”Kun on pakko” – pakkoliikunnan tunnistaminen

”Kun on pakko” – pakkoliikunnan tunnistaminen

Liikunta osana tavallista arkea on todettu olevan tärkeä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Mediassa puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää on liikkua tarpeeksi, ja kuinka suuri ongelma se on, jopa koko yhteiskunnalle, että suomalaiset liikkuvat liian vähän. On myös olemassa pienemmän mittakaavan ongelma, joka on enemmän piilossa, nimittäin se, kun ihmisen liikuntakäyttäytyminen muuttuu pakonomaiseksi. Pakkoliikunta käsitteenä liitetään usein syömishäiriöihin. Ja näinhän se tosiaan on, liikunnalla saattaa olla iso rooli syömishäiriöiden puhkeamisessa ja ylläpitämisessä. Mutta ahdistunut ja hankala suhtautuminen liikuntaan voi myös olla ihmisellä, jolla ei ole varsinaisia syömishäiriöoireita.  

Miten erottaa pakkoliikunta vahvasta sitoutumisesta liikuntaan?

Pakonomainen liikunta näyttäytyy usein siten, että ihminen käyttää jopa useita tunteja päivässä viikon lähes jokaisena päivänä vaativaan liikuntasuoritukseen. Liiallisen liikunnan haittavaikutukset ovat mm. sydänoireet, liikuntaelinten vauriot, väsymysoireet, keskittymisvaikeudet, ahdistus ja masennus. Liiallinen liikunta vaikuttaa myös usein syömiskäyttäytymiseen, kun liikuntamäärä ja ravinnon saanti saattavat olla epäsuhteessa.

Vaikka pakkoliikunta näkyy usein muille liiallisena liikuntamääränä, liikuntakäyttäytyminen ja liikunnan määrä ei kerro kaikkea. Kuntosalilla tai juoksulenkillä on paljon ihmisiä, joille liikunta on tärkeää ja sillä on iso paikka heidän elämässään. He saattavat treenata useita kertoja viikossa, mutta suhtautuminen liikuntaan on joustava. Jos he eivät pääse treenaamaan muiden menojen vuoksi tai sairastuvat, heitä saattaa harmittaa, mutta heissä ei herää sietämättömiä tunteita, jotka jäävät päälle pitkäksi aikaa ja lamaannuttavat heitä. He tietävät, että treenikerran jättäminen pois ei johda katastrofiin, vaan he todennäköisesti ajattelevat, että lepo tekee itse asiassa hyvää ja he nauttivat siitä.

Samalla salilla tai juoksulenkillä saattaa kuitenkin olla ihminen, jonka liikuntakäyttäytyminen ulkoisesti näyttää samalta, mutta sisäinen kokemus on ihan erilainen. Tämä ihminen suhtautuu liikuntaan jäykästi, mustavalkoisesti ja pelokkaasti. Liikunta-aikataulut menevät hänen elämässään kaiken muun edelle. Kerrotaan hänestä vähän lisää, kutsutaan häntä vaikka Ellaksi.

Pakkoliikkujan mielen maisema – ” Ella”

Jos Ella ei pääse treenaamaan, hän ahdistuu ja kokee voimakkaita syyllisyyden tunteita. Hänellä on myös syömishäiriöoireita, ja vasta treenin suorittamisen ansiosta hän sallii itselleen syödä jotain. Ella kokee, että vasta kun hän on rääkännyt kehoaan niin, että sattuu joka paikkaan, hän on tehnyt riittävästi sinä päivänä ja silloinkin hän saattaa epäillä, että ei ole tehnyt tarpeeksi. Välillä häntä itkettää kun ”on pakko” treenata, koska on niin väsynyt, toivoisi jopa että sairastuisi, jotta ei tarvitsisi mennä. Itse asiassa hän välillä haluaisi vain nukkua tai tavata kavereita, mutta nämä ovat häiritseviä ja ahdistavia ajatuksia, jotka vievät fokuksen pois ”olennaisesta”.  

Ellan suhtautuminen liikuntaan on mustavalkoinen. Jos hän jostain syistä joutuu jättämään yhden treenikerran väliin, hän pelkää että ”tila” jää päälle ja että hän muuttuu ”laiskaksi”, ei urheilulliseksi, ja että lihakset löystyvät. Treeniaikataulujen  mukaan on suoritettava, vaikka mitä tahansa ”tekosyitä” löytyisi. Liikunta on ainut asia, joka auttaa Ellaa ahdistuksen hallinnassa. Kun on treenannut, on hiukan vähemmän ahdistunut olo. Ellalla ei ole oikein aikaa perheelle tai kavereille, koska elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä. Jos luopuu treenistä kavereita varten, joutuu kärsimään sietämättömistä syyllisyyden tunteista ja hinta tuntuu liian suurelta. Nämä Ellan sisäiset kokemukset eivät näy muille ihmisille salilla tai juoksulenkillä. Edes Ellan läheiset eivät tiedä, mitä hänen mielessä liikkuu.

Missä raja menee? Milloin terve treenaaminen muuttuu pakonomaiseksi ja epäterveelliseksi?

Noin parikymmentä vuotta sitten ajateltiin, että liikunnan määrä määrittelee sitä, onko liikunta pakonomaista vai ei. Kliiniset havainnot ja tieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että se ei ole ihan näin. Liikunnan määrä kertoo tietenkin jotakin ja voi toki olla yksi konkreettinen merkki pakonomaisesta liikuntakäyttäytymisestä. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että se, mikä määrittelee liikuntakäyttäytymisen pakonomaiseksi, on mielen sisäinen suhtautuminen ja asenne liikuntaan.

Huomaatko seuraavia asioita omassa liikuntakäyttäytymisessäsi ja/tai asenteissasi?

  • Elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä
  • Liikunta-aikataulut rajoittavat sosiaalista elämääsi
  • Jos jätät treenin väliin, kärsit voimakkaasta syyllisyydestä/itseinhosta
  • Mielessäsi on tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka paljon pitäisi liikkua (päivässä tai viikossa), joista ei voi poiketa – suhteessa liikuntaan aikataulut ovat joustamattomia
  • Käyt juoksulenkillä, vaikka sää olisi erittäin huono, koska vältät itseinhon ja syyllisyyden kokemista
  • Liikut, vaikka olisi kipuja, vammoja tai sairaana
  • Valehtelet ystäville ja läheisille, ja pyrit salailemaan liikunnan määrää
  • Oma arvosi on sidottuna harjoittelukertoihin ja/tai pituuteen
  • Vaikea istua paikalla tai rentoutua
  • (jos syömishäiriöoireilua) Liikut enemmän, kun olet syönyt enemmän. Jos et liiku, syöt vähemmän tai et ollenkaan

Liikunta ei ole enää terveellistä silloin, kun ihminen suhtautuu siihen pakonomaisesti. Pakkoliikkuja ei kuuntele oman kehonsa signaaleja, ei kuule milloin riittää ja milloin menee yli. Silloin liikunnasta on tullut elementti, joka pikemmin tuhoaa terveyttä kuin edistää sitä.  

Mikä auttaa?

Tunnistatko pakkoliikunnan oireita omassa elämässäsi? Voit kysyä itseltäsi, että mikä motivoi sinua liikkumaan. Onko se enemmän pelko ja pyrkimys ahdistuksen vähentämiseen, kuin liikunnan ilo ja myönteiset vaikutukset? Jos liikuntakäyttäytymistä motivoi enemmän pelko ja ahdistus, voit listata paperille niiden sisältöjä. Esimerkiksi, mitä pelkäät tapahtuvan kehollesi tai mielellesi, jos liikut vähemmän ja joustavammin?  

Itsehoitona voi sopia itsensä kanssa lepopäivien lisäämisestä. Voit esimerkiksi aloittaa niin, että lisäät yhden lepopäivän viikkoon ja että pyrit sinä päivänä lepäämään tai tekemään muita kivoja asioita, mihin ei liity liikuntaa. Lihakset ja kunto kehittyvät levossa, liikunnan välisillä tauoilla, joten kehittymisenkin kannalta, lepo on äärimmäisen tärkeä. Hyvin olennainen asia lepopäivän pitämisessä on se, että et vähennä ravinnon määrää sinä päivänä, vaan syöt kuten ennenkin. Jos lepopäivän pitäminen onnistuu hyvin, voit seuraavaksi kokeilla jättää väliin yksittäisiä treenejä ja tehdä jotain ihan muuta. Myös treenikertojen lyhentämisen kokeilut (jos esim. käyt yleensä kahdella ryhmäliikuntatunnilla päivän aikana, kokeilet käydä vain yhdellä) auttavat kehittämään joustavampaa suhtautumista liikuntaan.

Jos tämän tyyppiset yritykset muuttaa liikuntakäyttäytymistäsi ja/tai suhtautumistasi eivät auta vaan lisäävät ahdistusta ja pelkoa, on mahdollista että sinulla on pakonomainen suhtautuminen liikuntaan, mikä haittaa elämänlaatuasi ja vaarantaa terveyttäsi. On tärkeätä että kerrot jollekin vaikeuksistasi, asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa voi helpottaa oloa. Puhumalla toisen kanssa voi avartaa uusia näkökulmia mielessä. Myös liikunnan ammattilaiset pystyvät auttamaan sinua laatimaan sopivaa ja terveyttä edistävää liikuntaohjelmaa. Jos pelot ja ahdistus/syyllisyys ovat hyvin voimakkaita, kannattaa hakea apua psykologin ja/tai psykoterapeutin vastaanotolla. Keskusteleminen mielen asiantuntijan kanssa voi auttaa sinua ymmärtämään pakonomaisen liikuntatarpeen takana olevaa mieltä ja avata ahdistuksen ja pelkojen sisältöä, mikä taas antaa välineitä joustavampaan ajatteluun ja toimintaan.

Liikunta antaa parhaimmillaan erinomaisia välineitä voida hyvin, sekä psykologisesti että kehollisesti. Hae apua, jotta voit oppia uudestaan liikkumaan terveyttä edistävällä tavalla ja kokemaan liikunnan riemua.

 

Gudrun Kristmannsdottir

Psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti

Ryhmäliikuntaohjaaja

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.

Välttelyn syvin olemus

Välttelyn syvin olemus

Ahdistaa, mutta en pysähdy miettimään miksi. Epämukava tunne painaa rintaa ja on vaikea rauhoittua, mutta se saa minut tekemään asioita entistä enemmän. Täytän kalenteria, shoppailen, tapaan ystäviä, juon, nukun ja puuhastelen taukoamatta. Pian ikävä tuntemus on hälvennyt. Tunnen helpotusta, mutta samaan aikaan pelkään, että tunne palaa vielä. Elämä tuntuu kilpajuoksulta tuon tunteen kanssa ja yritän voittaa sen suuntaamalla ajatukseni vimmatusti muihin asioihin.

Välttely mielen tasapainon säilyttäjänä

Välttely on yksi ihmismielen luonnollisimmista keinoista mielen tasapainon säilyttämisessä. Se tuntuu melkein automaatilta, joka kytkeytyy päälle, kun jokin epämieluisa asia tai tunne nousee mieleen. Etenkin vaikeiden tunteiden, kuten vihan, surun tai pelon sivuuttaminen voi tapahtua melkein luonnostaan tai ainakin niitä kohti meneminen voi tuntua vaikealta.

Välttely on kuitenkin ristiriitainen keino. Samaan aikaan kun se tuntuu helpottavan oloa, ja jonkun aikaa ehkä tekeekin niin, ei se kuitenkaan poista ikävän tunteen alkuperää ja voi johtaa lopulta jopa tunteen voimistumiseen.

