn ylläpitoon tähtäävään Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta kärsivät asiakkaat jäävät terveysasemilla usein vaille reittiä tuettuun psykoterapiaan, vaikka juuri tuolloin virallinen käypähoitosuositus tähdentää psykoterapian tehokkuutta. On liikaa tilanteita, joissa asiakas jää käsitykseen, että olisi “liian terve” psykoterapiaan. Tarjolla on myös liian vähän matalan kynnyksen lyhytkestoista tai keskipitkää psykoterapiaa.

Terveys ja hyvinvointi kuvataan yleensä tärkeinä arvoina ja on hyvin tiedossa, että mielenterveysongelmien riittämätön hoito aiheuttaa myös valtavat kustannukset yhteiskunnalle. Kun pitkittyneiden ja mutkistuneiden ongelmien kansantaloudelliset kustannukset ovat huomattavat, onkin syytä pohtia, millaisen viestin haluamme rakentaa niille, jotka varhaisessa vaiheessa tarttuvat toimeen ja hakevat apua.

Viesteillämme vaikutamme ihmisten toimintaan

Haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa varhain apua hakevat tulisivat kohdelluiksi sekä oman elämän että kansantalouden sankareina. Terveyskeskuslääkärit kehuisivat, kuinka hienoa on, että hakee apua jo nyt ja antaisivat aidon mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaista hoitoa henkilö toivoo. Psykoterapiaan ohjattaisiin myös lievemmissä ongelmissa, niin kuin on tutkimustiedon valossa tarkoituksenmukaista. Apua hakenut voisi kehua ystävilleen, että kääntyi avun puoleen heti, kun huomasi, että asiat eivät ole kohdallaan ja todeta, että se oli loistava valinta.

Sekä terveydenhuoltojärjestelmä, media että jokainen meistä tavallisista ihmisistä voi osaltaan muokata sitä sanomaa, minkä yhdistämme avun hakemiseen ja psykoterapiassa käymiseen. On hienoa, että yhä useampi kokee jo olonsa riittävän varmaksi, että voi kertoa käyneensä terapiassa. Toivottavasti yhä useampi voisi vapautuneesti kertoa myös pohdinnoistaan hakeutua psykoterapiaan.

Ja entä sitten alun kysymys: Mistä tietää, meneekö niin heikosti, että tarvitsee psykoterapiaa? Jos vielä löydät itsesi pohtimasta tätä, kysyt väärää kysymystä. Oikea kysymys on: onko sinulla halua, voimavaroja ja riittävät elämän puitteet, että voit hyötyä terapian tarjoamista mahdollisuuksista.

Helena Service
Latest posts by Helena Service (see all)

Lähteet:

Clarkin, J.F. & Levy, K.N. (2003). Influence of client variables on psychotherapy. In M. Lambert (Ed.), Handbook of Psychotherapy and Behavior Change (5th edn, pp. 194-226). New York: Wiley & Sons.

Gustavsson, A., Svensson, M., Jacobi, F., ym..(2011). Cost of disorders of the brain in Europe 2010. European Neuropsychopharmacology, 21, 718-779.

Masennus (online). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2016 (viitattu 3.6.2016).  Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi

Löydä sopiva psykoterapeutti