Välttelyn lajit

Välttely voidaan jakaa käytännölliseen välttelyyn ja kokemukselliseen välttelyyn. Käytännön välttelyä tapahtuu, kun jätämme lähtemättä sosiaaliseen tilanteeseen, koska se ahdistaa meitä tai jätämme lukematta tenttiin, koska pelkäämme epäonnistuvamme. Kokemuksellista välttämistä tapahtuu, kun pyrimme olemaan ajattelematta jotain epämieluisaa ja ahdistusta herättävää asiaa. Myös ruminointi eli asian jatkuva ja liiallinen mielessä pyörittely, voivottelu, murehtiminen, luetaan kokemukselliseksi välttämiseksi. Sen sijaan, että  toimisimme aktiivisesti jonkin asian ratkaisemiseksi ja ”menisimme sitä kohti”, välttelemme sitä murehtimalla.

Välttely ja mielenterveys

Välttelyn rooli voi näyttäytyä mielenterveysongelmissa monella tavoin. Masennusoireiden taustalla voi olla vaikeutta tunnistaa ja ilmaista vihantunteita ja ahdistuksen taustalta voi löytyä vaikkapa tiedostamatonta surua ja pelkoa. Tutkimusten mukaan masennuspotilailla esiintyy kokemuksellista välttelyä tai ajatusten tukahduttamispyrkimystä muita enemmän ja on pohdittu, että välttäminen voi lisätä negatiivisten ajatusten lisäksi myös negatiivista mielialaa. Luonnollinen suru voisi siten muuttua masennukseksi juuri välttelyn seurauksena.

Keinoja välttelyn selättämiseen

Mikä siis neuvoksi, kun välttely ei lopulta olekaan tehokas keino ahdistuksen tai muun ikävän tunteen poistamiseksi? Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että asian kohtaaminen, tunteiden läpikäyminen ja mielentasapainoa järkyttäneelle asialle asteittainen altistaminen ovat lopulta tehokkaampia keinoja ahdistuksesta, peloista ja surusta vapautumiseen. Ensimmäiset askeleet kohti vaikeaa asiaa voivat olla vaikkapa siitä puhumista tai  hakeutumista paikkaan, joka muistuttaa vaikeasta tilanteesta. Myös psykoterapiaan hakeutuminen voi olla ensimmäisiä askelia kohti pyrkimystä voittaa välttely.

Välttely ja psykoterapia

Psykoterapiassa pyritään pikku hiljaa lähestymään hankalia, kenties tukahdutettuja, tunteita ja kokemuksia, ja kohtaamaan niitä turvallisessa ympäristössä ja turvallisessa terapiasuhteessa. Psykoterapeuttisen työskentelyn myötä itseymmärrys lisääntyy ja ikävätkin kokemukset integroituvat osaksi omaa kokemusmaailmaa. Samalla niiden ahdistavuus ja negatiivinen vaikutus elämään vähenee.

Eri terapiamuodoissa on eroja sen suhteen miten asioita käsitteellistetään ja miten työskentely etenee. Kognitiivisissa terapioissa voi olla erilaisia tekniikoita ja kotitehtäviä, joiden avulla pyritään tutkimaan potilaan kielellisiä väitteitä itsestään, toisista ja maailmasta. Näiden väitteiden, kuten vaikkapa sanojen ”olen huono”, takaa voi löytyä tunteita ja kokemuksia, joita on ollut vaikea kohdata. Psykodynaamisen psykoterapian myötä tiedostamattomia kokemiseen ja toimintaan vaikuttavia tekijöitä voi nousta esiin. Tämä on mahdollista, kun työtä tunteiden kohtaamiseksi tehdään yhdessä toisen kanssa tiiviissä terapiasuhteessa. Integratiivisen psykoterapian tavoitteeksi voidaan nähdä lisääntyvä kyky tunnistaa, nimetä, ilmaista ja säädellä tunteita. Terapian myötä itsessä esiin nousevien tunteiden sietäminen helpottuu. Voisi siis ajatella, että terapiasuuntauksesta riippumatta kyse on jollain tavalla piilossa olevien, tukahdutettujen ja välteltyjenkin tunteiden, kokemusten ja ajatusten kohtaamisessa. Ajan myötä asiakas on valmiimpi kohtaamaan myös epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita. Omat heikkoudet ja vaikeat kokemukset eivät tunnu enää niin uhkaavilta.

Välttelyn voittaminen kotikonstein

Välttelyn ehkäisyä voi harjoitella myös itse. Mindfulness-tekniikoissa pyritään oppimaan olemaan läsnä nykyhetkessä ja hyväksymään mielessä liikkuvia ajatuksia. Niihin ei takerruta, vaan niiden annetaan liikkua vapaasti.  Läsnäoloharjoitukset voivat auttaa kokemaan, mitä tapahtuu, kun ei kamppaile päästäkseen eroon epämiellyttävistä ajatuksista ja tunteista vaan hyväksyy ne. Kun ahdistus tai muu epämieluisa tunne nousee pintaan, voi myös istua alas, yrittää saada ikävän tunteen alkuperästä kiinni ja vaikkapa kirjoittaa siitä. Tai kun jokin asia tai tapahtuma ahdistaa tai pelottaa, voi ottaa pieniä, konkreettisia, askelia sitä kohti, kuten vaikkapa lähteä juhliin, vaikka ensimmäinen ajatus olisi jäädä niistä pois. Usein psykologinen muutos tapahtuukin sekä ajatusten että käytännön tasolla. Mitä enemmän uskaltaa edetä kohti vaikeita asioita ja tunteita välttelyn sijaan, sitä enemmän niistä vapautuu. Hankalalta tuntuva tie, on lopulta ainoa väylä kohti myönteistä muutosta.  

Ehkäpä tämän artikkelin lukeminen oli sinulle ensimmäinen askel?

Lähteet:
Barton, S. B. (2000). New Possibilities in Cognitive Therapy for Depression? Behavioural and Cognitive Psychotherapy, 28, 1-4. Cambridge University Press.
Greenberg, L. S. & Paivio, S. C. (1997). Working with Emotions in Psychoterapy. The Guilford press. New York. London.
Leventhal, A. M. (2008). Sadness, Depression, and avoidance Behavior. Behavior Modification, 4, 1-21.
Purdon, C. (1999). Thought Suppression and Psychopathology. Behavioral Research and Therapy, 37, 1029-1054.

Sanna Lehikoinen

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti ja työterveyspsykologi, Terapiatalo Sointu

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care in Finland

For people not familiar with the Finnish health system, seeking mental health care can seem very difficult and hard to understand, particularly if you are in a state of distress and find all tasks challenging. The following is my guide to finding mental health care in Finland for adults, based on my experiences so far as a foreign-trained psychologist working here.

In case of emergency (e.g. suicidality or psychosis)

If you or a loved one is in a state of emergency regarding your mental health, you may want to call an ambulance (112) or attend a hospital emergency department. This might be the case if someone is acutely suicidal (e.g. cannot be left alone because the risk of suicide is so high) or having some kind of psychotic episode (having hallucinations, paranoia, etc…) that endangers their health or wellbeing or that of other people.

There is a crisis hotline in English for people in a crisis moment, but it is only open at certain times of the day during the week: Mon-Thu 9- 12 and 13-15, on Fri 9-12. It is operated by Mieli, the Finnish Association for Mental Health. The number is (09) 4135 0510. They can offer you appointments for counselling in English at a later time, but the service is very busy and the waiting times may be long.

In case of severe or moderate mental health difficulties that are affecting daily life

If you or a loved one is experiences severe mental health difficulties you should contact your local health station for a referral to a doctor, and then to a psychiatrist. For example if you are feeling very depressed and unable to go to work; experiencing anxiety that prevents you from doing your normal daily activities or have some other highly distressing mental health issue. You can also contact a private health company, if you have private health insurance or are willing to pay for doctor visits yourself, or your workplace health station to arrange an appointment with a doctor. The doctor may or may not refer you to a psychiatrist.

The 24 hr number for Helsinki residents for health advice (in English) is 09 310 10023.

If you call the public health station and they assess that the situation is not severe, they will usually refer you to a psychiatric nurse. The nurse might see you for 6 sessions. You will not necessarily get a referral to a psychiatrist. In fact the health system appears generally reluctant to make referrals to psychiatrists for everyone who requests them, but obviously for more severe cases you will get a referral to a psychiatrist.

Once you get a referral to a psychiatrist, then you are on the path to getting a referral to psychotherapy. This referral letter is known as “B-lausunto”. In Finland you are required to receive treatment from a psychiatrist for three months prior to getting the “B-lausunto” (usually three appointments and an option for a prescription of medication if you want it). Some private health care companies in Finland provide rebates for the psychotherapy sessions that take place prior to the issuing of the “B-lausunto”.

The “B-lausunto” entitles the person to 20 – 80 sessions of KELA subsidised psychotherapy for a year, extendable to 2 or 3 years. The KELA subsidy for individuals is called a “rehabilitation allowance” and is currently 57,60 Euro for individual therapy, and is available only to working age people. Usually 45 – 50 minute sessions with a psychotherapist cost between 80 and 120 Euro. To get the KELA subsidy you must of course be eligible for KELA-benefits within the Finnish system. If you are not, you can ask if there is another provider of psychotherapy services you could be referred to, for example through the local psychiatric services. For example, in the Helsinki region HUS psychiatric services refers some of their patients to psychotherapy and will pay for that service.

Psychotherapists in Finland come from a range of different therapeutic models, and also a range of different education backgrounds (e.g. nurse, priest, physiotherapist, doctor, etc…). Only some psychotherapists have also had training in psychology or psychiatry.

The other alternative to obtaining psychotherapy is to pay to see a psychologist/ psychotherapist privately. This method does not require a referral, waiting period or meetings with nurses or doctors. However there is no subsidy for the sessions. Depending on the issue you bring to therapy and the therapeutic style, you may require between 6 and 40 sessions. Generally speaking, psychoanalytic psychotherapists often have more of an emphasis on long treatments and Cognitive Behavioural or Solution-Focused psychotherapists promote shorter-term psychotherapy. When you are seeking a psychotherapist or psychologist, you should check whether the person is registered in Finland or their own country or both. Many foreign psychotherapists are unable to qualify in Finland as a psychotherapist but have registration in their own countries to conduct therapy like Cognitive Behavioural Therapy or Family Therapy. Using a service like Minduu helps to find the right person. Remember to select language when you search for the therapist.

In case of mild mental health difficulties

If you are experiencing work stress, or difficulties adjusting to life in Finland or a new life situation such as getting married or having a baby, you may want to seek some support and guidance. Again, you can contact psychologists or psychotherapists privately to make an appointment.

Often workplaces in Finland will have so-called “occupational psychology” services, which are sessions with psychologists to talk about these kinds of issues. Many workplaces will offer employees 5 or 10 sessions with an occupational psychologist in the workplace health station or by the workplace health company.

I hope that this summary provides some guidance for your situation.

Annabel Battersby | Minduu.fi

Blog photo by G. Crescoli on Unsplash
Psykologinen tutkimus voi olla tuloksellinen terapeuttinen työkalu

Psykologinen tutkimus voi olla tuloksellinen terapeuttinen työkalu

”Psykoterapeutti ja psykologista tutkimusta tekevä psykologi eivät voi olla sama henkilö.” Näin minulle opetettiin Pariisin yliopistossa 90-luvulla, opiskellessani psykologian maisteriksi. Kerrottiin, että siitä voisi olla jopa psykoterapiasuhteelle tai asiakkaalle haittaa. Toisena ongelmana mainittiin, ettei asiakkaan psykoterapeutti voi suhtautua asiakkaaseen neutraalisti testitilanteessa ja näin ollen saada riittävän luotettavia tuloksia. ”Kaksoisroolissa” olemista tulisi välttää. Näin moni mielenterveysalan ammattilainen ajattelee edelleen, sekä Ranskassa että Suomessa, vaikka tätä perinteistä näkemystä on viime vuosien aikana myös vahvasti kyseenalaistettu.

Perusopintojen aikana psykologiset testimenetelmät herättivät suurta kiinnostusta. Erityisesti Hermann Rorschachin mustetahratesti ja sen taustalla oleva poikkeuksellisen laaja tieteellinen tutkimuskirjallisuus teki minuun vaikutuksen. Se, että koodaamalla miten ihminen havaitsee ärsykkeitä (tässä tapauksessa mustetahroja), ajattelee ja toimii tarkasti standardoidussa tilanteessa, voidaan sanoa jotain ihmisen tavanomaisista tavoista havaita, ajatella ja toimia, tuntui heti järkeenkäyvältä. Siinä vertaillaan yksilön toimintaa viitearvoihin ja esimerkiksi psykiatristen potilasryhmien tyypilliseen suoritukseen. Lisäksi aloin hahmottaa, että kun Rorschachin lisäksi käytetään muita testejä, esimerkiksi kyselylomakepohjaisia persoonallisuuden arviointimenetelmiä ja/tai neuropsykologisia testejä, syntyy hyvin laaja-alainen ja monipuolinen käsitys asiakkaan psykologiasta, persoonallisuuden dynamiikasta, vahvuuksista ja heikkouksista.

Havainnoinnin, ajattelu- ja toimintamallien tuominen tietoisuuteen

Kuten Sigmund Freud ehdotti yli sata vuotta sitten, me emme ole aina tietoisia siitä, miksi havainnoimme, ajattelemme tai toimimme tietyllä tavalla. Elämä vie mukanaan. Me jäämme sitä ihmettelemään. Miksi en vaihtanut työpaikkaa aikaisemmin, vaikka tiesin sen olevan minulle epäsopiva? Miksi valitsin juuri tämän kumppanin, vaikka meillä on ollut ongelmia alusta lähtien? Miksi olen välillä alakuloinen, vaikka minulla näyttää olevan kaikki hyvin? Kun asioita aletaan pohtia ja reflektoida, kysymyksiä löytyy paljon.

Jos lähdetään Freudin tavoin oletuksesta, että ihmisen mielen sisäiset prosessit, sisällöt ja käyttäytyminen ovat satunnaisen sijaan luonteeltaan tarkoituksellisia ja tavoitteellisia, niin voidaan olettaa, että näihin kysymyksiin on olemassa vastauksia. Se, mitä ei ole tietoisuuden piirissä, voidaan tuoda tietoisuuteen.

Ymmärryksen ja tietoisuuden lisääminen ei ole ainoastaan psykoanalyyttisten psykoterapioiden tavoite, vaan kaikkien psykoterapiamuotojen ja myös psykologisten tutkimusten tavoite. Kun asiakasta mielenterveystyössä tutkitaan (esim. diagnostisen selvittelyn, hoidon suunnittelun tai toimintakyvyn kartoittamisen puitteissa), tavoitteena on ymmärtää paremmin minkä luonteisesta ongelmasta voisi olla kyse ja tehdä päätöksiä sen mukaan. Tieteellisesti tutkitut psykologiset testimenetelmät voivat lisätä ymmärrystä huomattavissa määrin, sillä ne tarjoavat asiakkaan ja psykologin näkökulman lisäksi kolmannen näkökulman asiakkaan tilanteeseen. Vuoropuhelu ei ole enää vain psykologin ja asiakkaan välillä, vaan psykologin, asiakkaan ja testilöydösten välillä.

Koska psykoterapiassa ja psykologisessa tutkimuksessa tavoitellaan samoja asioita, miksi psykologista tutkimusta ei voisi hyödyntää osana psykoterapiaa?

Psykologiset testit toimivat empatian lisääjinä

Noin 30 vuotta sitten pieni ryhmä psykologeja Yhdysvalloissa alkoi ymmärtää, että psykologinen tutkimus voi olla muuta kuin asiantuntijan tiedonkeruun väline. Se voi olla myös tehokas hoidollinen interventio, joka auttaa asiakasta saamaan vastauksia omiin kysymyksiinsä ja tekemään huomattavia ja välittömiä positiivisia muutoksia elämässään. Samalla testit voivat auttaa psykologia ja/tai psykoterapeuttia saamaan totuudenmukaisemman käsityksen asiakkaan psykologisesta rakenteesta ja dynamiikasta, joka vuorostaan lisää empaattista ymmärrystä ja parantaa terapeuttisen suhteen laatua. Kun asiakas kokee, että hän on tullut syvällisellä tasolla kuulluksi ja ymmärretyksi, hän kokee lisääntynyttä luottamusta psykoterapeuttiin sekä turvallisuuden tunnetta. Hänen kiintymyssuhdejärjestelmä aivoissa rauhoittuu ja ahdistuksen taso lievittyy huomattavasti. Samanaikaisesti uteliaisuus omia mielensisäisiä prosesseja kohtaan sekä avoimuus uusille ajatuksille ja kokemuksille lisääntyy.

Kansainvälisesti menestynyt terapeuttinen interventio

Constance Fischer on ollut uranuurtajana psykologisten tutkimusten käytössä terapeuttisena interventiona. Hän alkoi jo 70-luvulla vierastaa etäistä psykologi-asiantuntijan roolia ja luopui ammatillisesta jargonista lausunnoissaan asiakkaille. Hän alkoi tehdä psykologisia tutkimuksia humanistisella otteella tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa siten, että asiakas oli niissä aktiivisessa roolissa. Steve Finn jatkoi tätä trendiä yksilöimällä tutkimuksen alussa asiakkaan omia tutkimuskysymyksiä, kehittämällä spesifisiä terapeuttisia interventioita tutkimusprosessin sisällä ja luomalla lisää struktuuria kehittämällään Therapeutic Assessment (TA) -nimisellä lähestymistavallaan. Steve Finnin TA:n käyttö tieteellisissä tutkimuksissa ja käytännön työssä on ollut 90-luvusta lähtien tasaisesti kasvussa maailmalla (tämä on näkynyt muun muassa Society for Personality Assessmentin tai International Society of the Rorschach and Projective Methodsin kongresseissa), sekä Suomessa vuodesta 2011, jolloin aloin sitä itse aktiivisesti opettaa. TA on ollut virallisesti osana Helsingin yliopiston testimenetelmäopetusta vuodesta 2014.

Miten terapeuttinen tutkimus voi auttaa?

Mielenterveysongelmien tai vaikeiden elämäntilanteiden yhteydessä meillä kaikilla on yleensä joku sisäinen kertomus tapahtumien kulusta, syy-seuraussuhteista, itsestämme ja maailman luonteesta. Tätä kertomusta kutsutaan narratiiviksi ja se tyypillisesti sisältää aukkoja, jotka herättävät kysymyksiä, esimerkiksi: ”Miksi minulle aina käy näin?”, ”Miksi kaikki aina syyttää minua?” tai vaikkapa ”Miten voisin päästä eroon kiusallisista aggressiivisista mielikuvistani?”. Psykoterapiassa tutkitaan asiakkaan narratiivia sekä siihen liittyviä tunteita, ajatuksia ja toimintamalleja puhumalla näistä psykoterapeutin kanssa. Yhteistyössä etsitään vastuksia kysymyksiin sekä uusia tapoja olla ja ajatella. Uudet näkökulmat auttavat luomaan uutta narratiivia, joka vuorostaan auttaa saavuttamaan kokonaisvaltaisemman ymmärryksen ongelman luonteesta, löytämään myötätuntoisempi versio tapahtumista ja uusia ratkaisuja. Terapeuttisessa tutkimuksessa lähdetään liikkeelle asiakkaan omista kysymyksistä ja etsitään niihin yhdessä vastauksia erilaisia tieteellisesti tutkittuja psykologisia testimenetelmiä hyödyntäen. Testituloksista ja eriluonteisissa tehtävissä tehdyistä yhteisistä oivalluksista keskustellaan yhdessä. Terapeuttinen tutkimus voi auttaa ymmärtämään paremmin ongelmien luonnetta, kartoittamaan omia vahvuuksia ja heikkouksia, määrittelemään hoidon fokusta sekä vastaamaan monenlaisiin psykologisiin, psykiatrisiin tai hoidon suunnitteluun liittyviin kysymyksiin.

Tieteellisestä kirjallisuudesta ei löydy edelleenkään näyttöä siitä, ettei psykologista tutkimusta voisi käyttää terapeuttisena interventiona muun muassa psykoterapian yhteydessä. Päinvastoin, meillä on nyt laaja-alaisesti näyttöä siitä, että terapeuttisella otteella tehty tutkimus voi olla tehokas terapeuttinen interventio ja jopa elämää mullistava kokemus.


Tuleva päivän koulutus aiheesta Helsingissä 13.10.2017: ”Johdanto terapeuttisiin tutkimuksiin”.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen


Viitteet:
Finn, S. E. (2007). In our client’s shoes: Theory and techniques of Therapeutic Assessment. Mahwah, New Jersey: Earlbaum.
Finn, S. E., Fischer, C. T., & Handler, L. (2012). Collaborative/Therapeutic Assessment. Hoboken, New Jersey: John Wiley and Sons.
Fischer, C. T. (1985/1994). Individualizing psychological assessment. Hove, East Sussex: Taylor and Francis.
Gorske, T. T., & Smith, S. R. (2009). Collaborative Therapeutic Neuropsychological Assessment. New York, NY: Springer.

Emiliano Muzio

Olen psykologian tohtori. Minulla on yli 20 vuoden kokemus kliinisestä mielenterveystyöstä ja neuropsykologisesta työstä. Työssäni käytän tarvittaessa näyttöön perustuvia psykologisia tutkimusmenetelmiä.

Psykologian tohtori, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, Terapiatalo Sointu

Tutustu myös videoluentoon:

Psykologinen tutkimus terapeuttisena interventiona

Onnellisuutta etsimässä

Onnellisuutta etsimässä

Vuonna 2015 RAY:n teettämässä tutkimuksessa tuli esille, että joka viides suomalainen kokee joskus yksinäisyyttä ja joka kahdeskymmenes on jatkuvasti yksin. Eniten yksinäisyyttä kokevat nuoret ja vanhat. Ja saaman aikaa niin nuoret kuin vanhat suomalaiset ihannoivat yksin pärjäämistä. Onneksi kaikki eivät ajattele näin esim. nuoret varusmiehet.

On varmasti monia syitä siihen, miksi kulttuurissamme ihaillaan yksin selviämisen taitoa. Mielestäni tämä ihailu liittyy heikkoon empatiakyvyn eli myötäelämisen taitoon. Meidän on vaikea olla lempeitä niin itseä kuin toisia kohtaan, jos emme tunnista omia tai toisen tunteita. Silloin jää ainoaksi vaihtoehdoksi selvitä yksin.

Psykoterapiassa voi saada kokemuksen siitä, millaista on antaa toisen ihmisen auttaa. Samalla voi kehittää omaa kykyään olla kosketuksissa niin omien kuin toisten tunteiden ja tarpeiden kanssa. Voidaksemme hyvin tarvitsemme päivittäin sekä empatia- että sympatiakykyä.

Mitä empatia on?

Empatia on ihmissuhdetaito ja se on osa henkistä pääomaa.  Empatia merkitsee toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä: empaattinen ihminen käsittää, mitä toinen ajattelee, tuntee, kokee ja miksi hän toimii sillä tavalla kuin toimii.

Rauhallinen ja positiivinen psykoterapeutti viestittää psykoterapiassa olijalle: olet turvassa.

Aivoja ja empatiaa on tutkittu jo useita vuosikymmeniä. Tutkija Daniel Golemanin mielestä empatia voidaan jaotella kolmeen empatian lajiin, jotka ovat:

  • kognitiivinen empatia – kykyä käsittää, miten toiset ihmiset näkevät maailman ja kykyä katsoa elämää toisten ihmisten perspektiivistä. Tämä kyky auttaa meitä viestimään toisille ymmärrettävästi.
  • Emotionaalinen empatia – kykyä ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.

Nämä empatian tasot auttavat meitä tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Kolmas empatian taso liittyy huolenpitoon ja oppimiseen.

  • Empaattinen huolenpito johdattaa empaattisiin tekoihin suhteessa toiseen ihmiseen. Empaattinen huolenpito ruokkii näitä edellä mainittuja ”empatia lajeja”. Tätä empatian lajia voi oppia vain oman kokemuksen kautta eli olemalla hoivattavana.

Miksi myötätunto on tärkeää psykoterapiassa?

Psykoterapia on asioiden tutkailua ja uusien asioiden oppimista. Rauhallinen ja positiivinen psykoterapeutti viestittää psykoterapiassa olijalle: olet turvassa. Psykoterapeutti pyrkii parhaansa mukaan ymmärtämään sinua ja kokemuksiasi –olemaan siis empaattinen sinua kohtaan. Asioiden kyseenalaistaminen ja oppiminen tapahtuukin parhaiten turvallisessa ilmapiirissä. Tunteilla, erityisesti myönteisillä tunteilla on suuri vaikutus oppimiseen ja muistamiseen.

Myötätunnon ”opettaminen” kasvattaa ihmisten resilienssiä eli kykyä toipua stressistä ja vastoinkäymisistä.

Myötätunto ja empatia synnyttävät myönteisiä tunteita, kuten iloa, kiitollisuutta ja innostusta. Golemanin mukaan turvallisuuden, läheisyyden ja yhteyden tunne toisiin ovat keskeisiä tekijöitä, joita tulisi vaalia jokaisessa päivässä, koska niiden ansiosta ihmisten aivot pystyvät saavuttamaan parhaan kognitiivisen tason. Myötätunnon ”opettaminen” kasvattaa ihmisten resilienssiä eli kykyä toipua stressistä ja vastoinkäymisistä.

Psykoterapiassa oppii

Iloinen uutinen on se, että empatiakykyä voidaan oppia ja opettaa. Ihmisen empatiakyky pohjautuu itsetuntemukselle: mitä paremmin ihminen tunnistaa ja ymmärtää omia tunteitaan, sitä osaavampi hän on tunnistamaan myös muilla olevia tunteita. Psykoterapiassa voi kasvattaa näitä kykyjä. Kun myös lempeys itseä ja toisen kokemuksia kohtaan lisääntyy, ei ehkä kaikesta tarvitse yrittää selvitä yksin.

”Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”, Dalai Lama

Psykoterapiassa tapahtuvat muutokset näkyvät myös aivoissamme. Tehty aivotutkimus on lisännyt ymmärrystä aivojen kehityksestä ja toiminnasta. Vaikka tarvitsemme lisää tietoa psyykkisten ilmiöiden ilmenemisestä aivotasolla,  meillä on näyttöä siitä, että psykoterapialla voi vaikuttavaa positiivisesti aivoihin. Tiedämme myös, että hyvä empatiakyky auttaa meitä selviämään paremmin niin läheisissä ihmissuhteissa kuin työ/opiskelijaelämässä. Onkin lopuksi ehkä hyvä muistaa Dalai Laman antama elämänohje: ”Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisi- ja traumapsykoterapeutti sekä työnohjaaja. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta yksityisenä psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän toimii pääsääntöisesti kolmannen sektorin asiantuntijana.

Sirpa Hopiavuori

Psykoterapeutti, Minduu-profiili

Lue myös

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Psyykkiset ongelmat ovat pitkään olleet tabu, aihe josta ei puhuta. Osa ei halua kertoa edes lähimmille perheenjäsenilleen siitä, että käy psykoterapiassa. Oma avun tarve voi hävettää ja siksi on helpompi pitää koko asia itsellään. On myös ymmärrettävää, ettei läheisiä halua kuormittaa omilla ongelmilla. Läheiset ovat usein kuitenkin ongelmista tietoisia, ja huolissaan niiden kanssa kipuilevasta läheisestään. Saattaisi olla huojentava tieto, että psykoterapia on käynnistynyt, ja apua on saatavilla.

Puoliso, lapsuudenperhe ja ystävät

Puoliso on monelle se läheisin ihminen, elämänkumppani, jonka kanssa jaetaan arki, koti, rahat ja mahdollisesti lapsetkin. Missä käyn tiistai-iltaisin? Miksi säästän rahaa muista ostoksista? Miksen halua lähteä maailmanympärimatkalle? Psykoterapian salaaminen voi olla raskasta, ja siitä kertominen voi helpottaa sekä henkisesti, että ihan konkreettisesti. Saatat kokea syyllisyyttä siitä, että käytät perheen rahoja omaan psykoterapiaan. Panostus terapiaan voi kuitenkin palautua takaisin moninkertaisena, lisääntyneen hyvinvoinnin muodossa.


 Psykoterapian salaaminen voi olla raskasta


Moni kokee ongelmiensa liittyvän lapsuuteen ja suhde lapsuudenperheeseen voi olla ristiriitainen. Vaikeista asioista keskustelu perheenjäsenten kanssa voi olla haastavaa tai mahdotontakin, ja vaivaavien asioiden käsittely psykoterapiassa taas helpottaa oloa merkittävästi. Psykoterapiasta kertominen omille vanhemmille voi olla vaikeaa, koska ymmärrystä ei aina ole tarjolla. Vanhemmat saattavat myös syyllistää itseään lapsensa ongelmista muutenkin, etkä halua lisätä tätä taakkaa kertomalla psykoterapiasta.

Ystävien ja muiden kohdalla voi mietityttää ymmärryksen puute. Pitääkö ystävä, työkaveri tai esimies hulluna, jos kertoo käyvänsä terapiassa? Muiden mielipiteet vaikuttavat meihin, eikä kukaan haluaisi altistaa itseään huonoille kokemuksille tai loukkaaville kommenteille. Tukea voit kuitenkin saada vain niiltä, joille asioista kerrot.

Sosiaalinen tuki

Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys. Moni psyykkisestä ongelmasta kärsivä on omaksunut yksinäisen pärjääjän roolin, eikä muille puhumisesta ehkä ole kovin positiivisia kokemuksia. Merkittävää psykoterapiassakin on kuitenkin lopulta se muutos, joka tapahtuu omassa arjessasi ja ihmissuhteissasi. Psykoterapiasta kertominen auttaa läheisiä ymmärtämään, millaista prosessia käyt terapian aikana läpi ja mahdollistaa tuen saamisen muilta. Aina terapiassa käyminen ei ole helppoa, ja läheiset voivat olla tukena silloin, kun vaikeita vaiheita tulee.


Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys.


Läheisten tuki on tärkeää myös psykoterapian päättyessä. Heille ei ole tarkoituskaan puhua samalla tavalla kuin psykoterapeutille, mutta yhden säännöllisen keskustelukontaktin päättyminen voi vaikuttaa niin, että tarve puhua muille kasvaa. On tärkeää opetella puhumaan itselle tärkeistä asioista muidenkin kuin terapeutin kanssa jo terapian aikana, koska vain sillä tavalla psykoterapia voi tulla tarpeettomaksi.

Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Yksilöpsykoterapiassa käsittelet yksityisiä asioitasi, ja saat halutessasi pitää kaikki käsittelemäsi teemat omana tietonasi. Käsittelemäsi aiheet kuitenkin todennäköisesti liittyvät elämääsi ja ihmissuhteisiisi, ja niistä saattaa olla hyväkin puhua läheisten kanssa.

Terapia voi esimerkiksi kumppanissa herättää mustasukkaisuutta ja pelkoakin, että siellä puhutaan hänestä negatiivisia asioita. Mikäli tällaisia pelkoja ilmenisi, on hyvä kertoa toiselle, ettei terapia ole mitään parisuhdeneuvontaa. Käsittelet siellä asioitasi omasta näkökulmastasi, keskittyen nimenomaan omaan osuuteesi ja omiin vaikutusmahdollisuuksiisi. Joskus asioista puhuminen terapiassa voi rohkaista ottamaan samoja teemoja puheeksi läheisen kanssa, mikä voi olla hyvä asia, mutta ei välttämättä kannata esittää asioita samalla tavalla kuin psykoterapeutille. Ihmissuhteissa on hyvä huomioida toisen tunteita ja miettiä jo etukäteen, miltä toisesta tuntuu puhua aiheesta.


…on hyvä kertoa toiselle, ettei terapia ole mitään parisuhdeneuvontaa


Ongelmista puhuminen lapsille askarruttaa monia, koska vanhemmat yleensä kokevat syyllisyyttä siitä, että lapsille aiheutuu harmia niistä. Yleinen ohje on, että lapsille kannattaa kuitenkin kertoa jotakin, ikätaso huomioiden. Erityisen tärkeää on kertoa siitä, että käy hoidossa, koska lapset saattavat kantaa huolta vanhempansa ongelmista. Heille on huojentavaa tietää, että vanhempi saa apua, eikä huoleen ole tarvetta. Aiheesta on kirjoitettu myös opas, jota voi käyttää apuna.

Joskus lapsuuden asioiden käsittely voi nostaa pintaan tarvetta keskustella lapsuudenperheen jäsenten kanssa. Tässä kannattaa käyttää harkintaa ja muistaa, että muut perheenjäsenet eivät välttämättä ollenkaan koe tarvetta tai halua käydä läpi vanhoja asioita, jolloin keskustelu ei välttämättä ole kovin hyödyllistä. Joskus psykoterapiassa voidaan tällaisissa tilanteissa esimerkiksi käyttää kirjeen kirjoittamista apuna. Silloin kirjoitat läheiselle kirjeen, jota ei kuitenkaan lähetetä. Se voi selkiyttää omia ajatuksia ilmankin, että niitä edes käsittelee henkilön itsensä kanssa.


Terapiaprosessille on hyvä jättää myös tilaa ja rauhaa, eikä asioita tarvitse käydä läpi kahteen kertaan


Terapiaprosessille on hyvä jättää myös tilaa ja rauhaa, eikä asioita tarvitse käydä läpi kahteen kertaan, tai puida jälkikäteen terapiassa käsiteltyä ystävien kanssa. Ystävät voivat kuitenkin olla elämässäsi iso tuki, ja on hyvä harjoitella puhumaan heille ja pyytämään tukea tarvittaessa. Ystävien kanssa on hyvä pyrkiä vastavuoroisuuteen, jossa molemmilla on tilaa ja mahdollisuuksia jakaa asioita. Aina ei tarvitse myöskään puhua syvällisiä, ja joidenkin ystävien kanssa suhde voi olla ettei terapia-aiheen käsittely tunnu luontevalta.

Kuuntele itseäsi

Parempaa ohjetta ei voi tässäkään asiassa antaa. Jos terapiasta puhuminen epäilyttää, kysy itseltäsi, miksi näin on. Häpeätkö jotakin sellaista, mistä voisit olla ylpeäkin? Ajatteletko jonkun aiemman pettymyksen perusteella, etteivät muut ymmärrä tai hyväksy? Voisitko antaa muille mahdollisuuden olla tukenasi tässä tärkeässä vaiheessa elämässäsi?

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tällä hetkellä opintovapaalla työstään psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja opiskelee mm. psykoterapiakouluttajaksi, henkiseksi valmentajaksi ja lisäksi työstää väitöskirjaa. Kouluttaminen, valmennus ja yksityisvastaanotto terapia- ja valmennusasiakkaille kuuluvat tämänhetkisiin työkuvioihin.

Kirjoittaja on tällä hetkellä innostunut positiivisesta psykologiasta, valmennuksellisten elementtien tuomisesta eri konteksteihin, kehon ja mielen teemojen yhdistämisestä sekä kirjoittamisesta. Harrastuksiin kuuluvat jooga ja muu liikunta, sekä erilaiset kulttuuriharrastukset.

Katso myös Mielessä -blogi: http://www.satupihlaja.com/blogi/

Satu Pihlaja

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, satupihlaja.com

Lue myös Minduun asiantuntijakirjoitus

”Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?”